Intiaanien jalanjäljilla

Sanotaan, että intiaanit ovat rauhaa rakastavia, viisaita ja elävät luonnon kanssa sopusoinnussa. En tunne enkä ole koskaan tavannut yhtään intiaania, joten väitteeni voi olla täysin perätön ja ärsyttävän stereotyyppinen. Näin vain oletan. Innostuin kovasti intiaanikulttuurista lukemalla kymmenisen vuotta sitten Michael Blaken romaanin Tanssii susien kanssa. Kahmin samaan syssyyn kirjan jatko-osan Valkoisen miehen tie. Pitäisikin käydä kirjastossa...

Lukemani ja kuulemani perusteella olen varsin vaikuttunut intiaanien tavasta toimia ja ennen kaikkea kunnioittaa luontoa. Olen perin kyllästynyt hokemaan, jota teollisuuden rattaiden pyörimisestä sanotaan, sillä se kaikki tapahtuu luonnon kustannuksella. Toivoin kovasti, että olisin osannut kirjoittaa turhautumisestani kauniisti. Vasta luettuani Intiaanipäällikkö Seattlen vastausta Suurelle Päällikölle (v.1854) tajusin omankin tyhmyyteni.

Ei minun mesoaminen mitään auta, niin kauan kun en anna arvoa myös valkoisen miehen ajatuksille. Minäkin olin tiedostamatta sodassa. Ei intiaani niin toimisi. "Mitäpä minä tiedän. Meidän tapamme eivät ole teidän tapojanne. Teidän kaupunkienne näkeminen koskee punaisen miehen silmiin. Mutta ehkäpä punainen mies on villi eikä ymmärrä."

Viime viikot ovat olleet hieman kummallisia. Olen yhtä aikaa ollut innoissani ja erittäin huolissani. Marjakausi on jälleen käsillä ja onnesta soikeana ja suu sinisenä on ollut mukava olla. Lakkoja olen tänä vuonna saanut kerätyksi jopa pakastimeen asti, vaikka tuoreeltaankin niitä olen maiskutellut. Ikävä skenaario on kuitenkin pyörinyt päässäni: kuinka kauan näitä kaikkia aarteita ja luonnon kauneutta vielä on tarjolla? "Hänen ahneutensa nielaisee kaiken ja jäljelle jää vain autio maa."
 
Eikä tämä koske pelkästään liittoa ihmisen ja luonnon välillä. Omat ajatukset urheilun suhteen ajautuivat jälleen sivuraiteille. Löytämäni pursuava ilo katosi hetkeksi. Ei ole edes järjellistä syytä miksi. Hymy muuttui irvistykseksi ja hampaiden kiristykseksi. Putosin uudelleen kuoppaan, josta jo kerran nousin. Viimeksi siihen meni kolme vuotta, nyt kaksi viikkoa. Vast'edes kun muistaisi toimia kuin Intiaanipäällikkö Seattle. Kapinointi on turhaa, ajatuksissakin.

"Ei ole hiljaista paikkaa valkoisen miehen kaupungeissa. Ei yhtään paikkaa, jossa voi kuulla silmujen puhkeavan keväisin tai hyönteisen siipien rahinan. Mutta ehkä kaikki johtuu siitä, että olen villi enkä ymmärrä. Melu voi loukata korvia."

Tuulen suunta on muuttunut ja lehti kääntynyt. Luonto on hiljentynyt, mutta väriloistoa riittää yhä pitkälle syksyyn. Nyt on mahdollisuus kuulla uusia ääniä. Keho ja mieli ovat yhtä. Sopusointua itseni kanssa rakennan minäkin.

"Voi olla, että meistä lopulta tulee veljiä. Sen me näemme."

"Vasta kun viimeinen puu on kaadettu, viimeinen joki on saastutettu ja viimeinen kala on pyydystetty, tajuamme että emme voi syödä rahaa." - Cree-intiaaniheimon ennustus

Oman maan mansikkaa/strawberries from own land

I have tried to take a learn from American Indians. I admire their calmness, wisdom and the relationship with the nature. I just realised, that the way I think, is rebellious. I should definitely learn to appreciate others opinions too. Even though, how wrongly I find it. Past few weeks has been hard time for me. There's no good reason why. I am doing fine. But I'm stuck with my thougths. My body reacts also things like that. It's almost irritating that something is not under control. Still, I try to stay positive. There's no extra energy right now. I feel a bit confused. I promise, soon I'll be okay. Last time this took over three years, now hardly three weeks. I try to follow Indians example. There's a lot of sparkling joy in the nature.


"Only after the last tree has been cut down. Only after the last river has been poisoned. Only after the last fish has been caught. Only then will you find that money cannot be eaten." - Cree Indian Prophecy 

Kiviojan keväthuumaus

Kevät ja alkukesä todella humahti ja meni huumassa. Olkoonkin niin, että päivä on lyhentynyt ja kesä kääntynyt ehtoon puolelle, korvissani soi silti kevään sävelet ja upeat muistot. En tiedä, kuinka monelle Tapio Rautavaaran kappale Anttilan Keväthuumaus on tuttu. Itse muistan kuulleni tuon ensimmäisen kerran noin viisi-kuusi-vuotiaana c-kasetilta, jonka kummitätini oli nauhoittanut äidilleni. Siinä kasetilla oli lisäksi muun muassa Madonnaa ja Juice Leskistä, ja sitä kuunneltiin usein matkalla kesämökille.

Vuodet ovat vierineet noista ajoista, mutta kappaleen sanat elävät yhä vahvasti mielessäni. Minäkin olen tänä kesänä ampaissut mielelläni ylös vuoteesta, aurinko on ollut useana päivänä korkealla ja tuuli lounaassa. Harjoitukset ovat sujuneet kuin tanssi. Vihdoin alkaa kaikki tekeminen tarttua taas kehoon. Kentällä on ollut hauskaa ja antoisaa. Treenit tuottavat paljon iloa ja nautintoa. Olen vihdoin päässyt mukaan harjoitteluun, en ole vain valmentajani armoilla. Pystyn itse päättämään, mitä ja miten on järkevää tehdä. Sitä ominaisuutta ja varmuutta minulla ei ole aiemmin ollut.

Minulle on vihdoin auki taivas ja maa. Paita on hulmunnut ja kintut ovat saaneet kyytiä niin kotoisalla Sankariniemen kentällä. Kannustusjoukotkin ovat olleen kohdillaan. Varis on usein huudellut joko moukarihäkin päältä tai harakka käkätellyt katsomon katolta. Tervapääskyt ovat näyttäneet taivaalla kiihdyttämisen mallia ja huvittavinta kyllä, minulla on ollut siellä myös oma jänis vauhdinpitäjänä. Siis ihka oikea. Joku päivä minäkin pötkin yhtä kovaa, pakoon kanssakilpailijoita ja väsymättä.

Masterpiece by chaffinch

En ole mies enkä ehkä ihan niin vanha kuin Anttila, mutta yhtä lailla tässä on ollut huolia ja rahatkin tiukalla. Huilannut olen tarpeen vaatiessa, vaikka työtä kyllä piisaa ain'. Hyvin tässä on kuitenkin tullut pärjättyä ja ison avun olen luonnosta saanut. Sieltä löytyy vastaus moneen pulmaan. Nautitaan kesän loistosta ja loppukesän hehkusta.

PS. Ja pienenähän toki kuulin ja lauloin kertosäkeen sanat muodossa Orvokki, lennokki, vuokko ja moni muu. ;)



This summer has been amazing. I have grown up a lot as an athlete. I don't really know how all this suddenly happened. I won't say I was hopeless, but me and my coach thought that I hardly can run fast ever again. We were sure, that my running condition is quite bad and firstly it also looked and felt like it. I supposed to get back into hepathlon this year, but our plans changed totally in May. Finally my body works like it should. It takes in all the running trainings like in the old good days before. I have got enough time to do base properly and that's the reason why I haven't rushed competing. I enjoy a lot to train, even it goes well or just okay. I have got my self-confidence also back. This might actually work and lead for good results. It's important that I believe it for that too, not only my coach. Let's say, I'm in! Ever been this enthusiastic for athletics before. I'm glad that I have positive people around me. Thank you for the all help and support. Like my other coach Erkki said: Think positive and you can't think negative. Let's enjoy summertime! :)

Painetaan asia villasella

Makuasioita

Millä lie lannoitettu (lue teksti)... Hyviä silti ovat! ;)

Meni taas vähäksi aikaa maku ihan kaikesta, kirjaimellisesti. Sain tuossa kevään korvalla uuden flunssan! Viitisen viikkoa meni siitä kunnolla paranemiseen. Kaikki kikat ja konstit olivat kyllä käytössä, uutena sinkki. Mahatautia minulla ei vielä ole ollut, sitä odotellessa... No, eipä ne vaivat ole ennenkään valittamalla lähteneet.

Mautonta on toisinaan myös ihmisen toiminta. En oikein ymmärrä vihaa luonnoneläimiä kohtaan. Miksi meidän täytyy saada hallita ja kontrolloida kaikkea? Tulin hyvin surulliseksi, kun viirupöllön pesäkolo oli tarkoituksella tukittu. Kelopökkelöön, jossa uljas pöllö pesi kahtena viime vuonna, oli tökätty keppi. Kaiken huippu oli Tyrnävältä kantautunut uutinen: viirupöllö poikineen oli ammuttu. Sydäntä särkevää. Lisäksi olen kuullut, kuinka harakanpesiä on kotipihoista tuhottu, jotteivat ne häiritsisi yöunia. Joutsenen muniin on puhkottu reikiä, jottei mitään kuoriutuisi. Metsäkoneet jyräävät surutta puukiipijöiden elinympäristöjä. Tältäkin keväältä on jo yksi poikaspesä tuhoutunut hakkuiden takia. Luonnonsuojelurikoksia kaikki, mutta me emme välitä. Omia etuja on kivempi ajaa.

Viirupöllöllä ei ole ollut hyvä pesimävuosi Pohjois-Savossa

Elämä sen sijaan on maistunut hyvinkin makealta. Ehkä sen tekee upea kevät ja alkukesä, ehkä oma ymmärtämykseni. Olen saanut motivaation takaisin! Ei perus-arjessani ole ollut valittamista, normaalia mukavaa elämää hymyssä suin. Mutta jotakin uutta ja hienoa on minussa tapahtunut. Olen päässyt irtautumaan kaavamaisuudesta. En enää tee asioita, koska ne vain täytyy tehdä. Nyt haluan tehdä. Siinä on iso ero, niin harjoituskentällä kuin kotiaskareissakin. Huomaamattani olen saanut paljon enemmän aikaiseksi.

Punatulkkuja on ollut paljon ja nyt on myös poikasia!

Kosiomatkalla? Ahaa!

Ei kaikki kuitenkaan ole tullut ilman kitkeriä sivumakuja. Kovassa koulussa olen ollut itseni kanssa. Monet puhuttelut olen päälleni pitänyt, ja vihdoin alkaa oppi mennä perille. Pyrin vastaisuudessa siihen, että käännän kaiken vähänkin negatiivisen asian positiiviseksi keinolla millä hyvänsä. Ei ole olemassa ongelmia, me vain luomme ne ja tuhlaamme energiaa niiden pohtimiseen ja ratkomiseen. Haluan vihdoin siirtyä sanoista tekoihin. Sillä on merkitystä. Huolet, murheet ja kiire on nyt siirretty romukoppaan.

Homma taas maistuu!

Kevään ja alkukesän makuja ja tuoksuja on ollut ihanaa tunnustella. Torijäätelöllä olen käynyt jo monta kertaa. Ensimmäiset muurinpohjaletut olen syönyt ja raparperipiirakallakin herkutellut. Smoothiet maistuvat super-hyviltä ja suoraan lähteestä haettu vesi on taivaallista! Mustikka on jo kukkinut ja villiyrtit ovat nyt parhaimmillaan. Kyllä tässä ihan vesi kielellä odotellaan uutta satokautta, myös urheilussa.


Hooray, I have got my motivation back! I won't complain about my ordinary life, but now it has something more. It's so nice to do things, like athletics again. Now I do things willingly, earlier I only had to. I have accomplished a lot during one month! Never been this sure and feeling great about what I do. For now on I want to focus all my energy for good things and being positive. Life is too short to rewind things, which I can not affect anymore. There are no problems. We made them up and then try to fix them. I don't want to be part of that kind of life anymore. It only matters, what I do next. And what's great also, feels and tastes like summer. Yummu!

Aamu alkaa usein parvekkeelta. Lähtee päivä mukavasti ja rauhallisesti käyntiin.

Karaistunut

Siinä se on: tuhannes koskikara!

Karavaani on todella kulkenut ja koiratkin haukkuneet. Minun ja valmentajani koskikaravankkurit pysähtyivät tälle keväälle, ehkä viimeisen kerran. Ympyrä sulkeutui; otimme lukua paikalla, josta kaikki sai alkunsa. Pielavedellä. "Eiköhän tuo yhdelle miehelle riitä."

