Onni, epäonni ja olympialaiset

Talvipukuinen räkättirastas on kaunis ilmestys.

Olen vahvasti tunteilla elävä ihminen. Aistin ympäristöäni ja sen vaikutuksia hyvin herkillä tuntosarvilla. Tapahtumista, joista joku selviää olan kohautuksella, saattaa aiheuttaa minulle sisäisen myllerryksen. Ehkä juuri tästä johtuen olen viime aikoina pohtinut paljon onnen ja epäonnen välistä eroa. Kaikki tunteet tuntuvat kulminoituvan lopulta noiden kahden väliin.

Olla onnensa kukkuloilla - voiko tuossa hetkessä enää tyytyväisemmäksi tulla? Epäonnen soturi puhuu puolestaan omaa karua kieltään; taistelija, joka kaatui saappaat jalassa. Kaikki hyvä tuo onnen tunteen. Ikävät asiat ovat usein epäonnistumisen tai epäonnen tuomaa mielipahaa. Miksi ihmiselle onni on niin tärkeää?

Taviokuurna on kuin satukirjasta.

Onko ikkunaan törmännyt lintu ollut epäonninen ja kuka sen luonnossa määrittää? Jos lintu selviää tapaturmasta, onko se ollutkin onnekas? Jos kuolema kuitenkin korjaa potin, onko se lintua ravinnokseen tarvitsevan eläimen onnenpäivä? Onko onnea ja epäonnea ylipäätään olemassa?

Tämänvuotinen talviurheilun kohokohta, olympialaiset, ovat käsillä. Moni mielii mitaleille, mutta harva niihin yltää. Päästäkseen kolmen joukkoon tarvittaneen hieman myös onnea. Joku voi hyötyä hyvästä tuuliraosta niin mäkihypyssä kuin ampumahiihdossa. Joku on toista onnekkaampi suksivalinnassa tai voitelussa. Yksi epäonninen luistimenpotku sen sijaan voi johtaa jäätaiturin kaatumiseen ja mitalin karkaamiseen.

Onko tuurista kiinni, että säilyy arvokisarupeaman ajan terveenä? Onko epäonnea vai huolimattomuutta, jos lihas- ja nivelkivut eivät normaalisti hellitä? Vai onko kenties sittenkin onnekas, ettei mikään paikka ole totaalisesti hajonnut?

Tilhien hempeää helinää voisin kuunnella päiväkaudet.

Luonnossa olympialaiset ovat arkipäivää. Kovaa karsintaa käydään etenkin näinä ankarina talvikuukausina joka hetki. Ei ole varaa epäonnistua tai henki lähtee. Vahvin ja onnekkain selviää seuraavalle kierrokselle, huomiseen. Mitaleita ei jaeta, mutta voittajia on kyllä useita. Talven selkäkin alkaa olla hiljalleen taittunut. Valoisuus voittaa, kunnes syksyllä taas osat kääntyvät.

Ehkei onnella ole mitään tekemistä luonnon kiertokulun kanssa. Me vain ajattelemme niin. Toisen epäonni on toisen onni. Molempia tarvitaan täydentämään toisiaan.

Onnea matkaan! Lycka till! Good luck!

Hyvän mielen laulaja, ti-ti-tyy!

I am a very sensitive person. The environment has a huge impact on me. Maybe that's the reason why I have thought a lot a difference between luck and misfortune. All the feelings seem to end finally between those two. If a bird flies to a window, was it just bad luck? If it stays alive was it lucky? And if it doesn't was somebody else lucky for a free food? Who really defines those in nature?

Olympic games will begin soon. A lot of medals will be given away as a price of a hard work. But only a few will earn them. Sometimes you might be lucky when all the conditions are behind you. Sometimes you might do a small mistake and that can crash your dream for pieces. But you know what. The Olympics are going every day in nature. The qualification is hard, especially with these fierce winter months. There's no chance to fail if you want to stay alive. The strongest and the luckiest will be in the next round, and its name is tomorrow. No medals but many winners. So, is it all about luck or bad luck? Maybe that's what we think. Natures circulation just goes on. What can I say, good luck?

Hupi ja hyöty

Digiboksillani on odottanut tallenteena pari luontodokumenttia, jotka ajattelin katsoa, kun sopiva hetki tulee. Toisin sanoen, pläräsin huvin vuoksi tallenteelta poistuvia ohjelmia ja halusin nuo pahkasioista ja lyhytnokkahanhista olevat pätkät katsoa viime tingassa. En hirmu paljon katso muutenkaan televisiota. Kaikenlaista tulee laitettua talteen, mutta sinne ne useimmiten jäävät.

Luonto-ohjelmia ja urheilua tallennan eniten. Suorina lähetyksinä en katso oikeastaan mitään, sillä olen harvoin kotona, kun jotain minulle mielenkiintoista sattuu tulemaan. Televisio on päivällä kiinni (paitsi nyt, kun Eurosportilta tulee tenniksen Australian avoimet aamuaskareiden aikaan). Useimmiten olen ruudun äärellä vasta illalla, joten kaikki urheilulähetyksetkin katson jälkikäteen. Älkää siis paljastako minulle tuloksia! :D

Hyötyliikuntaa mökillä tarjolla, anyone? :D

Huippu-urheilijoilta ja luonnoneläimiltä voi oppia paljon. Maailmanluokan urheilijan suoritus on todella vaivattoman ja yksinkertaisen näköinen. Sitä samaa on myös gepardin kiihdytys vain hetkessä yli sadan kilometrin tuntivauhtiin. Siinä ei voi eikä ehdi tehdä mitään ylimääräistä, tai suoritus on pilalla.

Tai ehkä odotetaan vain kevääseen...

On oikeastaan käsittämätöntä, että ihmisen täytyy opetella kaikki juurta jaksaen, kun eläinmaailmassa kehitys tulee luonnostaan. Sekin on outoa, ettei yksikään nelijalkainen juokse väärin tai lintu ei tee virheliikkeitä. Ihmiselle näitä kompastuksia sattuu päivittäin. Harva meistä osaa käyttää kehoaan jatkuvasti kokonaisvaltaisesti.


Luonnossa ei ole hupia ilman hyötyä. Kun karhunpennut painivat keskenään, se opettaa heitä tulevaisuuden tositilanteita varten. Ehkä silläkin on syvempi merkityksensä, kun täysikasvuinen saukko laskee mäkeä. Ihmiseltä tämmöinen leikinomainen kehittyminen tahtoo aikuisiällä unohtua. Me otamme kaiken niin vakavissamme ja tosissaan, ja kaikki tarvittava pitäisi muka jo osata. Ehkä heittäytyminen lapsentasolle arveluttaa. Kumma kyllä, osaamme sitten kuitenkin kiukutella toisillemme ja käyttäytyä välillä kuin pahaiset kakarat.

Mulla on välillä Peppi Pitkätossu -olo.

Osittain kehityksen jarru on selitettävissä sillä, kun tietoa on liikaa ja sitä unohtaa asian alkuperäisen idean, joka on yksinkertaisuus. Ei juokseminen tai hiihtäminen ole loppujen lopuksi monimutkaista.

Minä olen saanut viime aikoina uutta intoa ja ideaa omaan tekemiseeni katsomalla huippu-urheilijoiden videoita. Kiitos Instagramin ja Youtuben, niitä on olemassa paljon! Eläimet ovat mallioppijoita, samoin myös ihminen. Luonnossa useimmiten vanhemman esimerkki opastaa alkutaipaleelle ja auttaa selviytymään hengissä.

Miksei siis ihminenkin voisi jatkossa valmistella itseään tulevia koitoksia varten huvin kautta. Vaikka sitten videoita tai tallenteita katselemalla.



There's a lot that we can learn from animals but top athletes as well. Every time the performance of a top athlete looks so easy and simple. You can say same about the cheetah when speeding up very smoothly over a hundred kilometers per hour of full speed. You don't have time to do some extra moves, or the performance is ruined and the catch is gone.

I wonder, why does the human need to practice for. If you are an animal, you'll learn things by naturally. What will be our way? It's weird that none of the horses runs badly and I've ever seen a bird flying wrongly. Why is it so hard to use our body overall and all the time? Well, I don't have an answer for that yet, but I have invented a good way for me. Firstly it's important not to take everything so serious. Secondly, it's good if you don't have too much knowledge. Then you are focusing on the main idea - so, just keep it simple! And recently I have benefited from Instagram and Youtube. There are a billion of videos by top athletes and their training. Yes, I learn by watching. In wildlife, you always have a good example too.

Vannomatta paras

Minulla on periaatteita ja periaatteitten periaatteita. Yksi niistä on ollut sosiaalisen median välttely. Miksikö? Minun todellinen elämä ei ole puhelimessa eikä tietokoneella. Sitäpaitsi koen sen hirvittävänä aikasyöppönä.

Todettakoon, että tokihan olin Facebookin alkuaikana jäsenenä. Irtauduin tästä huvituksesta kuitenkin jo hyvissä ajoin vuonna 2010. Katunut en ole enkä myöskään ole kokenut tarvetta liittyä uudelleen. Minulla oli siellä 500 "kaveria", mutta näiden vaikeiden vuosien aikana ystävät on voinut laskea yhden käden sormilla. Se siitä todellisuudesta.

Blogin kirjoittamista en ole kokenut järin sosiaaliseksi toiminnaksi. Minusta on vain mukava laittaa ajatuksia ylös ja joskus ottaa kantaakin. Ja tietenkin kiva näin digitaalisena aikana, jos joku näitä lukee ja saa siitä jotakin itselleen. Niin sen tarkoitin. Kommentteja teksteihin ei ole juurikaan tullut. Tarvittaessa voin niihin palata, mutta kommenttikentässä en varsinaisesti keskustele. Pahoitteluni tästä.

Nyt olen kuitenkin rikkomassa yhden periaatteeni tai oikeastaan tein sen jo. Päätin liittyä Instagramiin, kuten edellisessä kirjoituksessani jo vähän uhosin. Syy, miksi päätin antautua tälle, on luonto. En osaa sanoa, saanko Instagramin kautta sen enempää lukijoita kuin niitä nyt on, mutta toivon näin. Mielestäni minulla on paljon annettavaa ja kerrottavaa meitä ympäröivästä kauneudesta.

Toivon, että kirjoituksillani toisin luontoa lähemmäs jokaisen elämään. Lisäksi se kaikki hyvä, mitä sieltä saa, olisi hienoa saada kaikkien ulottuville. En puhu nyt pelkästään terveysvaikutuksista ja marjoista ja sienistä, vaan myös ihan tietämättömyydestä. Minulle on omilla retkillä auennut aivan uusi maailma ja käsitykseni ihmiskunnasta on romuttunut.

Olen äärimmäisen huolissani luonnon katoamisesta. Me olemme hyvää vauhtia tuhoamassa sitä. Ajattelin, että jos saan yhdenkin samoja asioita arvostavan lukijan toimimaan kanssani, tällä planeetalla on vielä toivoa ja pidempi tulevaisuus edessä. Jos en, niin ainakin haluan yrittää ja ravisuttaa joka tapauksessa muidenkin ajatusmaailmoja.

Se vain pätee niin kaikessa, että pienistä puroista kasvaa suuri joki. Ja lopulta juuri ne pienet asiat ratkaisevat kaiken, niin urheilussa kuin arjessakin. Omilla valinnoilla voi vaikuttaa mihin vain, samoin suhtautumisella. Tästä olisi kosolti tarinaa ja esimerkkejä. Jatketaan toisella kerralla.

Ja mitä vielä tulee sananlaskuihin - ei todellakaan pitäisi sanoa koskaan "ei koskaan". Olin varma, etten ainakaan tässä asiassa joutuisi syömään sanojani. Silloin uuden urheilu-urani alkutaipaleella valmentajani ehdotti, että minusta voisi tulla hyvä keihäänheittäjä. Nauroin tuolle väitteelle puoli tuntia ja sanoin: "Toivotonta. Ennemmin opetat lehmän puhumaan kuin minut heittämään keihästä." Aika näyttää, mutta voi olla, että jälleen joudun perumaan puheitani. Ehkä hyvä niin, kun ei ole tuon vakavammasta asiasta kyse. ;)

Oh, no! I did it! For now on you can find me also on Instagram! The main reason I joined, is the nature. I hope I'll get more readers for my blog, because I find that I have a lot of to tell you about the nature. I'm really worried that all this beauty around us is fading away and disappearing. And it's only because of us. I wish I can shake your way of thinking and that you'll get the nature also to your livingroom or wherever you'll read my texts. There's a lot we can do for the dear nature. This way of living isn't good for it.

