I have learnt my lesson well. The truth is out there I can tell.
Don't look back and don't succumb to their lies and goodbyes.
Live your life without regret. Don't be someone who they forget.
When you're lost reach out for me. And you'll see she's not far.
Northern Star.

Melanie C - Northern Star

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Se on loppu ny!

Sanotaan, että kaikki hyvä loppuu aikanaan. Tänään päättyvät yleisurheilun Euroopan mestaruuskilpailut Berliinissä ja huomenna ehkä kahvi kaapistani. Kuinka kävikään uusimman Muumi-mukin kanssa?

Vaikka jonkin päättyminen saattaa tuntua kaihoisalta, avaa se useimmiten mahdollisuuden jollekin toiselle tai uudelle. Näin jälleen kerran myös minun kohdallani. Kesäni on ollut erikoinen ja ihana. Suunnitelmat ovat vaihtuneet, mikä on oikeastaan ollut vain hyvä asia. Ainakin näin jälkikäteen ajateltuna.

Löysin sen kuuluisan punaisen langan. Minulla on nyt ensimmäistä kertaa ikinä elämässäni visio. Keksin, mitä kohti mennä ja mitä tavoitella. Tiedän, mitä haluan. Olen täysin uuden äärellä. Olen aidosti motivoitunut, päättäväinen ja määrätietoinen. Hieno, uusi tunne!

Joten, olen päättänyt ainakin toistaiseksi lopettaa blogin ylläpitämisen. Rakastan kirjoittamista ja voi olla, että vielä joku päivä palaan tämän pariin. Aikanaan aloitin blogin pitämisen sen vuoksi, että lukijat pääsisivät osaksi luontoa minun kauttani. Niin paljon upeita retkiä ja hetkiä on tullut vuosien saatossa koettua.

Kuvia on vaikka kuinka paljon. Ne ovat tuottaneet monille iloa ja hämmästystä; ihanaa, sillä se niiden tarkoitus on ollutkin. Instgram-tilini laitan myös toistaiseksi jäihin. Kuvia enkä muitakaan päivityksiä aio ainakaan ahkerasti päivittää. Voi olla, että poistan myöhemmin koko profiilini. Sosiaalinen media ei ole minua varten.

Monia valmiita kirjoituksia sekä satoja kuvia jäi julkaisematta. Ajatuksia ja ideoita on edelleen paljon. Tämä blogi ja kaikki kuvat ovat kulkeneet mukanani oikeastaan sen takia, että saisin itselleni vahvistuksen tekeväni ja toimivani oikein. Elin jossain määrin uudelleen jo mennyttä elämää. Se oli tähän asti ihan hyvä idea, jotta opin hyväksymään ja näkemään menneisyyteni.

Nyt en enää aio katsoa taaksepäin, vaan mennä täyttä höyryä eteenpäin. Blogi ja Instagram vaan sattuivat nyt putoamaan tästä kyydistä. Minulla on niin vahva visio tulevasta, että aion keskittää kaiken energiani sen aikaansaamiseen ja toteuttamiseen.

Kiitos näistä vuosista! Toivotan upeita luontohetkiä ja urheiluelämyksiä jokaiselle myös tulevaisuudessa!

Jenni


It's over, finito and Kaputt! I've decided to quit my blog so far. I have finally found a way to follow. First time ever in my life I have a feeling that I know exactly what to do. I am very motivated and determined, which is a totally new feeling, great! This blog has given me a lot. My English it's much better and fluent. I have built up my vocabulary too.

I love writing and I might get back with this. I have many texts ready just to publish and hundreds of pictures to share. When I started, my goal was to take my readers close to nature. I have had so many great moments there. I am pleased with every second I've lived. All of this blog and pictures also on Instagram have been a strengthening to myself if I was doing right. It was a good idea so far. But, I wanted to freeze my Instagram too. No more updates, at least not for a while. I may delete my profile later. Social media is not perhaps for me.

You know what they say about when the one door closes and the other opens. That's what has happened. Now it's time to move on and not look back. What is past, is past. I have so clear vision of my future right now that I want to focus all my energy on it.

Thank you for following! I wish you many great moments with nature and sports too!

Sincerely,

Jenni

torstai 9. elokuuta 2018

Ammattitaidottomuutta, vai mitä?

En voi väittää olevani minkään alan asiantuntija, vaikka kokemusta on niin luonnosta kuin urheilukentältäkin. Tiedän oikeastaan aika paljon asioita, mutta harvemmin minulta mielipidettä kysytään. Eikä se haittaa. Omia ajatuksia voin laukoa täällä blogin puolella. Ei tätä kovin moni edes lue eikä ole valtakunnan mediaan tarkoitus päästäkään.

On tässä vain tullut ihmeteltyä asiantuntijoiden, johtajien ja tutkijoiden kommentointia viime aikoina niin yleisurheilun kuin luonnon suhteen, ja haluan nostaa muutaman jutun esille. Ensinnäkin suorastaan ällistyttää Luonnonvarakeskuksen tutkijan väite hyvästä mustikkapaikasta. Parhaat ovat kuulemma kuivilla etelärinteillä. No, ei ole. Yhdelläkään etelärinteellä ei ainakaan täällä Pohjois-Savossa ole ollut mustikkaa kourallista enempää. Voi toki olla, että ymmärsin tai luin väärin. Painovirhettäkään ei voi poissulkea.


Silti mietin, mihin tämmöinen väite perustuu? Tuskin on itse käynyt paikan päällä toteamassa tilannetta. Muutenkin puheet marjojen vähyydestä ja olemattomuudesta ovat täyttä puppua. Menkää itse metsiin ja soille toteamaan tilanne! Aina ei kannata uskoa niin sanottuja asiantuntijoita. On vain harva metsäpaikka, mistä en ole löytänyt mustikkaa tänä vuonna. Sanoisin, että loistava satovuosi! Ja marjat ovat niin makeita ja auringonkypsyttämiä. Ah, ja nam.

Ensimmäistä kertaa Suomi-verkkareissa 2010.
Entäpä tämä aiemmin käyty punkkihysteria. Niitä pitäisi kuulemma olla paljon. Vietän kesäaikaan päivästäni tavallisesti kuudesta kahdeksaan tuntia ulkona. Maastossa siitä ajasta vähintään kahdesta neljään tuntiin. Olen rymynnyt ja ramunnut ympäri Pohjois-Savoa enkä ole nähnyt vielä eläessäni yhtään, siis yhtään punkkia.

Carolina Klüft on esikuvani.
Yleisurheilu on koko ikäni ollut lähellä sydäntäni. Sanaisen arkkuni olen pitänyt kiinni viimeisen kuuden vuoden aikana. Nyt tuntuu siltä, että on aika hieman avautua. Kesän aikana on ollut niin nuorten MM-kisat, Kalevan Kisat sekä meneillään olevat EM-kisat. Televisiosta en ole katsonut oikeastaan mitään, sillä yöllä kotiin palatessa haluaa lähinnä suihkuun ja unille. Olen ollut radion ja painettujen tekstien varassa.

Aamukahvit läikkyivät yhtenä heinäkuisena aamuna rinnuksille, kun tutkin sanomalehden tulospörssistä alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Tampereella tehtyjä tuloksia. Miettikää. Miesten 10 000 metrillä juostiin maailmanluokan aika 27.21,08. Ja siitä oli vain tulos lehdessä! Ei mitään jutunpätkää missään, että Suomessa juostiin näin hirvittävä aika. Asiantuntemattomuutta. Vauhti on jotain ällisyttävää. Jokainen 1 000 metriä alle 2.45, jokainen 100 metriä alle 16,5 sekuntia. Cooper kahdesti peräkkäin noin 4350 metriä. Olisi ansainnut enemmän mediahuomiota.
Tästä 7-ottelussa on kyse. Minä ja Heinosen Jutta. Kuva: Markku Leppänen.

Seitsenottelu on edelleen rakas laji, vaikken ole vuoden 2012 jälkeen otellutkaan. Sitä tulee seurattua ja tulokset kiinnostavat. Harmitti "siskojen" puolesta Jyväskylän Kalevan Kisoissa, kun aikataulu oli seitsenottelijoille enemmän kuin epäsopiva ja kun vielä järjestäjät hyljeksivät upeaa lajia. Suututti kilpailijoiden puolesta. Entäpä tulostasollisesti loistava kilpailu. Missä mediahuomio, haloo?! Peräti yksitoista urheilijaa yli 5 000 pistettä ja neljän kärki 5 800 pisteen tuntumaan. Kansallisesti loistava taso. Vau!

Otteluperhe vuodelta 2010. Kuva: Markku Leppänen.
Eikä taida olla ihan realistista lähtökohtaisestikaan Suomen joukkueelle EM-kisoihin asetettu kolmesta neljään mitalia. En ymmärrä, mistä hatusta sekin piti vetää. Itse veikkasin, että yksi korkeintaan. Pahoin pelkään, että nollaan jää. Onneksi en ole asiantuntija ja saan olla rauhassa väärässä.