Menopelit

En arvannut, minkälaiseen seikkailuun pääsinkään talvella 2013-2014 mukaan. Kuvittelin, että minulla on hyvä peruskunto ja että jaksaisin myrrätä päivästä toiseen. Jokivarsia tarpoessani tuli monta kertaa sohvaa ikävä. Sain täystyrmäyksen, useasti. Luonto koulutti minua. Tiesin, että jos vain jaksan roikkua valmentajani perässä, minusta tulee vielä joku päivä vahva ja kovakuntoinen. Kolme talvea siihen meni.

Nälkää, väsymystä ja pakkasta uhmaten tuli koskikarojen perässä kuljettua. Pääsin kokemaan sitä samaa, mikä luonnossa on talvella arkipäivää. Enhän minä tiedä mitään lujilla olemisesta, vieläkään. Minä pääsen kaupan kautta saunaan lämmittelemään. Suorastaan epäreilua. Omat arkiset asiat tuntuivat päivän myryämisen jälkeen melko vähäpätöiseltä. Niille tuli uusi merkitys: suhteellisuudentaju.

Laitettiin karoille pönttöjä. Onkohan suomalainen malli...

Koskikarareissut tarjosivat myös kauniita ja jylhiä maisemia. Upeita koskia, pieniä puroja. Majavan insinööritaitoja, leikkisiä saukkoja, karhunpesä, suden jäljet... Livahtipa kerran auton edestä ahmakin, ja kettu! Pääsin sellaisiin paikkoihin, joihin ei ihan noin vain tulisi lähdettyä. Välillä sai hiihtää viisi kilometriä erämaajoelle, välillä nolotti rymytä vilkkaalla ihmisväylällä sillan alla.

Vaikka palkinnoksi ei aina tullutkaan rengastusta, nosti "vesipapin" kutkuttavan ihana laulu joka kerta hymyn huulille. Mikäli palasimme purolta tyhjin käsin, oli strategia jo valmiina ja sen nimi oli huominen. Kilometrejä kertyi niin autolla, suksilla, lumikengillä kuin saappaillakin. Kartoitimme jokia aina Kainuun korvesta Leppävirran leveyksille, Valtimon vaaroilta Viitasaaren vesistöille. Hetkeäkään en vaihtaisi pois.

...vai norjalainen malli enemmän karojen mieleen?

Vain saukko puuttuu

Iso urakka on nyt valmis. Valmentajani sai täyteen käsittämättömät tuhat koskikararengastusta! Minulla on ollut ilo ja kunnia olla mukana niistä kolmensadan kanssa. Upea tasalukema sekin. Olen kehittynyt tuona aikana valtavasti. Taidot ja tiedot ovat aivan eri luokkaa lähtötasoon verraten. Ja se tärkein, nyt minulla on järkkymätön peruskunto. Minä olen enemmän kuin kiitollisuuden velkaa koskikaroille. On minun vuoroni tehdä jotakin merkityksellistä heidän hyväkseen.


We did it! I am so proud of my coach and I can shake hands with myself too. My coach has ringed now over one thousand Dippers (Cinclus cinclus). Feels unreal. I have had an honour to met three hundred of them. Quite good number too. Funny to think, that it takes one Dipper per every day over three years. Nothing comes for free, but it was definitely worth it.

I've thought that I have a good base to start training. The reality was something else and I found it while running behind Dippers. I felt hunger, tiredness and cold. Everything what is normal in every single day in winter in the nature. I know nothing what's hard. How easy it is to get back home and go to warm sauna after a dinner. Unfair!

Those trips has made me strong. Now I'm unstoppable. I can go from hour to hour and day to day without complaining and giving up. It took three winter periods. I'm more than thankful for Dippers and my coach. Now it's my turn to give them something good and meaningful back.

Tällä polulla oli hyvä olla. Muistijäljet jääköön jälkeen.

Herätys

Siellä lepää..

"Muumipeikko, senkin lihava lössykkä! Herätys! Nyt on kevät!" Ei auttanut Pikku Myyn huutelut, kun koko Muumitalo oli noiduttu ikuisille talviunille. Onneksi sekin tarina saa mukavan lopun, kun Noita heltyy ja taikoo Nuuskamuikkusen huuliharppuun vastaloitsun. Yhtä varmoja kevään säveliä alkaa olla ilmassa myös täällä Pohjois-Savossa.

