Kaikenlaisia laskuja

Minulla on tapana ynnätä päivän aikana paljon asioita. Vaikka tiedän, että kotiovelleni on 19 porrasta, silti aina lasken montako askelta olen edennyt. Kun soitan, lasken montako kertaa puhelin hälyyttää. Uintireissulla järvessä lasken kylmän veden aikana vähintään 50:een tai ainakin ottamani käsivedot. Ja toki lintuja, niitä on mukava summata jokaiselta vuodelta yhteen. Tähän mennessä luku on 119.

Tuomen tuoksua.

Joskus joutuu laskemaan pennosiaan, mihin ne riittävät. Rahaa vaativia laskuja kun ei voi laskea läpi sormien. Joskus mäenlasku on riemunkiljahdusten täyttämää. Joskus vauhtia tuupataan, vaikkei yhtään hymyilytä. Siksi on hyvä osata laskea vähintään kymmeneen ennen kuin jatkaa matkaansa. Joogan ja meditaation avulla olenkin onnistunut tasaamaan omaa vuoristorataani.

En ole innokas tilastoija enkä ole matemaattisesti nero. Päässälaskutaitoa olen viime vuosina pyrkinyt kehittämään ja siinä olen myös jokseenkin onnistunut. Vaikka mittaan harjoituksissa tuloksiani, eivät ne hallitse elämääni. Luvut vain kertovat, missä menen. Niiden varaan voi laskea tai olla laskematta.

Savossa kun ollaan, myös vääräleukaisuutta mahtuu laskutoimituksiin. Täällä osataan laskea kissa ulos ovesta ja kahvikuppi kädestä. Naurunremakassa vahingossa myös alleen. Ja kaakanan voi laskea havainnoksi. Päiväkirjaan voinee merkitä myös kuulleensa suorastaan kaunista laulua. Tämän takia rakastan Savoa ja savolaisuutta sekä rikasta ja monimerkityksellistä suomen kieltä.

Tämä kevät on ollut kaikkinensa erikoinen. Ensin oli hirvittävän hyytävää ja tuntui, ettei lumet sula millään. Sitten yhtäkkiä tulikin helleaalto ja nyt tuomi kukkii. Odotin lintujen muuttorysäystä. Sitä ei kuitenkaan tullut. Vaikka olin tutuilla paikoilla havainnoimassa, lajikirjo jäi melko pieneksi ja määrät vähäisiksi. Ehkä talvehtimisalueella on tapahtunut jotain, ehkä ne vain muuttivat eri reittiä tai vain niin huomaamatta hyvän sään ansiosta. Silti lintuja tuntuu edelleen olevan vähän. Ihmettelen.

Joskus vain tarvitsee Peppiä heti aamusta. <3

Kevääseen on mahtunut niin iloisia kuin surullisiakin uutisia. Nautin suuresti vuodenajan äänistä. Sammakoiden ja rupikonnien kurnutukset saavat minut hilpeälle tuulelle. Ne tuovat mieleen mukavia muistoja lapsuudesta ja ajasta serkkujen kanssa mökillä. Olen myös erittäin iloinen ja innoissani ystäväni puolesta, joka odottaa esikoistaan.

Väk-väk-vik-kurrr!

Vaikka käärmeet ovat hieman pelottavia, odotan joka kevät niiden näkemistä. Tähän mennessä olen nähnyt vain kaksi auton alle jäänyttä. Toivottavasti vielä lähipäivinä lykästää. Surulliseksi minut tekee myös keväthakkuut. Kaunista lähimetsää on kaadettu paljon ympäriltäni. Linnunpesät ja reviirit sekä hyvät marjamaat menevät siinä samalla. Eikä kaksi sähkölankoihin lentänyttä laulujoutsenta ja auton alle liiskaunut siili parantanut oloani.

Viinimarja kukkii jo!

Haikeaksi ja mietteliääksi on vetänyt myös tunne elämän rajallisuudesta. Koskaan ei tiedä, milloin on lähdön aika. Muutama tuttu on vast'ikään menehtynyt lyhyen ajan sisään. Entä jos tietäisin, montako päivää elinaikaani on jäljellä, laskisinko? Todennäköisesti. Toivon suuresti, ettei oma aurinkoni laske vielä vähään aikaan, sillä sain sen vasta nousemaan. Olympiaunelmanikin syttyi uudestaan. 2020. Nousevan auringon maassa.


I don't know about you, but I count many things through all day. I have 19 steps to my front door and I always count, how many times a phone is ringing before someone answers. And when dipping into icy water, I count there at least to 50. Birds of course, nice to sum. So far I've seen 119 species.

Why this came into my mind? This spring has been quite weird. Good and bad has happened. Firstly, my dear friend is pregnant. So happy and excited for her! I am also pleased with great weather. A few weeks ago it felt like snow will ever melt and now it has been lovely, sunny and warm. The blossom really exploded. I waited a lot of birds to come, but it didn't happen. Wonder when and where went they. Instead, I have heard and seen a lot of frogs. They make me in the good mood too.

I feel sad about forests. Why they need to cut down? And why in spring? There's no more place to nest and where we can find berries for now on? In addition, a few persons I used to know, has passed away. That's why all this wondering. What if I knew the days I have left. Would I count? Probably yes. I hope my Sun won't set for a while, because I just got it rising. My Olympic dream got also on fire. Tokyo 2020.

Nousee päivä, laskee päivä.

Tilan tekoa

I never get too old with Moomins! Muumien kanssa on kiva nukkua!

Savossa on sellainen ilmaisu kuin "ruppeen nyt tilan tekkoon". En vieläkään täysin ymmärrä sen merkitystä, sillä se tarkoittaa juuri ennen nukkumaanmenoa pedin laittamista kuntoon. Itsehän toki raotan vain peittoa ja kömmin sisään. Pitäisikö siihen kuulua vielä jokin muu rituaali? Kertokaa ihmeessä pohojalaistaustaiselle.

Tilaa olen tehnyt itselleni viimeisen vuoden aikana myös ihan konkreettisesti. Olisin halunnut kertoa kaikesta kokemastani ja suoranaisista mullistuksista jo aikaisemmin, mutta keskeneräisenä ja vielä kovin haavoittuvana se tuntui vaikealta. Nyt olen valmis jakamaan kokemukseni ja toivon, että näistä kirjoituksista voisi olla myös muille apua

Pieni, suuri kirja

Kuten todettua, urheilu-urani ja elämäni junnasi monta vuotta paikallaan, koska aivokapasiteettini tilttasi. Tila loppui. Ei elämäni kurjaa ole ollut. Nautin kyllä kaikesta tekemästäni ja asioista ympärilläni, mutta samojen asioiden toistaminen edistymättä ja etenemättä mihinkään ajoi minut risteykseen. Oli pakko valita uusi suunta.

"Kotiasiat kunnossa ja elämä on aika hienoa!"

Olen siisti ihminen ja kovin järjestelmällinen. Sanoisin, että oli lottovoitto lukea Marie Kondon kirja Siivouksen elämänmullistava taika. Innostuin valtavasti, kun pääsin järjestelemään asuntoani. Se todellakin antoi alkusysäyksen kaikelle. Ikään kuin kaivattu potku takamukselle!

Korostan, että tavaroiden loniminen ja loputon järjesteleminen on intohimoni. Siksi siihen varmaan niin hyvilläni ja vähän ykskaks tartuinkin. Mainittakoon, että olisin mielelläni ammatiltani järjestelijä. No joo, mutta omasta asunnosta oli lähdettävä liikkeelle. Alkutilanne oli se, että säilytystilat olivat vähissä. Yritin epätoivoisesti keksiä uusia hienoja keinoja ja ratkaisuja ahtauteen.

Kirjan ohjeita noudattamalla aloitin projektin. KonMari kehottaa aloittamaan helpoimmasta ja isoimmasta kokonaisuudesta, joten vaatehuone oli ykköskohteeni (kerron yksityiskohtaisemmin myöhemmin). Purin koko sisällön makuuhuoneeseeni ja osin olohuoneeseen. Tavaramäärä järkytti. Ajattelin, etten selviä tästä ikinä. Se oli vasta parin neliön kokoinen koppi!

Uskollinen "Allu" oli mukana myös tällä käänteentekevällä luontoretkellä.

Vähitellen menetelmä alkoi hahmottua ja innostuin prosessin edetessä vain lisää. Olin yhtäkkiä täynnä intoa ja varmuutta, mikä oli outo ja uusi tunne. Pitkästä aikaa koin saavani jotakin aikaiseksi ja tein jotakin itselleni merkittävää. Heräsin eloon keskellä syksyistä lokakuuta!

Yksinkertaisuudessaan luovuin siis vanhasta ja annoin tilaa uudelle. Ihan noin helposti se ei kuitenkaan mennyt. Tavaroiden läpikäyminen tarkasti ja yksityiskohtaisesti toi mieleen ison nipun muistoja. Niiden kohtaaminen oli vaikeaa ja ajoittain jopa ahdistavaa. Irtipäästäminen toi kuitenkin tilalle vapauden. Henkinen ja fyysinen taakka keveni merkittävästi. Aikaa tuohon meni ja osittain projekti on edelleen kesken. Nyt on kuitenkin hyvä olla. Se on pääasia.

Syksyllä 2016 koin Tornionjoen varrella jonkinlaisen herätyksen. Seisoin vastarannalla katselemassa naapurimaahan. Miksen minäkin voisi ylittää omia rajojani? Näin unelmani, mutta haaste oli melkoinen. Päätin yrittää. Ei kai täältä kukaan kuivin jaloin selviä - oma silta täytyy rakentaa itse.

As I told, I got bored for my life. Everything was day after a day just a same. I haven't felt miserable. Happy, normal life. But still, I was missing something. My closets and brains were full of stuff. I needed to make a change and arrange some space for myself. I have heard about KonMari-method and I wanted to give it a chance. That was a jackpot for me! I love cleaning and even more sorting stuff. I could do that as a job. I'm crazy about placing things where they belong. Although I am a tidy and well-organized person, there was no more space for my stuff. I just tried to invent new solutions for everything and it was a waste of time. That reflected also physically and mentally.

I started the project as the book recommended. Firstly my clothes room. It was so full that it was hard to even step in. I spread all the stuff on my sleeping room and partly to the living room. Ouch. The clothes room size is only a few square meter, so how on earth all have fitted in? I was shocked. I thought I could ever make this through. Slowly I got the idea and I really got excited about fixing room for myself. And suddenly I was full of energy and very self-confident. I have missed that feeling and after a long time, it felt more than great. I blossomed in the middle of fall!

Simply I just threw away things I don't need or I dislike. What I got back were space and the freedom. Well, I wasn't that easy. The hardest part was to face the past. It's unbelievable how different kind of articles wakes up memories and how difficult it is sometimes just to let go. The process took a lot of time and it's still partly going on. But now I feel free, relieved and lighter and that's the most important thing.

Se on kaakana!

Helpoista lajeista on hyvä aloittaa.

Alunperin pohjalaisena tänne Savoon muutettuani oli edessä pienehkö kielimuuri. Vieläkin törmään kummiin lausahduksiin ja sanaparsiin milteinpä päivittäin. Mummoni oli Savonmualta kotoisin ja äidinäidin siskon luona Kuopiossa tuli hänen elinaikanaan usein käytyä, joten täysin vierasta kieltä Savo ei ole minulle ollut.

Pienenä toki ihmetytti, kun olimme äitini ja siskoni kanssa kalakukkokaupungissa Maija-tädin luona yökylässä ja aamulla hän tarjosi meille "kaarapuuroo" ja "verestä leipee". Siskon kanssa huuli pyöreänä ja kysyvä katse äitiin. Turvallista oli syödä.

Näiden avulla oppii paljon.

Ensimmäisinä työpäivinäni toimittajana Iisalmen Sanomissa oli jälleen mennä sormi suuhun ja puhelu äidille. Päivän hokema lehtitalossa oli "Minkä ihmeen taatta?" Yritin hihitellä mukana. Ei ollut hajuakaan, mistä puhuttiin. :'D ja kun uusia tuttavuuksia vähitellen tuli, udeltiin olisinko illalla pihassa. Öö.. joo..? Nykyään puhun sujuvasti sekaisin Oulun ja Savon murretta. Riippuu tosin hieman, kenen kanssa huastelen.

Söpöjä urpiaisia on nyt paljon liikkeellä.

Vähän samanlaista tuttavuutta olen viimeisen viiden vuoden aikana tehnyt lintumaailman kanssa. Lähtötilanteeni oli se, että erotin nipinnapin harakan ja variksen toisistaan. Linnut ovat aina kiehtoneet kovasti, mutta niiden tunnistamiseen en aiemmin ollut päässyt käsiksi.

Kuin taivaan lahjana, löysin kymmenen vuotta sitten Iisalmeen muutettuani valmentajan ja aloitin yleisurheilu-urani hänen ansiostaan uudelleen. Ja mikä parasta. Hän tuntee siivekkäät! Voi minua onnekasta. Alkuun hävetti kulkea Jannen mukana, kun en oikeasti tunnistanut yhtään mitään. Viisi vuotta sitten lähdin ensimmäistä kertaa rengastusretkelle ja sillä tiellä olen edelleen.

Metsäretkien kohokohta on tavata seurallinen kuukkeli.

Voi mahtavaa, miten paljon olen tuona aikana oppinut luonnosta ja linnuista! Nyt voisin jo rohkeasti väittää, että pystyn itsenäisesti tunnistamaan yli sata lintulajia. Varpuslinnut ja pöllöt ovat tutuimpia, vesilinnut ja kahlaajat vielä osittain melko vaikeita. En varsinaisesti bongaile tai kerää vuoden aikana "lintupinnoja", mutta huvikseni lasken, kuinka monta olen tunnistanut.

Viime vuoden saldoksi tuli 139. Osaan sain tosin kokeneemmilta konkareilta apua. Aika kiva määrä kuitenkin. Ja sanottakoon esimerkiksi, että opin vasta viime keväänä tunnistamaan kiurun laulun. Noloa, mutta totta. Nyt kun kerta olen liittynyt jo Instagramiinkin ajattelin repäistä myös lintumaailman puolella. Tein tunnukset Tiira-lintutietopalveluun ja aion ilmoitella sinne havaintojani.

Lajikirjo on mukava kirjata ylös.

Jos innostuit myös, niin Birdlife Suomen sivuilla (klikkaa tästä) on hyvä starttipaketti. Sieltä löytyy yhteystiedot myös paikallisiin lintuyhdistyksiin. Niin, ja ne savolaiset linnut. Varoituksen sanana, niitä on kaksi. "Tuolta kuuluu suorastaan kaamea huuto." "Eiku se on kaakana!" Jep. ;)


I've always been very facinated about birds. My only problem was, that I couldn't recognize them. I hardly saw the diffrence between the magpie and the crow. I have been very lucky. Ten years ago, when I moved here in Northern Savonia, I met my coach and he is also a pro with birds! Wonderful! I did my very first birdringing trip with Janne about five years ago. And I am starting to feel as a pro as well. Haha. It totally helps, when somebody really teaches you. Janne is also a birdringer, so I do see the birds very closely. That has helped a lot too.

Koskikara on ihanan sympaattinen ja touhukas lintu.

I have come a long way to this. Firstly I was so shamed to even walk in the nature with Janne, because I knew nearly nothing. I was only interested. Slowly, I learned. Now I can proudly say that I can identify unassisted over a hundred birds. Passerines and owls I do know best, but wading birds and water birds I find more challenging. Well yes, there are a lot of difficult passerines too. Like I learned the Eurasian Skylarks song as late as last spring - without speaking about special birds. My knowledge is only in the usual ones. I don't truly twitch, but it's nice to count how many species I get in a year. Last years summary was 139. Pretty good, I think. I got some help too. But, if you get interested in birds, here is a link for a beginning. :)

Mukavuusalueella

Yksikään eläin ei vaella huvikseen tai lomaillakseen. Susi saattaa tehdä satojen kilometrien reissuja hakiessaan paikkaansa. Lauma taas vartioi tarkoin laajamittaista reviiriään. Lintu ei lennä etelään lomalle, vaan selvitäkseen hengissä talvesta. Sitä ennen täytyy vielä pukukin uusia kokonaan ja keväällä sama ruljanssi on edessä. Käy työstä.


Minäkin heitin melkoisen ketunlenkin etelään reilu viikko sitten. En kaipaa lomaa enkä vapaa-aikaa, mutta kun ystävä tulee Sveitsistä asti Suomeen käymään, niin halusin pikaisen reissun Helsinkiin tehdä. Viihdyn niin hyvin täällä Savon sydämessä, ettei ole tarvetta pakoon lähteä. Ei edes loskaa tai pimeää.

Vaikka asun kaupungissa, en koe olevani kovin city-ihminen. Kuljen mielelläni tuulihousuissa ja ilman meikkiä, jos oikein stereotyyppisesti asia kärjistetään. Mutta muutenkin vietän aikaani niin paljon luonnonhelmassa, etteivät farkut sinne oikein edes istu.

Olen sikäli erittäin onnellisessa asemassa, että pääsen valmentajani mukana luontoon ja maaseudun rauhaan. Jannen syntymäkoti on järven rannalla, rauhallisella paikalla. Mökillä on juuri sopivasti mukavuuksia. Sähköt on, mutta ei talvilämmitystä. Ei juoksevaa vettä, ulkohuussi. Täydellistä.

Monena aamuna on tullut pakattua omat astiat ja puurot mökille mukaan (ihan vain siksi, kun en tähän aikaan vuodesta enää viitsi mökillä tisktata). Olen joka kerta hyvin innoissani, kun hellaan saa laittaa tulet ja odottaa, että tupa alkaa lämmetä. Siinä sivussa ehtii ihastella ruokintapaikan lintuja. Harmaapäätikka käy usein vierailulla ja pari peippoakin siellä vielä tiaisten ja punatulkkujen seassa viihtyy.

Ihmeellistä, että puurosta tulee paljon samettisempaa, kun sen tekee puuhellalla. Maku on aivan eri kuin kotona! Ja hieman viileässä tuvassa puuroa nauttiessa on jotain vain niin mukavan eksoottista. Kahvikin on aromikkaampaa. Ehkä siksi, että ehdin sitä aidosti makustella joka siemauksella. Ja se aito höyry molemmista. Ah.

Ei tosin ole tavatonta, että ruokailu keskeytyy. Jannen kanssa rengastellaan usein samalla lintuja ja "töihin" on tarvittaessa riennettävä kesken suupalan. Ei haittaa. Yllätyksenä kun voi vastassa olla varpuspöllökin. En vaihtaisi näitä hetkiä mihinkään. Tovin päästä tuvassakin on jo yli kymmenen astetta lämmintä ja kohmeiset sormet saa äkkiä lämpimiksi.

Helsingissä on kiva käydä, mutta asumaan en siellä pystyisi. Kuopiokin kun on makuuni liian suuri. Kiire tarttuu, samoin rauhallisuus. Valitsen jälkimmäisen, vaikka menossa koko ajan olenkin. Näkökulmia laajentaakseen voi välillä käydä poissa. Pääasia, että pääsen takaisin mukavuusalueelleni, rakkaaseen Ylä-Savoon.


I do love the place where I live so much, that I don't have need for a vacation or travelling at all. Not even because it's dark, cold and slushy here in Northern Savonia. But, I visited Helsinki recently. I did it willingly, because my friend from Switzerland was while in the town and I got luckily time for a lunch with my high school friend too. It was okay to have a quick visit in the big city, but I can not believe myself to live in there. Even Kuopio is too big for me. In Helsinki, there is too much traffic and people, plus everyone seems so busy and it takes surprisingly much time to move few kilometers. Why they run for the bus or train when the next one will leave in a minute? I don't get it. Maybe beacuse I don't rush, I'm usually late from everywhere. But not that often anymore what I used to! :D

But where I really feel comfortable is my coache's childhood house. It's nowdays a summer cottage. There is electricity, but no running water and the dry toilet of course. Rooms are at the same temperature as outside, so if you want to heat them, you need to put the fire in the oven. Perfect! Me and Janne have spent many days there by watching and ringing birds. Maybe it is the atmosphere, but I feel the porridge and coffee tastes different and much better there. You get the right feeling because they are steaming in chilly room too. Great! Your home is where your heart is. And my heart beats for the Northern Savonia. Love this area and it's nature.