I really hope we can give extra years by working together. I doesn't take much, but it will have a large effect. It's all about how we releate and what kind of choices we make. This all matters at work or in sports. I do have a good example. When I was starting my sports career, my coach said "I think you would be a wonderful javelin thrower." I laughed about a half an hour and said that it's easier to teach a cow to speak than me throw a stick. Well, never say never. We'll see. ;)

Kukkahattujätkä

Mistä tietää, että on vanhentunut? Ainakin siitä, että aamu lähtee käyntiin paperisella (huom!) sanomalehdellä ja mielellään myös parilla kupposella kahvia. Samoin siitä, että radiokanava on vaihtunut pääosin Ylesuomeksi ja että enää ei tytötellä, vaan täditellään.

En silti koe olevani vanha eikä minulla ei ole ikäkriisiä. Numeroissa siirtyminen uudelle kymmenluvulle tuntuu vain hurjalta ja jopa pahalta. En haluaisi ajatella ikää ollenkaan. Ärsyttää urheiluselostuksissakin, kun kolmekymppisistä puhutaan aina kokeneina (=vanha) urheilijoina. Syrjintää. Eipä nuorista puhuta kokemattomina. Ja miksi iän pitää muutenkin aina määritellä käytettävissä oleva suorituskyky?

Moni eläkeläinenkin on loistavassa kunnossa, mutta heitä ei enää huolita töihin. Sääli. Sitten taas, kun joku rokkari kuolee alta nelikymppisenä, sanotaan että hän menehtyi niin nuorena. Eskarilainen odottaa koulua, teini mopokorttia ja parin vuoden päästä jännätään täysi-ikäisyyttä. Tavallaan on omituista, että ihminen ei ole koskaan ikänsä puolesta tilanteeseen sopiva. Miksi?

Minä olen paremmassa kunnossa kuin kymmenen vuotta sitten. Silloinkin aloitin aamuni sanomalehdellä, kahvilla ja uutisilla radiosta. Välillä tytöteltiin, välillä täditeltiin. Suurin ero löytyykin korvien välistä. Mitä ajattelen ja kuinka toimin. Minkä koen oikeaksi ja minkä vääräksi. Vuosia takaperin sillä ei ollut niin väliä.

En tiedä onko iän tuomaa, vai minkä takia auringonlaskut tuntuvat ilta toisensa jälkeen aina vain upeammilta. Aurinko kultaa maiseman ja muistot. Entäs kukkaniityn tuoksu ja maalaispeltomaiseman utuisuus - sen voi aistia ihan autosta käsin.

Ei sen niin väliä, minkä ikäisenä mistäkin nauttii. Olen pienestä pitäen rakastanut metsää ja marjassa käyntiä. Nyt on taas tämä marjakarhu liikkeellä. Ja pieniä vitamiinipommeja on nyt paljon tarjolla! Pakastimessakin komeilee jo mukavasti rasioita. Keskellä pimeää talvea on mukava muistella vehreyttä huokuvaa metsää marjasopan, smoothien tai ihan marjakipon kera. Metsä antaa olemuksellaankin jo paljon. Ihana olla ihan hiljaa.

Ikä on todellakin vain numero. Olen harjoitellut jo parin vuoden ajan keskiviikkoisin veteraaniurheilijoiden kanssa. Keski-ikä on yli 70 vuotta, mutta jutut ja kujeilut aivan kuin heidän nuoruusvuosinaan. Siinä joukossa on rehtiä meininkiä ja oikeaa asennetta - sitä aitoa oikeaa vanhan ajan hyvää henkeä. Kunpa itsekin osaisin säilyttää pääni terävänä ja kehoni terveenä. Vaikka olen ylivoimaisesti nuorin ja ainoa nainen, tunnen kuuluvani joukkoon. Sain heiltä taannoin myös kovan tunnustuksen: Jenni on hyvä jätkä! Ilman kukkahattua, toistaiseksi.

How do you know, that you are getting older? When you start your mornings with newspaper (not virtual), with a couple cup of coffee and the morning show on the radio. And people use to call you girl, now you are lady. Still, I don't feel myself old and I do not have age crisis. But it feels weird and also sad to turn thirty. I don't get it, why does it matter so much to everyone? If you are an 30-year-old athlete, you are (too) old. But if you are an actor or an artist, you might be too young and you don't have enough experience. We are actually waiting the right age all the time. When is it? Why is it so hard to live for the moment, despite the age?

