Kohtaamisia

Huih! Se tapahtui! Näin kevään, tai no, kesän ensimmäisen käärmeen viimeinkin viime viikolla. Jotenkin oletin, että olisin sen tyytyväisenä bongannut autosta aiempien vuosien tapaan, mutta toisin kävi. Oli helteinen maanantai. Vietin hikistä iltapäivää Jannen kanssa luonnonhelmassa. Kuumuuden takia olin sonnustautunut vain lyhyihin shortseihin, t-paitaan ja lenkkareihin.

Janne kulki edellä. Jäin hetkeksi penkomaan reppua ja ajatuksissani odotin jo alkavaa evästaukoa. Yhtäkkiä kuulin lehtien kahinaa ja rapinaa. Arvelin, että hiiri tai myyrä kömpii esiin. Aikamoinen pitkä iiiiiiiik ja niin tyttömäinen kiljahdus pääsi, kun tajusin parin metrin päässä vastaan luikertelevan ihkaelävän kyykäärmeen. Syke nousi välittömästi parillakymmenellä pykälällä. Eikä enää ollut yhtään nälkä.

Tästä alkaa punakylkirastaiden elämä.

Siinä me tuijotimme toisiamme; minä kunnioituksesta ja orastavasta pelosta, käärme uteliaisuudesta ja ihmetyksestä. Alkujärkytyksestä toivuttuani halusin ottaa kuvia. Janne ehdotti makroputkea eli lähilinssiä. Haha. Vaikka näin upean luikertelijan lähietäisyydeltä, vasta valokuvia selatessani tajusin sen huikean väriloiston. Se sähkönsininen kuvio on mykistävän kaunis!

Kun olimme todenneet toisemme vaarattomiksi, lähdimme eri suuntiin. Olin haltioissani. Päivä oli muutenkin mahtava. Minulla oli ilo tutustua samaisella reissulla mäen Leenaan. Hänen synnyinkoti/mökki on korkean mäen päällä, siitä tässä yhteydessä käyttämäni nimitys. Sain valtavasti voimaa ja uutta ajateltavaa siitä tapaamisesta.

Kehitys on nopeaa, pian valmiina lähtöön.

Leena on minua iäkkäämpi rouva eikä hänellä ole ajokorttia. Silti matka kaupungista maaseudulle onnistuu mutkitta. Jos tie mäelle on auraamatta, hän kapuaa kilometrin matkan talvella kantamusten kanssa vaikka umpihangessa. Hän sanoi olevansa hyvillään, että edelleen jalka nousee ja että pääsee halutessaan rakkaalle paikalle. Tärkeintä on, että pärjää ja viihtyy itsekseen. Monet hänen tuttunsa ovat Facebookissa. Leena tuumasi siitä: "Ai tällä naamalla", ja nauroi makeasti päälle.

Toinen liikuttava kohtaaminen tuli pari päivää myöhemmin. En tunne tätä kyseistä Mattia sen paremmin, mutta pidän häntä hiljaisena filosofina. Hänellä olisi päätä lukea ja lähteä maailmalle, mutta hän valitsi toisin: elämän maalla. Ihannoin hänen elämäntapaansa, joka on täysin sopusoinnussa luonnon kanssa. Sydämeni valtasi valtava lämpöaalto, kun hän kertoi, kuinka menneenä talvena muun muassa keitteli perunoita närhille.

Kielokin kukkii jo.

Minäkin olen kuluneen vuoden aikana uskaltanut kohdata viimein itseni. Se vaati enemmän rohkeutta kuin käärmeen kanssa tuijottaminen silmästä silmään. Luulin tuntevani itseni läpikotaisin, mutta todellisuudessa en ollut ollenkaan tietoinen sisimmästäni. Jooga vei minut avartavalle matkalle. Ajattelen, siis olen. Nyt olen myös läsnä.

Jos jotain haluaisin itselleni mukaan Leenalta ja Matilta, on se valittamattomuus. En ole voivottelija, mutta toisinaan negatiiviset asiat vievät liiaksi huomioni. Kunpa oppisin itsekin noin positiiviseksi ja elämänmyönteiseksi. Ei valituksen sanaa. Mistään. Aina on onneksi mahdollisuus kylvää uutta ja hyvää. Nyt kun paras kasvukausikin on meneillään.


Eeeeeek! It happened! I finally saw a snake in this summer. I have waited for to see a viper, but I didn't expect to see it as it happened. Many times I have observed snakes from a car, but this time I really got afraid. I was walking in a forest with my coach Janne. It was a hot day and I only had a t-shirt, shorts and sneakers on me. Janne went in front of me and I stopped for a while to rummage our rucksack. I was a bit hungry and I was already planning to have a small break.

Suddenly, I heard rustling. I assumed a mole or a mouse to come out. Quite a girly cry came out my mouth when watching a real viper in front of me. My pulse bounced many beats and I wasn't hungry anymore. When recovered the first shock I wanted to take some photos of it. Janne suggested a microlens. Haha. I figured out, how gorgeous creature this snake was, by browsing photos.

We discovered ourselves totally harmless for each other and continued for different ways. This meeting was a very important reminding: it was easier to face a snake than myself. Well, now I've done both. Yoga took me to the eyes opening adventure. I thought to known myself properly, but what was very deep inside of me, I had no idea. But now, here I am. Cogito, ergo sum.