Ennen muinoin uskottiin, että vuoden vaihtuessa pahoja henkiä saatiin peloteltua ja karkotettua paukuttelun avulla. Ainoa paha henki, jota olen luonnossa kuullut hätisteltävän ja vieläpä tässä ihan viimepäivinä, on ollut varpuspöllö. Minustahan se on maailman suloisin taskuraketti, mutta tiaiset, urpiaiset ja etenkin käpytikka ovat kovasti kanssani eri mieltä.
No kyllä minäkin hätäilisin, jos henkeni olisi uhattuna. Meteli pikkupöllön ympärillä on ihan mahdoton. Tikka rätisee melkein konekiväärin lailla ja seuraa vaaran aiheuttajaa herkeämättä. Kun pöllö piiloutuu, rähinä rauhoittuu, mutta uhka on jälleen ilmassa. Hälytysjärjestelmä tosin on melko pätevä, ei voi kuin ihailla.
Mökillä on kirjaimellisesti tontunovi. :D |
Siksi en enää lupaa mitään, vaan laitan toteen. Niin luontokin toimii. Kaikki tarvittava tehdään varmasti. Haluan jatkossa pitää itsestäni ja ympäristöstäni parempaa huolta. Tarvitaan enemmän tekoja lupausten sijaan.
Uusi vuosi on siihen mainio aika. Voi aloittaa puhtaalta pöydältä. Luontokin tekee tuon omalla tavallaan vuodenaikojen mukaan. Nerokasta! Vanha peittyy alle, kun uusi kasvaa päälle. Vain seuraava hetki merkitsee.
Tämä viluinen tonttu lämmitteli uunin päällä. :) |
It's a new year, again! Oh, come on. Time is absolutely running very fast. Should I rush too? Yes and no. If I want to make things happen before it's too late, I totally need to hurry up. But. I do want to do everything in naturally way and big changes just takes time. We all need to stay patient and at the same time a little bit restless too.
And what about promises we use to make for a new year. I've been one of those who always fails. That's why I do not promise anything anymore. For now on I just do it. That's how the nature works too. In the nature everything necessary will be done. When the season changes, the past will be covered by the new. Brilliant! New year, a new chance. I want to take better care of the environment and myself too. What a good decicion! Let's make things rolling. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti