Kaikenlaisia laskuja

Minulla on tapana ynnätä päivän aikana paljon asioita. Vaikka tiedän, että kotiovelleni on 19 porrasta, silti aina lasken montako askelta olen edennyt. Kun soitan, lasken montako kertaa puhelin hälyyttää. Uintireissulla järvessä lasken kylmän veden aikana vähintään 50:een tai ainakin ottamani käsivedot. Ja toki lintuja, niitä on mukava summata jokaiselta vuodelta yhteen. Tähän mennessä luku on 119.

Tuomen tuoksua.

Joskus joutuu laskemaan pennosiaan, mihin ne riittävät. Rahaa vaativia laskuja kun ei voi laskea läpi sormien. Joskus mäenlasku on riemunkiljahdusten täyttämää. Joskus vauhtia tuupataan, vaikkei yhtään hymyilytä. Siksi on hyvä osata laskea vähintään kymmeneen ennen kuin jatkaa matkaansa. Joogan ja meditaation avulla olenkin onnistunut tasaamaan omaa vuoristorataani.

En ole innokas tilastoija enkä ole matemaattisesti nero. Päässälaskutaitoa olen viime vuosina pyrkinyt kehittämään ja siinä olen myös jokseenkin onnistunut. Vaikka mittaan harjoituksissa tuloksiani, eivät ne hallitse elämääni. Luvut vain kertovat, missä menen. Niiden varaan voi laskea tai olla laskematta.

Savossa kun ollaan, myös vääräleukaisuutta mahtuu laskutoimituksiin. Täällä osataan laskea kissa ulos ovesta ja kahvikuppi kädestä. Naurunremakassa vahingossa myös alleen. Ja kaakanan voi laskea havainnoksi. Päiväkirjaan voinee merkitä myös kuulleensa suorastaan kaunista laulua. Tämän takia rakastan Savoa ja savolaisuutta sekä rikasta ja monimerkityksellistä suomen kieltä.

Tämä kevät on ollut kaikkinensa erikoinen. Ensin oli hirvittävän hyytävää ja tuntui, ettei lumet sula millään. Sitten yhtäkkiä tulikin helleaalto ja nyt tuomi kukkii. Odotin lintujen muuttorysäystä. Sitä ei kuitenkaan tullut. Vaikka olin tutuilla paikoilla havainnoimassa, lajikirjo jäi melko pieneksi ja määrät vähäisiksi. Ehkä talvehtimisalueella on tapahtunut jotain, ehkä ne vain muuttivat eri reittiä tai vain niin huomaamatta hyvän sään ansiosta. Silti lintuja tuntuu edelleen olevan vähän. Ihmettelen.

Joskus vain tarvitsee Peppiä heti aamusta. <3

Kevääseen on mahtunut niin iloisia kuin surullisiakin uutisia. Nautin suuresti vuodenajan äänistä. Sammakoiden ja rupikonnien kurnutukset saavat minut hilpeälle tuulelle. Ne tuovat mieleen mukavia muistoja lapsuudesta ja ajasta serkkujen kanssa mökillä. Olen myös erittäin iloinen ja innoissani ystäväni puolesta, joka odottaa esikoistaan.

Väk-väk-vik-kurrr!

Vaikka käärmeet ovat hieman pelottavia, odotan joka kevät niiden näkemistä. Tähän mennessä olen nähnyt vain kaksi auton alle jäänyttä. Toivottavasti vielä lähipäivinä lykästää. Surulliseksi minut tekee myös keväthakkuut. Kaunista lähimetsää on kaadettu paljon ympäriltäni. Linnunpesät ja reviirit sekä hyvät marjamaat menevät siinä samalla. Eikä kaksi sähkölankoihin lentänyttä laulujoutsenta ja auton alle liiskaunut siili parantanut oloani.

Viinimarja kukkii jo!

Haikeaksi ja mietteliääksi on vetänyt myös tunne elämän rajallisuudesta. Koskaan ei tiedä, milloin on lähdön aika. Muutama tuttu on vast'ikään menehtynyt lyhyen ajan sisään. Entä jos tietäisin, montako päivää elinaikaani on jäljellä, laskisinko? Todennäköisesti. Toivon suuresti, ettei oma aurinkoni laske vielä vähään aikaan, sillä sain sen vasta nousemaan. Olympiaunelmanikin syttyi uudestaan. 2020. Nousevan auringon maassa.


I don't know about you, but I count many things through all day. I have 19 steps to my front door and I always count, how many times a phone is ringing before someone answers. And when dipping into icy water, I count there at least to 50. Birds of course, nice to sum. So far I've seen 119 species.

Why this came into my mind? This spring has been quite weird. Good and bad has happened. Firstly, my dear friend is pregnant. So happy and excited for her! I am also pleased with great weather. A few weeks ago it felt like snow will ever melt and now it has been lovely, sunny and warm. The blossom really exploded. I waited a lot of birds to come, but it didn't happen. Wonder when and where went they. Instead, I have heard and seen a lot of frogs. They make me in the good mood too.

I feel sad about forests. Why they need to cut down? And why in spring? There's no more place to nest and where we can find berries for now on? In addition, a few persons I used to know, has passed away. That's why all this wondering. What if I knew the days I have left. Would I count? Probably yes. I hope my Sun won't set for a while, because I just got it rising. My Olympic dream got also on fire. Tokyo 2020.

Nousee päivä, laskee päivä.