Karapuroja on tullut kierreltyä ahkerasti ja ensimmäisiä muuttolintuja on tullut samalla havaittua. Laulujoutsenia on näkynyt melko monessa sulassa ja ylilentäviä tööttäyksiäkin olen ilolla ottanut vastaan. Ensimmäiset telkät ja sinisorsat ovat saapuneet, ja harmaalokkien kailotusta ja lentoa olen myös saanut ihastella. Tiaisilla on kovat kähinät menossa ja muun muassa harakat kyhäävät jo pesiä. Pöllöjen ääntelyä voi kuulla tyyninä iltoina. Töyhtöhyyppiä tallustelee pelloilla ja niiden soidinlento on komeaa katseltavaa. Mustarastaiden sirahteluakaan ei enää tarvitse ikävöidä ja olenpa nähnyt jo punarinnan ja peiponkin... Ai että, kevät todella tulee kohisten!

Ja täällä herää!

Aurinkoakin on ollut mahtava nähdä kunnolla pitkästä aikaa. Se jälleen herättää uuteen eloon. Minäkin olen saanut viime aikoina melkoisia herätyksiä. Kevätmyrsky on riehunut sisälläni. Olen luullut ajattelevani ja tekeväni asioita oikein, mutta voi veljet kuinka hyvää tekikään ymmärtää oma vajavaisuuteni. Olen ollut kertakaikkisen väärässä.

Someone just wants back to have a nap

Valmentajani on ihmetellyt jo vuosien ajan, miksi jarrutan itse kehitystäni. En ole tajunnut laisinkaan, mistä hän edes puhui. Lähinnä suututti, kun hän ilmaisi asiasta. Miten niin muka? Minähän teen kaiken urheilun eteen ja niin hyvin kuin mahdollista. Kuka nyt tahallaan itseään hidastaa? En aiemmin tajunnut, että juuri tuo inttäminen ja vastaanhangotteleminen oli se asia. En halunnut, että minuun ja tekemisiini puututaan. Olo on ollut kaikki nämä vuodet kuin Pikku Myyllä - Kyllä minä tiedän!

Työmaa se on palokärjelläkin. Me vain hakataan päätä puuhun vähän eri syistä.

Kaiken huipuksi luulin, että tämä koskee vain urheilua. Enpä arvannutkaan, että olen omassa arjessanikin ollut niin heikoilla. Ihmeissäänhän sitä on, kun kuulee kuorivansa banaaninkin väärin. Ilman sitä kuuluisaa itkua ja hampaiden kiristystä en näihin asioihin ole päässyt käsiksi. Kasvukipuja. Mutta tämä herättely oli todella tärkeää, jotta voin kehittyä ihmisenä ja urheilijana.

"Olet edistynyt opinnoissasi mukiinmenevästi ja jos jatkat samaan tahtiin, sinusta voi tulla lentokykyinen noita ennen kuin täytät kolmekymmentä", sanoi noita Aliisalle.

"Mutta jos tapaan Muumeja, niin kolmekymmentäyksi vuotta, vai?" arvuutteli Aliisa.

"Sinä olet nokkela tyttö", vastasi mummo.

Vielä on aikaa lentoonlähtöön.

One way, or another

The Sun has woke me up again. I feel nearly reborn. Well, there is another reason for that too. I have got a total wake up, what comes to me as an athlete and as a person. I have thought, that I can face things wisely. I've been wrong. My coach has wondered for years, why I slow down my advancement. Everytime he has mentioned about this, I have started to argue. No I'm not! What that suppose to mean? I'm doing everything as good as I can. No one wants to brake the improvement on purpose, right?


After all, that was the Thing. Instead of fighting back, I've realized the facts. When I need to react and how. That is something I can benefit also in my life outside of the sport. It did not happened without sad face and crying, but it was worth it. Sometimes it hurts to become stronger. Now I have an empty field in front of me and it will be easier to take a next step. It's finally spring again and I'm awake. Let's enjoy it!

Terveydeksi

Ei pysynyt lääkäri loitolla

Niinhän siinä lopulta kävi kaikista vastusteluista huolimatta, että influenssa kaatoi minutkin. Olipahan tauti. Kuume kävi horkassa mitattuna 39,3 asteessa. Yskää, köhää, korvatulehdusta, keuhkoputkentulehdusta ja ties vaikka mitä... Tässä vieläkin hieman toipilaana, mutta taas pystyasennossa ja omilla jaloilla!

