Vaikka elän ilon ympärillä ja mitään haudanvakavaa ei ole sattunut, on silti mennyt kuukausi ollut äärimmäisen rankka. Normaalisti saan kicksejä kivasta tiskirätistä ja aamukahvimukista eikä arkiaskareiden hoitaminen ole ollut vaikeaa tai vastenmielistä, mutta uupuneena kaikkea hyvää oli vaikeampi nähdä. Tulipahan toinenkin ääripää pitkästä aikaa koettua ja onneksi sitä ei kestänyt tuota pidempään.
Kaikesta huolimatta treenit ovat kulkeneet varsin mukavasti ja hei, on kevät! Saan lisävoimaa päivänvalosta ja on ihanaa nuuhkia ulkoilmaa auringonsäteiden jo hieman lämmittäessä. Ja mikä parasta, enää ei ole hiljaista. Muuttolintuja on vihdoin saapunut!
Omia hyviä havaintoja tuli tehtyä heti aprillipäivänä, jolloin näin piekanan. Viime perjantaina olin aivan äimänkäkenä, kun olin Pielaveden torilla kalareissulla (sieltä saa maailman parasta savustettua lohta ja paljon muita kalaherkkuja, winkwink!) ja keskelle aukeaa lensi naurulokki. Sekin tiesi, missä kannattaa käydä kalassa.
Kalalokin ja seitsemän kottaraisen parven yhytin täällä Pohjois-Savossa lauantaina. Urpiaisia ja tilhiä näkee ja kuulee lähes yhtenään. Pulmusiakin pölähtelee tienvarsilla tuon tuosta. Eilen tutulle ruokinnalle lensi ensimmäinen muuttava peippo sekä iso parvi vihervarpusia. Ainoa harmitus on, etten ole kuullut enkä nähnyt suosikkejani pöllöjä.
Woodpecker was here. |
Näitä on tarvittu! |
Päivän loppuverryttely. |
Kalalokin ja seitsemän kottaraisen parven yhytin täällä Pohjois-Savossa lauantaina. Urpiaisia ja tilhiä näkee ja kuulee lähes yhtenään. Pulmusiakin pölähtelee tienvarsilla tuon tuosta. Eilen tutulle ruokinnalle lensi ensimmäinen muuttava peippo sekä iso parvi vihervarpusia. Ainoa harmitus on, etten ole kuullut enkä nähnyt suosikkejani pöllöjä.
Vuoden lajisaldoni on tällä hetkellä 45. Mustarastasta pääsin kuvaamaankin. |
Ja sitten vielä tämä kappale. Ah. Sir Elwoodin Hiljaiset Värit ja Neiti Kevät. Parasta. <3
Aurinko salaa suutelee.
Hän on täällä taas -
kuinka sua kaipasin.
Täällä taas - talven yli odotin.
Ja täällä taas -
neiti Kevät on tullut kaupunkiin.
Murtuu huulet kylmän talven,
Kaiken alkaa hän uudelleen.
Jostain kuulen tutun laulun,
Hänen tiedän taas palanneen.
Lapset laulaa suvivirren.
Kuin vanhus maa huokaisee.
Ensimmäisen leskenlehden
Hauraat silmät hän aukaisee.
Hän on täällä taas -
kuinka sua kaipasin.
Täällä taas - talven yli odotin.
Ja täällä taas -
neiti Kevät on tullut takaisin.
The past month has been tough. Nothing deadly serious, but I got exhausted. Felt weird when I was able to do nothing extra. Just got no power. Luckily it didn't last any longer. Nevertheless, I've done great training and it's finally spring time! Love the sun and long daylight. Getting energy byproduct. And what's best, it's not quiet anymore in here. Moving birds have arrived! Yippee!
Among the forecast, it will be plus degrees and sunny weather over a week! There will be a rush hour in the sky. So, I do have a lot of usage for the camera, the telescope and bird guide books. Still, I have time for my workouts. Power training will be done inside, but muscle strength and recovery sessions I will do in nature. Have a great spring time too! :)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti