I have learnt my lesson well. The truth is out there I can tell.
Don't look back and don't succumb to their lies and goodbyes.
Live your life without regret. Don't be someone who they forget.
When you're lost reach out for me. And you'll see she's not far.
Northern Star.

Melanie C - Northern Star

tiistai 26. kesäkuuta 2018

Kuiva juhannus

Jos olet lukenut aiempia tekstejäni, olet varmasti jo tietoinen, että rakastan öitä ja että valvon usein myöhään. Mikäli juhannuksen perinteeseen voidaan laskea yökukkuminen, niin se on ainoa asia, jota tänä vuonna toteutin.

Ei perinteissä mitään paheksuttavaa ole. Nautin minäkin niistä tavallani. Tänä vuonna nyt vain sattui jäämään välistä niin juhannuksen herkkuruoat kuin saunakin. Jonkun mielestä viikonvaihteeni voi tässä vaiheessa kuulostaa rutikuivalta, mutta todellisuudessa se oli yhtä kostea kuin muillakin.

Vettä satoi, jihuu! Oikeasti, nautin siitä valtavasti. Vietin juhannusaatosta kuusi tuntia metsässä. Ilma oli niin raikas ja voi sitä kasvillisuuden runsautta ja pisaraloistoa! Siemailin puhdistunutta ilmaa keuhkot pullolleen.

Ensimmäiset metsämansikat tuli bongattua. Pian on kypsää!
Riemastuin suuresti, kun näin mustikan raakileita. Ne olivat oikeastaan viittä vaille sinisiä. Mustikkaa tulee paikoin ihan kivasti. Näyttää kypsyvän eri aikaan. Paikoin on pientä, paikoin ei mitään ja sitten on kunnon ryppäitä. Viinimarjoja ja villivadelmia tulee runsaasti!

Metsäreissuni kohokohdiksi nousivat myös löytämäni vanamot. Niitä oli pienellä alalla aivan valtavasti. Ihailin ja kuvailin niitä hyttysarmeijan keskellä, eli en kovin pitkään. Hyttysten kanssa pärjää, kun pysyy liikkeellä. Kun pysähtyy, ei edes tuulesta ole apua. On niitä niin älyttömästi!

Toinen hieno juttu oli, kun näin pyypoikueen. Emo pyrähti likimain jaloistani lentoon ja melkein heti perään kymmenkunta untuvikkoa. Olin haltioissani. Tiaisten tiititystä on mukava kuunnella. Ensimmäiset poikueet alkavat olla lennossa. Kuvasin ja kuuntelin. Kesä.

Sinitiaisen poikaset valmiina lähtöön.
Inhoan sitä sanontaa Suomen kesästä, jossa manataan sen lyhyyttä ja vähälumisuutta. En myöskään pidä siitä, että koleasta ja sateisesta ilmanalasta puhutaan perinteisenä juhannussäänä. Mitä ne hyödyttävät? Sää on mikä on. Pukeutumiskysymys. Jouluna ei ole näin vihreää, vaikka kuusi tuvasta löytyisikin.

No okei, juhannukseni muistutti erehdyttävästi myös joulua. Minun teki yksinkertaisesti niin paljon mieli riisipuuroa keskellä juhannusaattoyötä, että sitä oli keitettävä. Ai että oli metkaa metsäreissun päälle. Jälkiruoaksi lasi punaviiniä. Sekin oli viime joululta. Hups. Mutta hyvää oli. En muuten joulunakaan saunonut. Olenkohan ihan terve? No, silloin en oikeasti ollut.


Pidän arjestani niin paljon, että ne rytmittyvät omalla painollaan, oli joulu tai juhannus. Sunnuntaina paistoi aurinko, oli lämmintä ja niin kesäisen kaunista. Juhannus paketoitui tuohon yhteen päivään. Mökillä oli herkkuruokaa hyvässä seurassa ja illalla saunoin toista tuntia. Tuli lapsuuden juhannukset mieleen.

Voi olla, että olen taivaanrannan maalari. Mutta onhan nämä auringonlaskut ja -nousut jotain käsittämättömän kauniita. Hienointa on nähdä molemmat kajot. Ja päivien lyhentymisestä en sitten suostu puhumaan ennen syyskuuta.

Tuoksut vanamon ja varjot veen; niistä sydämeni laulun teen.

I hate that phrase, which damns the Finnish summer. It is pretty much more than just short and cold. I enjoy any weather. Why complain? Midsummer was rainy, yes! How good it felt to breathe fresh air. I spent six hours in the forest. I admired the beauty of nature. So green and a lot of raindrops. I couldn't have been happier. I took some photos and just wondered, surrounded by thousands of gnats. It's okay when you are on the move. But when you stop, itchy. By the way, berries will ripen soon. Yum.

I have my way to celebrate. This year I skipped the warm food and even sauna in Midsummer fest. Instead, when finally got home at night, I cooked rice porridge. It may be a Christmas delicacy here in Finland. Fine for me. I even drunk a glass of red wine. Well yes, it was from last Christmas too. Am I sick? No, but at Christmas I really was.

Sounds like my Midsummer was alike Christmas. Maybe. But it isn't this green and much light in December. The weekend and the festival was in the one package on Sunday. Good food at the summer cottage with good company, the sauna and swimming. Perfect. The weather was wonderful. Sunny and warm. The Midsummer, I love it. And guess what, it still is.

torstai 21. kesäkuuta 2018

Suomen kesä

Monelle lienee Eino Leinon runo Lapin kesä tuttu ainakin Vesa-Matti Loirin esittämänä. Nyt voisi sanan "Lapin" tilalle vaihtaa "Suomen". On nimittäin kaikki kukkinut niin nopeasti, että ei perässä pysy. Kielot ovat täydessä loistossaan, samoin lupiinit. Pihlajakin kukki jo. Monena vuonna olen kerännyt luonnonkukista juhannuskimpun kotiini. Nyt otin räikeän varaslähdön.

Lapissa kaikki kukkii nopeasti
Maa, ruoho, ohra, vaivaiskoivutkin
Tuon usein tuntenut oon raskahasti
Kun katson kansan tämän vaiheisiin

On outoa, kun kaikki on niin aikaisessa. Tuntuu kuin elettäisi reilusti jo heinäkuuta. Olen vähän käynyt tutkailemassa myös marjatilannetta. Mustikan osalta näyttää hieman huonolta, sillä suurin osa taisi palaa karrelle. Raakileita on vain siellä täällä. Enimmäkseen on tyhjiä ja kärventyneitä varpuja. Puolukka vaikuttaa toistaiseksi erittäin lupaavalta, samoin lakka. Pitää vielä samoilla useammalla alueella tilanteen varmistamiseksi.

Suolla pursuaa
Vähäiset sateet ovat olleet enemmän kuin tervetulleita. Ilma tuntuu hieman raikkaammalta. Harmi vain, että väliin mahtui myös julmetun kylmä jakso. Lisänä vielä viimainen pohjoistuuli. Moni on huolissaan sähkökatkoista. Minä olen sydän syrjällään lintujen pesistä ja poikasista. En uskalla edes ajatella, montako pesää tuuli on riepotellut puista alas.

Entäs pienet poikaset. Pesässä on kylmä ilman emoa, mutta ruokaakin pitäisi hankkia. Ei mikään helppo marketin nakki koleassa ja tuulisessa säässä. Tiedän yhden västäräkin pesinnän, jolle ainakin kävi huonosti. Hyvin kehittyneet poikaset olivat paleltuneet pesään. Surku tuli. Eikä ole maastoon hypänneillä untuvikoilla sen helpompaa; ei kovin pehmeä lasku kylmään maailmaan. Alkukarsinta on kovaa.

Miks meillä kaikki kaunis tahtoo kuolta
Ja suuri surkastua alhaiseen
Miks meillä niin on monta mielipuolta
Miks vähän käyttäjiä kanteleen 

Karsinnasta puheenollen, vieläkin suurempi suru tuli puserooni, kun jälleen yksi ikimetsä laitettiin sileäksi. Murruin täysin, kun metsäkone pudotti myös kanahaukan pesän. Alas tuli neljä poikasta, joista yksi menehtyi rytäkässä. Kaikista kamalinta on, että yleinen käytäntö tässä asiassa näyttää olevan laittaa poikaset koneen telaketjujen alle. Painetaan asia metallisella.

Tähän sydänsärkyyn ei saa lääkettä apteekista. Paha olo kaivaa rintaani koko ajan. Kuinka voimme olla näin julmia ja tunteettomia? Millä oikeudella tuhoamme kaiken ympäriltämme? En uskalla edes ajatella, mitä Kuopioon suunnitteilla oleva sellutehdas tekee ympäristöllemme.

Oi oppi ottakaatte joutsenista/Ne lähtee syksyin, palaa keväisin
 Ja minä itse, miksi näitä mietin?
Se merkki varhaisen on vanhuuden
Miks seuraa käskyä en veren vietin
Vaan kansain kohtaloita huokailen

Tuskin opimme koskaan. Tätä menoa tuhoamme itse itsemme. En voi pysäyttää yksin mitään, enkä paljonkaan edes hidastaa. Silti, haluan tarttua toimeen vielä kun se on mahdollista. Tuletko mukaan?

On vastaus vain yksi Lapin suvi
Sit' aatellessa mieli apeutuu
On lyhyt Lapin linnunlaulu, huvi
Ja kukkain kukoistus, ja riemu muu


Everything has blossomed so quickly, that it feels like we are living already in July. Can't even imagine that Midsummer festival is still to come. Things like berries came early this year. You might find some blueberries already next week! Only bad thing is that there might not be much of it. It was so hot and it didn't rain at all in May. Well, I can live with that.
The thing I can't accept is cutting trees and in the middle of a summer! Firstly, it's just not right to log a primaeval forest. Secondly, what about all the nests? I felt (and still feel) very deep sadness when I heard that a forest machine dropped a Northern Goshawks nest. Four chicks fell down, one passed away. The most horrible thing is, what human normally do in this situation. It is so cruel that I can't even write it down. But you can guess, what they will do with a machine... My heart is broken. Not any painkiller helps. Why we need to destroy everything?

We never learn, but still, I want to do something. I can stop nothing and it is even hard to slow things down. Together we are stronger. Are you with me?

keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Joogan parantava voima

Jos alkaisin purkaa sairastelu- ja vaivahistroiaani, niin siihen ei yksi blogikirjoitus riittäisi. Enkä ole ihan varma, haluaisiko sellaista kukaan edes lukea. Itsekään en mielelläni enää palaa taaksepäin (varsinkaan katsomaan negatiivisia asioita). Todettakoon nyt lyhyesti, että paljon kaikenlaista tullut koettua. Suurin osa kaikesta on itse aiheutettua.

Harva tahallaan särkee itsensä. Useimmat vammat ovat kuitenkin suurimmalla osalla meistä rasitusperäisiä. Intoa kun on, niin järki unohtuu. Kuulostaako tutulta? Minulle on niin käynyt enemmän kuin useasti. Ei sitä näköjään ihan vähällä opi.

Kun harjoittelee kovaa ja virittää kehoaan kunnon iskuun, on myös hitusen alttiimpi erilaisille varmmoille. Pientä kolotusta ei hevillä usko, sillä tietynlainen särky kuuluu harjoitteluun ja on ihan tervettäkin. Sopivin väliajoin on mukava tuntea haastaneensa itsensä ja löytää uusia lihaksia. Jokaisesta kynnenkatkeamisesta ei kannata valittaa.

Mutta kun kipu on läsnä kaikissa harjoitteissa eikä se lähde normaalilla levolla, on menty pahasti yli. Rasitusperäisen vamman paranemisessa näyttää ainakin minun kohdallani pätevän tietty kaava: se aika, jolloin kipua on tuntunut, täytyy tuplata, jotta särky on varmasti ohi. Esimerkiksi siis kahden viikon kipu paranee neljässä viikossa, yleensä.

Hyvä harjoitteluputki on ikävä katkaista, mutta minkäs teet. Mieluummin olen terve kuin kärsisin tietyistä kivuista läpi loppuelämän, etenkin kun näihin omien vammojeni paranemiseen olen voinut itse vaikuttaa.