Ehdin jo niin riemuita ja olla varma, että minuun ei pöpöt tartu. Historiallisen pitkään olinkin terveenä. Edellinen nuhaköhä oli vuosi sitten samoihin aikoihin kuin nyt, mutta kuumetta on ollut viimeksi vuoden 2013 kesällä. Sitä kuumeilua sitten kestikin, ja siinä vasta oli kestäminen.

Hyvä flunssankarkoittaja

Mitenkähän on luonnoneläinten laita, sairastavatkohan he usein? Toki tiedetään erilaisista virussairauksista ja vaikkapa suolistoloisista, mutta voiko eläimillä olla flunssaa? Ainakin nisäkkäillä voisi kuvitella olevan joskus kuumetta. Sen sijaan nuhainen lintu saa ajatuksissani huvittavia piirteitä. Aivastava pikkulintu kuulostaa jo ihan liian koomiselta, piirretyn aineksia.

Minun lisäravinneyhtälöni, toimii!

Helppohan minun on kuitenkin sairastaa. Kun oloni vain paheni eikä helpotusta levosta, luontaistuotteista ja särkylääkkeistä huolimatta tullut, kävelin lääkäriin ja puolen tunnin sisällä olin jo apteeksista hakenut antibiootitkin. Luonto joutuu tulemaan toimeen omillaan. Olikohan minullakin vain liian kiire päästä vaivoistani, ja ennen kaikkea helpolla. En onneksi ole tarvinnut antibiootteja kovin usein. Mietin vain, että ilmankin saattaisin pärjätä ja parantua. Sitä en tiedä, kuinka kauan aikaa se veisi. Mitä oikeastaan voitan lääkehoidolla? Kumpi on loppupeleissä terveellisempi vaihtoehto? 

Uusi kalaöljy testattavana

Tätä vähän kaikkialle, nam!

Comme ci comme ça. Monta terveyteeni liittyvää kysymysmerkkiä olen viimeisen vuoden aikana ratkaissut. Iisalmen Lifesta olen saanut valtavasti apua. Lauantaina järjestetyillä messuilla tuli jälleen kattavasti lisätietoa ja myös uusia juttuja kokeiltavaksi. Olen testannut paljon eri tuotteita ja sen kautta löytänyt sopivia ja toimivia vaihtoehtoja itselleni. Saman tuotteen väliset erot voivat olla yllättävän suuria. Itse havaitsin tämän, kun kokeilin yhtä magnesiumjauhetta. Se ei vain toiminut, krampit puhuivat puolestaan jo muutamassa päivässä.

Lisää vitamiineja, kiitos!

En usko siihen, että kaikilla ihmisillä toimisi täsmälleen samat jutut. Tärkeintä on löytää itselle passelit ja tarvittavat lisäravinteet. Käyttämiäni tuoteperheitä voin kyllä suositella lämpimästi. Minä olen saanut niistä apua. Oma lisäravinneyhtälöni koostuu moni-, B- ja D-vitamiineista, magnesiumista ja uutena mukaan tulivat kalaöljy ja täsmähoitotabletti nivelille. Tottakai pyrin saamaan kaikkea noita myös puhtaasti ruoasta. Monipuolisen ravinnon tueksihan ne ovatkin tarkoitettuja.

Tässä kevään korvalla aion käydä uudemman kerran ravintoainemittauksessa. Jännä nähdä, onko muutoksia tapahtunut. Luonnoneläimet eivät taida lisäravinteita käyttää ja ovat silti kovassa kunnossa ja terveenä ympäri vuoden. Vielä riittää minulla opittavaa ja tutkittavaa.

Closed by this summer... Haha.

I just couldn't resist anymore. I got a flu. I had high fever and many kind of infections. I have felt myself very weak. Blah. I was nearly sure that I won't catch a cold. No can do. Shockingly long time I was all right. Well, need to think positive. I hope this will give me new immunity for the future. I wonder, do wild animals have flu and fever? I got amused while thinking a bird with hoarse voice or a tiny bird sneezing. Haha, might get a good cartoon of that. But seriously, for me it's very easy to be sick compared to the nature. When I felt very bad, I went to see a doctor. It's not an option in the nature. It has to solve all problems for its own. Did I rushed for getting back to normal? Maybe I chose the easiest alternative, I don't know. Which way is the healthiest, with or without medicines? Would be very interesting to figure it out. But the main thing is, that I feel quite okay again after two weeks.

