Likinäkökulma

Tiedäthän tunteen, kun olet omasta mielestäsi maailman (tai ainakin takapihan) toisella laidalla ja vastaan tuleekin tuttu. Jännittävää ja ihmeellistä - mitä sinä täällä? Minulle tällainen kohtaaminen ei nyt käynyt ihmisten kanssa, vaan luonnon.

Jännä homma, että sitä jollakin lailla turtuu (liian) lähellä oleviin asioihin. En haluaisi pitää mitään itsestäänselvyytenä, mutta jotenkin sitä vain olettaa nähneensä jo kaiken omasta navastaankin. Mitä vielä!

Olen saanut kokea oikeaa löytämisen riemua viime viikkoina. Valmentajallani on työnsä takia hyvät valokuvausvälineet ja olen siitä sitä kautta myös kovasti innostunut. Olen harjoitellut kuvaamista noin pari vuotta Jannen mukana urheilutapahtumissa ja luonnossa. Täysin uusi ja tuntematon maailma avautui kuitenkin makroputkella.

Voi valtava, mitä värejä ja kuvioita kuvatessa on paljastunut. Makroputkella pääsee niin lähelle kohdetta, etten ole voinut vastaavaa kuvitellakaan. Ihmissilmällä ei noin yksityiskohtaisia hienouksia erota. Ja kaikki tuo on ulko-oven avaamisen jälkeen ulottuvillani. Aivan harmittaa, että olen omassa suuruudessani jättänyt tuon maailman liki huomiotta. Ihmeellistä, miten "tavallisesta" sammalestakin tulee yhtäkkiä aivan uskomattoman kiinnostava ja niin erilainen tarkasteltava.

Huvittavinta tässä on se, että olen ihan oikeasti likinäköinen. Ilman piilolinssejä tai silmälaseja en näe kauas, lähelle kyllä. Siksi onkin ironista, että en ole makromaailmaan aiemmin kunnolla perehtynyt. Sinne, minne näen ilman apuvälineitä.

Tämän lähimaailman tutkiskelun ansiosta olen innostunut vähän kaikesta uudelleen. Useita blogitekstejä on valmiina odottamassa julkaisua ja valokuvaamiseen olen hurahtanut täysin. Instagramiin on ollut hauska päivittää omia tarinoita ja luontoretkistäkin olen saanut itselleni paljon enemmän kuin pitkiin aikoihin. Kaiken kukkuraksi harjoittelu sujuu flunssan jälkimainingeista huolimatta ihan hyvin, mitä nyt vähän muutakin pientä vaivaa on.

Kaiken kaikkiaan teki tavattoman hyvää löytää omaan arkeeni ja ajatusmaailmaani uusi näkövinkkeli. Osaan arvostaa itseäni ja minua ympäröiviä asioita jälleen toisella tavalla. Meissä jokaisessa on yksityiskohtia, jotka eivät välttämättä näy ulospäin. Mutta kun pysähtyy tarkemmin ihmettelemään ja tutkimaan, niitä voi alkaa nähdä ja ymmärtää. Minulta meni aiemmin paljon ohi. Pienillä asioilla on todellakin suuri merkitys.

I have learned photographing over two years and I have had the best teacher in the world, my coach Janne. In this month I made a huge found - the macro world. I've ever even known, how beautiful and amazing it really is. I've been too hurry or just have ignored it somehow. But now, with the great macro objective, I have shooted something totally new. And oh my, what I've found. Some another world, I might say. The shapes, the colours, the beauty. You just can't see it with human eye, no matter how close you are. But with this objective, the new world is open!

This is what I shooted..

I have been as excited as a child can be with something new. And all I needed to do, was just to open the door. Yes! And what's the funniest part. I really do have myopic, so I can't see far. But close I see clearly without glasses or contact lenses and it took this long to realize this all. I am very thankful to macro world. It showed me something important and I took a lesson. We all have some details not shown. But when you stop and you have time to wonder, you might find something new and great, about yourself or someone around you. Small things does matter! Sometimes you need a different objective to see it and sometimes you just need to let the camera speak the rest.

..And this is how it really looks like. Wow!

Vannomatta paras

Minulla on periaatteita ja periaatteitten periaatteita. Yksi niistä on ollut sosiaalisen median välttely. Miksikö? Minun todellinen elämä ei ole puhelimessa eikä tietokoneella. Sitäpaitsi koen sen hirvittävänä aikasyöppönä.