Let me tell you something. I'm in a better shape than ten years ago and I started my morings at the same way. Sometimes they called me a girl, sometimes a lady. The biggest difference for those days is what I think and how I act. What I see right and what for wrong. Years ago it didn't matter that much. The age is definitely only a number. When I was a little girl, I loved to pick up berrys and that's what delights me nowdays too. And I have trained over two years on every Wednesday with a group of gentlemen, age over 70.  I am amazed what they do and how they think. They still got their youth and what comes to the humour, my stomach muscles got trained well. We do have a wonderful spirit together. I enjoy to be there a lot and I always learn something new, specially how I should take an attitude on athletics. And guess what they said a couple weeks ago: "Jenni, you are a good guy!" Yep. ;) 

Vähemmän on enemmän

Toisinaan on jopa ärsyttävää, kuinka oikeassa vanhat sananlaskut ovatkaan. En ole tosin kenellekään kaivanut kuoppaa eikä minulla ole pyytä pivossa enkä oksalla ole ainakaan kymmentä nähnyt. Teiden varsilla muutamia kylläkin. Mutta se, mitä on tässä viimeaikoina tullut taas kerran todistettua on, että vähemmän on todellakin enemmän.

Neitoperhonen heräsi horroksesta jo pääsiäisenä patterin välistä.

Suurin ja konkreettisin muutos on tapahtunut asunnollani. Olen vain yksinkertaisesti karsinut lokakuusta lähtien turhia tavaroita, papereita, lehtiä, vaatteita... ja tilaa on tullut väistämättä enemmän. En ymmärrä, miten olen mahtunut tuon kaiken romun ja roinan kanssa aiemmin elämään. Siivousprojekti on tuonut elämääni pelkästään hyviä asioita. Eikä yhtäkään tavaraa ole ainakaan vielä tullut ikävä...

Can you hear me?

 Ja kun kerran aloin karsia, kyseenalaistin myös kaikki ihonhoitotuotteeni. Tarvitseeko ihminen todella kolmea-neljää eri ainetta kasvoillensa aamuin illoin? Tai täytyykö hiukset pestä parin päivän välein? Olen tullut siihen tulokseen, että ei tarvitse. Voin yhtä hyvin ellen jopa paremmin kuin käyttäessäni useita eri tuotteita. Ihastelen luonnon
kauneutta ja haluan olla luonnollisella tavalla osa sitä. Enkä ole törmännyt vielä karhuihin, jotka käyttävät deodoranttia.

Vähemmän on enemmän myös urheilussa. Toki määrää täytyy tehdä ja ylipäätään harjoitella, jotta kehittyy, mutta on äärimmäisen tärkeää myös muistaa levätä. Sain taas karuhkolla tavalla oppitunnin jos toisenkin tästä.
En ole kuukauteen pystynyt harjoittelemaan. On minulla ennenkin ollut kovia hermosärkyjä, mutta nämä eivät edes levolla menneet ohi. Syy onneksi selvisi: niskan hermojuuren vaurio. Huonomminkin olisi voinut käydä.

Luontoliikunta oli ja on mitä mainiointa kuntoutusta. Kevätsää ei ole isommin lämmittänyt, joten en olisi ulkona voinut juuri muutakaan edes tehdä. Sopivasti kylmä jakso näyttää päättyvän, kun minäkin pääsen taas palailemaan harjoittelurytmiin. Positiivisuuden kautta olen pyrkinyt elämään. Mahtavaa aikaa tämä on joka tapauksessa, enemmän tai vähemmän.

Rouva punatulkku

Less is definitely more. It's almost irritating how true that phrase is. I have toss out a lot of stuff from my apartment. Shoes, clothes, papers, items I dislike or I don't need anymore... and how much more space I do have now, wow! I really don't understand, how I could have lived with all this. I started this project on october and it's still going on. But I don't miss any item, which I have thrown away. And I am doing this very properly. I also questioned all beauty and skin care products. Do I really need like three or four different products on my face daily? Or do I have to wash my hair every other day? And the result was, not very surprisingly, I don't. I want to be a part of nature in a naturally way. Besides, as I know, the bears doesn't use deodorant neither...

Less is more also in sports. Of course you need to train hard and a lot to develop. But I have realized in a rouhg way, how important is to recovey too. Unfortunately, I couldn't have trained in a month. I do have had stiff muscles and nerve pain before, but this time these didn't passed away. Finally there were an explanation: I do have a damage in nerve root of my neck. Despite of all I have stayed positive. Being and moving in nature is the best way to rehabilitate every problem. Soon I'll be back on track and after freezy May it's finally getting warmer here. Spring is fabulous and amazing time, every time.

Kiviojan keväthuumaus

Kevät ja alkukesä todella humahti ja meni huumassa. Olkoonkin niin, että päivä on lyhentynyt ja kesä kääntynyt ehtoon puolelle, korvissani soi silti kevään sävelet ja upeat muistot. En tiedä, kuinka monelle Tapio Rautavaaran kappale Anttilan Keväthuumaus on tuttu. Itse muistan kuulleni tuon ensimmäisen kerran noin viisi-kuusi-vuotiaana c-kasetilta, jonka kummitätini oli nauhoittanut äidilleni. Siinä kasetilla oli lisäksi muun muassa Madonnaa ja Juice Leskistä, ja sitä kuunneltiin usein matkalla kesämökille.

Vuodet ovat vierineet noista ajoista, mutta kappaleen sanat elävät yhä vahvasti mielessäni. Minäkin olen tänä kesänä ampaissut mielelläni ylös vuoteesta, aurinko on ollut useana päivänä korkealla ja tuuli lounaassa. Harjoitukset ovat sujuneet kuin tanssi. Vihdoin alkaa kaikki tekeminen tarttua taas kehoon. Kentällä on ollut hauskaa ja antoisaa. Treenit tuottavat paljon iloa ja nautintoa. Olen vihdoin päässyt mukaan harjoitteluun, en ole vain valmentajani armoilla. Pystyn itse päättämään, mitä ja miten on järkevää tehdä. Sitä ominaisuutta ja varmuutta minulla ei ole aiemmin ollut.

Minulle on vihdoin auki taivas ja maa. Paita on hulmunnut ja kintut ovat saaneet kyytiä niin kotoisalla Sankariniemen kentällä. Kannustusjoukotkin ovat olleen kohdillaan. Varis on usein huudellut joko moukarihäkin päältä tai harakka käkätellyt katsomon katolta. Tervapääskyt ovat näyttäneet taivaalla kiihdyttämisen mallia ja huvittavinta kyllä, minulla on ollut siellä myös oma jänis vauhdinpitäjänä. Siis ihka oikea. Joku päivä minäkin pötkin yhtä kovaa, pakoon kanssakilpailijoita ja väsymättä.

Masterpiece by chaffinch

En ole mies enkä ehkä ihan niin vanha kuin Anttila, mutta yhtä lailla tässä on ollut huolia ja rahatkin tiukalla. Huilannut olen tarpeen vaatiessa, vaikka työtä kyllä piisaa ain'. Hyvin tässä on kuitenkin tullut pärjättyä ja ison avun olen luonnosta saanut. Sieltä löytyy vastaus moneen pulmaan. Nautitaan kesän loistosta ja loppukesän hehkusta.

PS. Ja pienenähän toki kuulin ja lauloin kertosäkeen sanat muodossa Orvokki, lennokki, vuokko ja moni muu. ;)



This summer has been amazing. I have grown up a lot as an athlete. I don't really know how all this suddenly happened. I won't say I was hopeless, but me and my coach thought that I hardly can run fast ever again. We were sure, that my running condition is quite bad and firstly it also looked and felt like it. I supposed to get back into hepathlon this year, but our plans changed totally in May. Finally my body works like it should. It takes in all the running trainings like in the old good days before. I have got enough time to do base properly and that's the reason why I haven't rushed competing. I enjoy a lot to train, even it goes well or just okay. I have got my self-confidence also back. This might actually work and lead for good results. It's important that I believe it for that too, not only my coach. Let's say, I'm in! Ever been this enthusiastic for athletics before. I'm glad that I have positive people around me. Thank you for the all help and support. Like my other coach Erkki said: Think positive and you can't think negative. Let's enjoy summertime! :)

Painetaan asia villasella

Herätys

Siellä lepää..

"Muumipeikko, senkin lihava lössykkä! Herätys! Nyt on kevät!" Ei auttanut Pikku Myyn huutelut, kun koko Muumitalo oli noiduttu ikuisille talviunille. Onneksi sekin tarina saa mukavan lopun, kun Noita heltyy ja taikoo Nuuskamuikkusen huuliharppuun vastaloitsun. Yhtä varmoja kevään säveliä alkaa olla ilmassa myös täällä Pohjois-Savossa.

Karapuroja on tullut kierreltyä ahkerasti ja ensimmäisiä muuttolintuja on tullut samalla havaittua. Laulujoutsenia on näkynyt melko monessa sulassa ja ylilentäviä tööttäyksiäkin olen ilolla ottanut vastaan. Ensimmäiset telkät ja sinisorsat ovat saapuneet, ja harmaalokkien kailotusta ja lentoa olen myös saanut ihastella. Tiaisilla on kovat kähinät menossa ja muun muassa harakat kyhäävät jo pesiä. Pöllöjen ääntelyä voi kuulla tyyninä iltoina. Töyhtöhyyppiä tallustelee pelloilla ja niiden soidinlento on komeaa katseltavaa. Mustarastaiden sirahteluakaan ei enää tarvitse ikävöidä ja olenpa nähnyt jo punarinnan ja peiponkin... Ai että, kevät todella tulee kohisten!

Ja täällä herää!

Aurinkoakin on ollut mahtava nähdä kunnolla pitkästä aikaa. Se jälleen herättää uuteen eloon. Minäkin olen saanut viime aikoina melkoisia herätyksiä. Kevätmyrsky on riehunut sisälläni. Olen luullut ajattelevani ja tekeväni asioita oikein, mutta voi veljet kuinka hyvää tekikään ymmärtää oma vajavaisuuteni. Olen ollut kertakaikkisen väärässä.

Someone just wants back to have a nap

Valmentajani on ihmetellyt jo vuosien ajan, miksi jarrutan itse kehitystäni. En ole tajunnut laisinkaan, mistä hän edes puhui. Lähinnä suututti, kun hän ilmaisi asiasta. Miten niin muka? Minähän teen kaiken urheilun eteen ja niin hyvin kuin mahdollista. Kuka nyt tahallaan itseään hidastaa? En aiemmin tajunnut, että juuri tuo inttäminen ja vastaanhangotteleminen oli se asia. En halunnut, että minuun ja tekemisiini puututaan. Olo on ollut kaikki nämä vuodet kuin Pikku Myyllä - Kyllä minä tiedän!

Työmaa se on palokärjelläkin. Me vain hakataan päätä puuhun vähän eri syistä.

Kaiken huipuksi luulin, että tämä koskee vain urheilua. Enpä arvannutkaan, että olen omassa arjessanikin ollut niin heikoilla. Ihmeissäänhän sitä on, kun kuulee kuorivansa banaaninkin väärin. Ilman sitä kuuluisaa itkua ja hampaiden kiristystä en näihin asioihin ole päässyt käsiksi. Kasvukipuja. Mutta tämä herättely oli todella tärkeää, jotta voin kehittyä ihmisenä ja urheilijana.

"Olet edistynyt opinnoissasi mukiinmenevästi ja jos jatkat samaan tahtiin, sinusta voi tulla lentokykyinen noita ennen kuin täytät kolmekymmentä", sanoi noita Aliisalle.

"Mutta jos tapaan Muumeja, niin kolmekymmentäyksi vuotta, vai?" arvuutteli Aliisa.

"Sinä olet nokkela tyttö", vastasi mummo.

Vielä on aikaa lentoonlähtöön.

One way, or another

The Sun has woke me up again. I feel nearly reborn. Well, there is another reason for that too. I have got a total wake up, what comes to me as an athlete and as a person. I have thought, that I can face things wisely. I've been wrong. My coach has wondered for years, why I slow down my advancement. Everytime he has mentioned about this, I have started to argue. No I'm not! What that suppose to mean? I'm doing everything as good as I can. No one wants to brake the improvement on purpose, right?


After all, that was the Thing. Instead of fighting back, I've realized the facts. When I need to react and how. That is something I can benefit also in my life outside of the sport. It did not happened without sad face and crying, but it was worth it. Sometimes it hurts to become stronger. Now I have an empty field in front of me and it will be easier to take a next step. It's finally spring again and I'm awake. Let's enjoy it!