Yleisluovuttaja

Olen yleisluovuttaja. Täysi nollakin olen tuntenut olevani tai se pyöreä oo. Elämähän on täynnä plussia ja miinuksia. Kaikki koostuu omasta suhtautumisesta; mitä haluat kantaa mukanasi.

Minä pyrin pitämään kauniista ja hyvistä asioista kynsin ja hampain kiinni. Minulle tärkeistä arvoista olen valmis taistelemaan viimeiseen asti. Herää kysymys, miksi sanavarastooni on aikaisemmin kuulunut luovuttaminen. Miksi on niin helppo antaa periksi?

Taidan tietää siihen vastauksen: meillä on aina olemassa vaihtoehto. Kun urheilu ei suju, loppuu ura ja keskitytään johonkin muuhun. Kun eteemme tulee vaikea asia, pakenemme ja piiloudumme. Aina on vaihtoehto tehdä jotain muuta kohtaamatta itse ongelmaa. Tämän taakse minäkin olen kätkeytynyt, ja valitettavan usein.

Olen oppinut luonnon kautta, että siellä ei sellaista vaihtoehtoa tunneta lainkaan. En tiedä yhdenkään eläimen hypänneen tahallaan auton alle. Entäpä milloin olette nähneet leijonan jahtaaman antiloopin toteavan, että en p*****e jaksa enää, syö sitten. Tai pikkulinnun antautuvan petolinnun kynsiin ilman henkensä edestä pakenemista. Niinpä. En minäkään. Ilmaisia lounaita ei vain ole olemassa.

Minä olen monta kertaa meinannut antaa periksi ja luovuttaa. Olen kompastunut niin usein, että ylös on jo kaikilta mustelmilta ja murtumilta ollut vaikea nousta. Mutta, tässä yhä olen. Ehyempänä kuin koskaan ennen. Isäni sanoi joskus, että jos hän yhden elämänohjeen voi antaa, on se, että älä koskaan anna periksi. Viesti on helppo ymmärtää, mutta yllättävän vaikea noudattaa ja toteuttaa. Valmentajani ja luonnon kautta olen kuitenkin tämän hienon neuvon vihdoin sisäistänyt.


Olen viime vuodet kamppaillut urheilun osalta alamaissa. Kun välillä on näkynyt valoa, uusi pimeys on sen torjunut. En kuitenkaan ole vielä antanut periksi. Enkä anna. Olen käynyt uudella tarmolla kiinni ennen minulle niin vaikeisiin asioihin. Hämmästyksekseni olen huomannut, että eiväthän ne niin mahdottomia olekaan. Kaikki on loppujen lopuksi hyvin yksinkertaista, luonnollista.

Yhtä kaikki, ilman tukea ja apua olisin varmasti jo lyönyt hanskat tiskiin. Tästä eteenpäin aion olla nin vahva, että pyyhe pysyy visusti kehän ulkopuolella. Luonnossa jokainen on vastuussa itsestään. Siellä ei auta kuin emo poikasiaan. Minä olen täysikasvuinen. On aika alkaa vihdoin ottaa ja kantaa vastuuta.

PS. En ole koskaan luovuttanut edes verta. Veriryhmäni on O. Ehkä minun yleisluovuttajana pitäisi...

It's very easy to give up. Why? Because we always have an option to do something else. It's very common that we are afraid to face the hardships. If things are not going as we want, it's easier to leave them done than work hard through. Unfortunately I've fallen for that and too many times. In the nature that's not even an alternative. I guess an antelope will escape for its life when a lion is chasing. The animal won't think "Oh, well. Whatever. I can't take this anymore, please eat me".

That is something I definitely should learn. I wouldn't say that I have gave up, but I have avoid things which are difficult for me. Until now. I finally feel that I'm strong enough to face the hard things and right away. I won't pass them anymore. It's not even a mention that life should be easy. Only the challenging things will make us stronger. In the end everything is very simple, natural I would say. In the nature, there's only you. Only you can take the responsive of. At last it's time to be brave. I'm not a cub anymore.

Surkuhupaisaa

Hrrr...

Olen yhtä aikaa äärimmäisen iloinen ja totaalisen surullinen. En tiedä sitten, tuoko se tasapainoa elämääni. Ehkä. Mutta tasapainossa ei ainakaan ole tämä elo ihmisten ja luonnon kanssa. Sen saa todistaa joka päivä. Valitettavasti.