Katkeamispisteessä. Auts.
En tiedä, olenko viisastunut vieläkään tarpeeksi kehoni kuuntelussa, mutta ainakin jonkinlaisen viisasten kiven kolotuksiini olen löytänyt! Ja se on jooga. Olen siitä onnellisessa asemassa, että olen saanut henkilökohtaista joogaohjausta Siltalan Jennyltä. Hänen kanssaan kävimme minulle sopivat liikkeet turvallisesti yhdessä läpi. Olen tehnyt hänen kanssaan astanga- ja yin-joogaa.

Toki joogallakin voi itsensä rikkoa. Siksi onkin hyvä saada oikeanlaista ja jokaiselle sopivaa opastusta alkuun. Minulla on vain positiivista sanottavaa joogasta arjessani. Olen joogaillut itsekseni enemmän ja vähemmän reilun vuoden aikana. Joogaan, kun siltä tuntuu ja helpotan liikkeitä tarvittaessa. Rytmitys menee jotakuinkin niin, että kun päätoiminen urheiluharjoittelu sujuu, joogaan vähemmän. Ja kun kolottaa, tekee mieli joogatakin useammin. Vastaisuudessa haluan kaventaa tätä eroa.
Tämä laituri on monen suosiossa. :)

Suurin apu joogasta on kuitenkin ollut korvien väliin. Se on puhdistanut paitsi kehoani, myös ajatuksiani. Olen vapautuneempi. Pystyn keskittämään energiani oikeisiin ja tärkeisiin asioihin. Ylimääräinen sähläys on jäänyt vähemmälle. Jooga auttaa kehoa palautumaan sen luonnolliseen tilaan. Tiellä olen, mutta mutkittelen eteenpäin. Joka tapauksessa kun lihaksia kolottaa tai päätä kiristää, jooga parantaa. Sillä on ihmeellinen voima.

Elämä edessä. Opittavaa riittää. Kaikilla.

I have had a lot of injuries during my sports career. And all of them I have caused by myself. Luckily nothing bigger, like surgeries. But many times repetitive strain injuries have forced me to have a break. Not nice. But I want to live rest of my life as healthy as I can. So, it doesn't feel terrifying to do replacing training like a few weeks or even months.

I'm not sure, will I ever learn, but anyway I have found some kind of a philosopher's stone. It's called yoga. I've been lucky to have private lessons from Jenny Siltala. We discovered together fitting movements for me. That was good, now I can do them safely at home. All my experience of yoga (Ashtanga and Yin) is just positive. I do yoga when feeling so. If necessary, I ease movements. Simple. The rhythm is something like this: when my main athletics training is going well, I do less yoga. When feeling an ache, I want to yoga more often. A goal is to narrow off this difference.

The most help in yoga has been mental. It has cleaned not only my body but my thoughts too. I feel free. I can focus on important things and concentrate my energy right. Yoga helps the body to recover as it should naturally be. I'm on my way with a lot of curves. Anyway, when having pain or tightness in muscles or in thoughts, yoga will heal. It has an amazing power.


Toki luontokin auttaa palautumisessa ja toipumisessa. Nämä hetket ovat upeita! Voi unohtaa kaiken muun vähäksi aikaa.

perjantai 15. kesäkuuta 2018

Yökukkuja

I got a feeling, somebody is watching me. :D
Olen aina pitänyt itseäni yöihmisenä, ihan pienestä asti. Ala-asteellakin mieluummin valvoin ja olisin herännyt vähän myöhemmin. Kouluun tihkaisi nousta joka aamu. Minua ei saa hevillä nukkumaan. Ei vieläkään eikä etenkään näin kesäaikaan. Illoissa on vain jotakin taianomaista. Saan silloin ylivoimaisesti eniten aikaiseksi. Pöllö, mikä pöllö.

Se on varmasti tottumiskysymys; minulle hyvin pinttynyt tapa. Herään kunnolla eloon vasta iltapäivällä. Ei aamuissa mitään vikaa ole. Mutta jos haluan nousta ennen kahdeksaa, siihen tarvitaan yleensä herätyskello ja mielellään myös ämpärillinen kylmää vettä. Pommiin nukkuminenkaan ei ole tavatonta. Välillä tunnen itseni Uuno Turhapuroksi, kun kellonsoittoon on niin hyvä nukahtaa.