Todettakoon, että tokihan olin Facebookin alkuaikana jäsenenä. Irtauduin tästä huvituksesta kuitenkin jo hyvissä ajoin vuonna 2010. Katunut en ole enkä myöskään ole kokenut tarvetta liittyä uudelleen. Minulla oli siellä 500 "kaveria", mutta näiden vaikeiden vuosien aikana ystävät on voinut laskea yhden käden sormilla. Se siitä todellisuudesta.

Blogin kirjoittamista en ole kokenut järin sosiaaliseksi toiminnaksi. Minusta on vain mukava laittaa ajatuksia ylös ja joskus ottaa kantaakin. Ja tietenkin kiva näin digitaalisena aikana, jos joku näitä lukee ja saa siitä jotakin itselleen. Niin sen tarkoitin. Kommentteja teksteihin ei ole juurikaan tullut. Tarvittaessa voin niihin palata, mutta kommenttikentässä en varsinaisesti keskustele. Pahoitteluni tästä.

Nyt olen kuitenkin rikkomassa yhden periaatteeni tai oikeastaan tein sen jo. Päätin liittyä Instagramiin, kuten edellisessä kirjoituksessani jo vähän uhosin. Syy, miksi päätin antautua tälle, on luonto. En osaa sanoa, saanko Instagramin kautta sen enempää lukijoita kuin niitä nyt on, mutta toivon näin. Mielestäni minulla on paljon annettavaa ja kerrottavaa meitä ympäröivästä kauneudesta.

Toivon, että kirjoituksillani toisin luontoa lähemmäs jokaisen elämään. Lisäksi se kaikki hyvä, mitä sieltä saa, olisi hienoa saada kaikkien ulottuville. En puhu nyt pelkästään terveysvaikutuksista ja marjoista ja sienistä, vaan myös ihan tietämättömyydestä. Minulle on omilla retkillä auennut aivan uusi maailma ja käsitykseni ihmiskunnasta on romuttunut.

Olen äärimmäisen huolissani luonnon katoamisesta. Me olemme hyvää vauhtia tuhoamassa sitä. Ajattelin, että jos saan yhdenkin samoja asioita arvostavan lukijan toimimaan kanssani, tällä planeetalla on vielä toivoa ja pidempi tulevaisuus edessä. Jos en, niin ainakin haluan yrittää ja ravisuttaa joka tapauksessa muidenkin ajatusmaailmoja.

Se vain pätee niin kaikessa, että pienistä puroista kasvaa suuri joki. Ja lopulta juuri ne pienet asiat ratkaisevat kaiken, niin urheilussa kuin arjessakin. Omilla valinnoilla voi vaikuttaa mihin vain, samoin suhtautumisella. Tästä olisi kosolti tarinaa ja esimerkkejä. Jatketaan toisella kerralla.

Ja mitä vielä tulee sananlaskuihin - ei todellakaan pitäisi sanoa koskaan "ei koskaan". Olin varma, etten ainakaan tässä asiassa joutuisi syömään sanojani. Silloin uuden urheilu-urani alkutaipaleella valmentajani ehdotti, että minusta voisi tulla hyvä keihäänheittäjä. Nauroin tuolle väitteelle puoli tuntia ja sanoin: "Toivotonta. Ennemmin opetat lehmän puhumaan kuin minut heittämään keihästä." Aika näyttää, mutta voi olla, että jälleen joudun perumaan puheitani. Ehkä hyvä niin, kun ei ole tuon vakavammasta asiasta kyse. ;)

Oh, no! I did it! For now on you can find me also on Instagram! The main reason I joined, is the nature. I hope I'll get more readers for my blog, because I find that I have a lot of to tell you about the nature. I'm really worried that all this beauty around us is fading away and disappearing. And it's only because of us. I wish I can shake your way of thinking and that you'll get the nature also to your livingroom or wherever you'll read my texts. There's a lot we can do for the dear nature. This way of living isn't good for it.

I really hope we can give extra years by working together. I doesn't take much, but it will have a large effect. It's all about how we releate and what kind of choices we make. This all matters at work or in sports. I do have a good example. When I was starting my sports career, my coach said "I think you would be a wonderful javelin thrower." I laughed about a half an hour and said that it's easier to teach a cow to speak than me throw a stick. Well, never say never. We'll see. ;)