|
Meillä on muutakin yhteistä kuin ruskeat silmät |
Olen tulisielu. Sisälläni roihuaa, vesi ei saa minua sammumaan. Maa kantaa minua lujalla otteella, näen ympärilläni muutakin kuin ilmaa. En vastusta mitään enkä ketään, mutta viime aikoina on noussut savu korvista. Miksi keväällä täytyy kaataa puita?
|
Puukiipijän pesä, kun pönttöä raottaa |
Olen surullisena seurannut ihan vierestä, kuinka linnuilta ja monilta
muilta lähtee pesät alta. Järkyttävä näky kohtasi kierrellessäni
puukiipijän pönttöjä. Valtavan kaunis sekametsä sai silmieni alla
kyytiä. Pönttö oli toki osittain tallella, mutta viisi munaa jäi
kodittomaksi ja tuhon omaksi. Murhenäytelmä sai jatkoa, kun lähellä
ollut kahdeksan munan teerenpesä oli jyrätty ja sadan metrin päässä
seitsemän munan metson pesä samaten. Kyynel silmäkulmassa lähdin pois.
Pöntöt korjasin mukaani.
|
Sarvipöllöt uudessa tekopesässä |
Harmittava tapaus sattui myös sarvipöllöille. Autiotalon pihasta
kaadettiin puita, ja alas tuli valitettavasti pesä ja poikaset. Vanhin
untuvikko menehtyi rytäkässä. Riensimme apuun ja värkkäsimme
tuohikorista tekopesän. Sinne jäi vikisemään hieman muuttuneeseen
maisemaan kolme poikaa. Toivottavasti emo hyväksyy uuden "kodin".
|
I just know the feeling |
|
Vihreän vehreää |
|
Viirupöllön söpö poikanen |
Ei ollut pesimärauhaa naakoillakaan. Viitasaaren puolella levennetään kantatie 77:ää. Isot, komeat, palokärkien poraamat haapapuut saivat lähteä. Samalla lähtivät pesät, poikaset ja yhdyskunta naakoilta. Jos nyt jotain hyvää, niin ainakin hyvät pönttöpuut kaadetuista haavoista vielä saa. Menetettyä ne eivät kuitenkaan korvaa.
|
Iloinen rentukka |
Ei parane synkistellä, vaikka tässä ohessa olen
polvivaivan kanssa tuskaillutkin. Luonto on alkanut vihertää toden
teolla. Korpin ja oravan poikaset alkavat olla leikkisän isoja ja
ensimmäiset telkkäpesueet ovat vesillä. Myös viirupöllöllä ja
helmipöllöllä on somia ja hyväkuntoisia poikia. Niiden vikinää ja
hyrryytystä voisin kuunnella iltakaudet. Kunpa ihminenkin oppisi
hyrisemään luonnon tahtiin.
|
"Tähtiä kuin Otavassa, poikia on Jukolassa." Helmipöllön sisaruskatras. |