Jäällä, muttei jäässä

Olen tässä uuden vuoden kynnyksellä kuntoillut ahkerasti telkän- ja helmipöllönpönttöjen parissa. Valmentajani kotipaikan läheinen järvi on tullut kierrettyä läpikotaisin. Uusia pönttöjä tuli vietyä ja vanhoja kunnostettua. Reilun parin viikon iso urakka on nyt valmis. Nelisenkymmentä pönttöä on paikallaan odottamassa asukkeja.

Kovasta pakkasesta ja lumituiskusta huolimatta homma oli varsin mukavaa ja antoisaa. Varpaita ja sormia on paleltanut moneen otteeseen, mutta pelkkä ajatus pesivistä linnuista alkoi lämmittää kummasti.

Lentokone näytti ihan tähdenlennolta auringonlaskussa

Sen sijaan en lämpene ollenkaan metsien tuhoamiselle. Nytkin sai harmillisin mielin todistaa ja kuunnella metsäkoneen ryskettä läheisellä ikikuusikolla. Eipä taida olla enää puukiipijöiden pöntöt puissa, saati sitten heillä pesimämetsää ensi keväänä.

Napit, eikun jääpalat vastakkain

Tavallaan tuntuu, että tekemämme työ on täysin turhaa. Järven rannalla oli useita "tästä tontteja myytävänä"-kylttejä. Lienee vain ajan kysymys, milloin taas pari metsäpalstaa jyrätään meidän ihmisten huvittelujen vuoksi sileiksi. Onko se todella sen arvoista?

Iisalmen Paloisvirta kauneimmillaan

On suorastaan hullua, ettei meille järjellisille olennoille riitä mikään. Luonnosta viis, kunhan vaan valtion ja oma talous saada kasvuun. Siinä sivussa valitettavasti kasvaa vielä näköjään ahneuskin. Kunpa oppisimme näkemään luonnon näkymättömän, mutta mittaamattoman arvokkaan hintalapun. Minun ajatusmaailmassani raha ei yksinkertaisesti kasva puussa.

On totta, että itsekin urheilijana pyrin toteuttamaan aatetta citius, altius, fortius. On vain eri asia laittaa itsensä lujille ja kehittyä, ilman että luonto kärsii siitä. Harmittaa vietävästi, että kaikesta täytyy saada rahallinen voitto. Myös luonnosta. Hyödyn toki itsekin luonnosta ja sen antimista, mutta en taloudellisesti. Sen sijaan toisen mittayksikön senttejä uskon sieltä omiin tekemisiini saavani.

En ole täysin puhtoinen itsekään, mutta silti pyrin elämään turmelematta luontoa enää yhtään lisää. Paljon enemmän haluan ja voin tehdä. Metsä on paratiisi. En voi kun kantaa oman korteni kekoon ja vain toivoa, että tästä viisastumme. Kaikesta huolimatta, omat asiani ovat varsin hyvin. Kaamosaika on päättynyt pohjoisessa, uutta kevättä kohti mennään. Ja kuten todettua, pakkasta on riittänyt viime päivinä kiitettävästi. Sen verran tässä ehtinee karaistua, että luulisi juhannuksena tarkenevan.

Halo-ilmiöitä on ollut tänä talvena usein.

I feel happyness and sadness at the same time. It might mean that I'm on balance. But what is not on balance, is the coexistence between the humankind and the nature. I will prove it every day. Unfortunately. I have started this year by building and restoring birdhouses for Goldeneyes and Tengmalm's Owls. There are now approximately 40 birdhouses waiting for roomers on the one lakeside. But. The work what I did with my coach feels nearly useless. At the same time they were cutting down a beautiful spruce forest with a heavy machines. Doesn't feel right. Why are we so greedy? Why the nature has to be our sponsor?

And all the destroying is just for our amusement and for the economical increasing. Is it really worth it? We should see the value of nature. It has also a price tag, but it's invisible and irreplaceable. In my way of thinking, money simply doesn't grow on trees. It's true, that I try to obey the phrase citius, altius, fortius. I want to develop as well, but I won't cause any harm for the dear nature. At the end, there isn't much what I've done, but there is much I can do. I just have one big hope and it will be more than globe: please, let us be wise, it's a wish from a northern paradise.