Mutta jos minulla on sovittua menoa aamulla tai aamupäivästä, nousen todellakin aikaisin. Haluan olla aamulla hidas. Lyhyt ulkoilulenkki tai joogahetki, puuro, sanomalehti ja kahvi rauhassa. Vasta sitten voi alkaa toimia. Tämä silläkin uhalla, että nipistän yöunien pituudesta. Harvemmin koen itseni silti väsyneeksi.

Miellän itseni päivänsäteeksi, joka valaisee myös yöaikaan. Kaikki on niin erilaista auringonlaskun jälkeen. Vuodenajasta riippumatta yöllä on upeaa. Luonto on hereillä koko ajan. Hämärässä näkee ja kokee ympäristön aivan uudella tavalla. Eri linnut ovat äänessä, samoin tuulen tyyntyessä luonnon tuoksut tuntuvat voimakkailta. Hämyssä kaiken aistii eri tavalla.
En ole ennen nähnyt lumikkoa kesällä.

Minulla on ollut onnea ja osin epäonneakin kulkiessani ilta- ja yöaikaan kameran kanssa. Tilanteet tapahtuvat ja vaihtuvat nopeasti. Vaikka kamera olisi laukaisuvalmiina, aina ei ehdi hienoihin luontohetkiin mukaan. Ja yleensä valoisina kesäöinä on silti liian pimeää kuvaamiselle. Uusia hienoja kohtaamisia olen kuitenkin saanut kokea. Kaksi hirveä hakkuuaukolla ja lumikko tutulla mökkitiellä. Kesän ensimmäisen siilin yhytin viime yönä ja yölaulajaretkellä näin ensimmäistä kertaa viitakerttusen.

Viitakerttusen laulu on monisäikeistä ja värikästä. Kaunis yön ääni.


Blogin päivittäminen on jäänyt osin juuri siksi, että olen kotona käynyt vain nukkumassa muutaman tunnin ja taas karannut luontoon. Päivän retket saattavat kestää reilusti yli puolen yön. Ei minulla ole univelkaa eikä minua väsytä. Ehdin nukkua taas talvella. Pian auringonlasku ja -nousu tapahtuu näillä leveyksillä liki yhtä aikaa. Olen siis yhtä aikaa ilta- ja aamuvirkku, ja olen liikkeellä jo ennen ylösnousua. ;)


I love summer nights. Nature feels totally different by night time. All the sounds, animals and light. Nature is always awake. I could stay up all summer long. Nights just are my favourite. I've been like this since childhood. No problem to stay awake. But mornings.. I like, but I want to calm them down. Nothing extra before jogging or yoga, coffee, breakfast and newspaper. It takes time, but after that, I am ready for a long day.

 

I have no need to stay inside at summer time. I normally come home after midnight and just sleep few hours and then we go again. I have a whole winter time to sleep again. I rarely feel tired. Love to be on go. And why not. Summer nights are just amazing. Besides, soon the sunrise and set are almost at the same time here in Northern Finland. So, I am awake early in the morning too. ;)



lauantai 2. kesäkuuta 2018

Kohtaamisia

Huih! Se tapahtui! Näin kevään, tai no, kesän ensimmäisen käärmeen viimeinkin viime viikolla. Jotenkin oletin, että olisin sen tyytyväisenä bongannut autosta aiempien vuosien tapaan, mutta toisin kävi. Oli helteinen maanantai. Vietin hikistä iltapäivää Jannen kanssa luonnonhelmassa. Kuumuuden takia olin sonnustautunut vain lyhyihin shortseihin, t-paitaan ja lenkkareihin.

Janne kulki edellä. Jäin hetkeksi penkomaan reppua ja ajatuksissani odotin jo alkavaa evästaukoa. Yhtäkkiä kuulin lehtien kahinaa ja rapinaa. Arvelin, että hiiri tai myyrä kömpii esiin. Aikamoinen pitkä iiiiiiiik ja niin tyttömäinen kiljahdus pääsi, kun tajusin parin metrin päässä vastaan luikertelevan ihkaelävän kyykäärmeen. Syke nousi välittömästi parillakymmenellä pykälällä. Eikä enää ollut yhtään nälkä.
Tästä alkaa punakylkirastaiden elämä.

Siinä me tuijotimme toisiamme; minä kunnioituksesta ja orastavasta pelosta, käärme uteliaisuudesta ja ihmetyksestä. Alkujärkytyksestä toivuttuani halusin ottaa kuvia. Janne ehdotti makroputkea eli lähilinssiä. Haha. Vaikka näin upean luikertelijan lähietäisyydeltä, vasta valokuvia selatessani tajusin sen huikean väriloiston. Se sähkönsininen kuvio on mykistävän kaunis!

Kun olimme todenneet toisemme vaarattomiksi, lähdimme eri suuntiin. Olin haltioissani. Päivä oli muutenkin mahtava. Minulla oli ilo tutustua samaisella reissulla mäen Leenaan. Hänen synnyinkoti/mökki on korkean mäen päällä, siitä tässä yhteydessä käyttämäni nimitys. Sain valtavasti voimaa ja uutta ajateltavaa siitä tapaamisesta.
Kehitys on nopeaa, pian valmiina lähtöön.

Leena on minua iäkkäämpi rouva eikä hänellä ole ajokorttia. Silti matka kaupungista maaseudulle onnistuu mutkitta. Jos tie mäelle on auraamatta, hän kapuaa kilometrin matkan talvella kantamusten kanssa vaikka umpihangessa. Hän sanoi olevansa hyvillään, että edelleen jalka nousee ja että pääsee halutessaan rakkaalle paikalle. Tärkeintä on, että pärjää ja viihtyy itsekseen. Monet hänen tuttunsa ovat Facebookissa. Leena tuumasi siitä: "Ai tällä naamalla", ja nauroi makeasti päälle.

Toinen liikuttava kohtaaminen tuli pari päivää myöhemmin. En tunne tätä kyseistä Mattia sen paremmin, mutta pidän häntä hiljaisena filosofina. Hänellä olisi päätä lukea ja lähteä maailmalle, mutta hän valitsi toisin: elämän maalla. Ihannoin hänen elämäntapaansa, joka on täysin sopusoinnussa luonnon kanssa. Sydämeni valtasi valtava lämpöaalto, kun hän kertoi, kuinka menneenä talvena muun muassa keitteli perunoita närhille.

Kielokin kukkii jo.
Minäkin olen kuluneen vuoden aikana uskaltanut kohdata viimein itseni. Se vaati enemmän rohkeutta kuin käärmeen kanssa tuijottaminen silmästä silmään. Luulin tuntevani itseni läpikotaisin, mutta todellisuudessa en ollut ollenkaan tietoinen sisimmästäni. Jooga vei minut avartavalle matkalle. Ajattelen, siis olen. Nyt olen myös läsnä.

Jos jotain haluaisin itselleni mukaan Leenalta ja Matilta, on se valittamattomuus. En ole voivottelija, mutta toisinaan negatiiviset asiat vievät liiaksi huomioni. Kunpa oppisin itsekin noin positiiviseksi ja elämänmyönteiseksi. Ei valituksen sanaa. Mistään. Aina on onneksi mahdollisuus kylvää uutta ja hyvää. Nyt kun paras kasvukausikin on meneillään.


Eeeeeek! It happened! I finally saw a snake in this summer. I have waited for to see a viper, but I didn't expect to see it as it happened. Many times I have observed snakes from a car, but this time I really got afraid. I was walking in a forest with my coach Janne. It was a hot day and I only had a t-shirt, shorts and sneakers on me. Janne went in front of me and I stopped for a while to rummage our rucksack. I was a bit hungry and I was already planning to have a small break.

Suddenly, I heard rustling. I assumed a mole or a mouse to come out. Quite a girly cry came out my mouth when watching a real viper in front of me. My pulse bounced many beats and I wasn't hungry anymore. When recovered the first shock I wanted to take some photos of it. Janne suggested a microlens. Haha. I figured out, how gorgeous creature this snake was, by browsing photos.

We discovered ourselves totally harmless for each other and continued for different ways. This meeting was a very important reminding: it was easier to face a snake than myself. Well, now I've done both. Yoga took me to the eyes opening adventure. I thought to known myself properly, but what was very deep inside of me, I had no idea. But now, here I am. Cogito, ergo sum.