No blog post in English this time. I just wrote what I think of experts all over and something about Finnish journalism. Experts are not always right what comes to nature, berries for example. I feel that sometimes journalists don't appreciate certain sports and they don't know, what's a good result. I also wonder the Athletic Team Finland's goal about three to fours medals in European Championships in Berlin. In my opinion, even one would be a positive surprise. Luckily I'm not an expert and nobody is asking. I have a right to be wrong. :D

perjantai 3. elokuuta 2018

Ikä painaa - mieltäni

Sinitiaisen poikanen opettelemassa omilleen.
Olen kirjoittanut ikääntymisestä ennenkin, ja mietin, kannattaako vastaavia tekstejä enää julkaista. En voi sille mitään, että iän nostaminen aika ajoin esille saa ihokarvani pystyyn. Ei siinä mitään, että laskemme vuosia. Se, mitä minä inhoan on se, että ikä näyttää määrittelevän asemani yhteiskunnassa sekä fyysisen suorituskykyni.

Mistä tämä kaikki taas kumpusi esille? Siitä, että jokin aika sitten sain jälleen onnitteluja. Ei niissä mitään pahaa ole, kiitos vaan. Toivotan minäkin tavan vuoksi onnea tutuilleni. Olen iloinen, että olen syntynyt ja että olen saanut elää näinkin pitkään. Juhlahetkeni oli 31 vuotta sitten. Miksi siis syntymästä edelleen onnitellaan?

Haluaisin olla kuin Liisa Ihmemaassa, jossa vietetään syntymättömyyspäiviä. Tänään on minunkin syntymättömyyspäiväni. Mikä sattuma! :D Heitän minäkin välillä vitsiä iästä. Pientä herjaa nuoremmille tai vanhemmille. Se on silloin tällöin ihan ok.

Mutta myönnettäköön. Kävin läpi pienoisen ikäkriisin. Tuntui pahalta täyttää kolmekymmentä. Siis haloo! Se kynnys oli vain suuri. Mokoma numero luokittelee minua ihmisenä. Pöh. Olen onnellisempi ilman numeroitua ikää. Kerran vuodessa se vain kummittelee olkapäilläni sekä silloin, kun taivastellaan ikääni urheilijana. Muulloin en rehellisyyden nimissä ajattele sitä lainkaan.

Västäräkin poikasenkin on aika opetella itsenäiseksi.
On totta, ettei kukaan meistä enää nuorru eikä mennyttä saa takaisin haikailemallakaan. Mutta miksi pitäisi? Minä lakkasin laskemasta vuosia ja miettimästä omaa vanhenemistani parikymppisenä. En edes muista (vanhuutta varmaan), milloin vietin viimeksi syntymäpäivääni. Kasvun ja ajan nopean kulumisen näkee lapsista. En osaa ajatella, että omat vanhempanikaan ovat ikääntyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Sekin on fakta, että odotetun elinikäodotuksen mukaan minulla on yli kolmannes elämää takana, mutta hei, hyvällä onnella ja terveydellä vielä melkein kaksi kolmasosaa jäljellä!

Minut julistettiin ikälopuksi urheilijaksi jo kuusi vuotta sitten. On ikävä stereotypia, että kolmenkympin jälkeen ei voi enää kehittyä fyysisyyttä vaativissa lajeissa huippu-urheilijaksi, jos ei sitä jo ole. Tänä kesänä oli jo lähellä, etten olisi itsekin alkanut uskoa tuota soopaa. Kai saan käyttää vuoteni haluamallani tavalla ja elää minulle sopivaa arkea. Siihen voi mahtua niin luontoa kuin urheiluakin.

Toivon suuresti, että voin räjäyttää myyttejä ja todistaa mahdottoman mahdolliseksi. Sitä saavutusta voidaan juhlia. Se voi viedä vielä jonkun vuoden, mutta hei. Kuka näitä laskee? Siihen asti: Hyvää syntymättömyyspäivää! Sulle ja mulle. :)
Hellyyttävät telkänpojat vesillä.


Age... I would rather not talk about it. Why does it have to play so big role in our lives? It's okay to congratulate and somebody may like to celebrate. But for me, I just don't get it. I'm glad that I am born and still alive, but my highlight was 31 years ago. It does not matter anymore. Maybe I'm too old because I can't remember when was the last time I had a birthday party. No idea. I haven't count years after my 20's. No need for that. I'm an adult and that's okay.

Why this topic irritates me so much? Because everybody says I'm too old to become a top athlete. I may have had some troubles and injuries, but why they don't give me a try? It was so close this summer that I nearly started to believe in that too. I hope, someday, I can explode all those myths. It might take a year or two. But who's counting? ;)
Haapanapoikue. <3