I have learnt my lesson well. The truth is out there I can tell.
Don't look back and don't succumb to their lies and goodbyes.
Live your life without regret. Don't be someone who they forget.
When you're lost reach out for me. And you'll see she's not far.
Northern Star.

Melanie C - Northern Star

Sivut

perjantai 25. toukokuuta 2018

Luonnollista voimaa

Luonto tarjoaa paljon jännittäviä ja yllättäviä asioita. En vieläkään meinaa uskoa todeksi näitä aurinkoisia lämpimiä päiviä. Kesä. Kuinka sinua kaipasinkaan. Ensimmäiset ukkosetkin tuli koettua viikko sitten. Oli vielä aika pehmoista. Jyrähtelyä, mutta ei rankkasadetta ja salamanvälkettä ainakaan siellä, missä satuin ennustettujen ukkosten aikaan olemaan.

Mökillä sen sijaan kävi melko uskomaton juttu. Oli lämmin ilta, alkoi sataa, ja lämpötila putosi. Puhuin tuvan eteisessä siskoni kanssa puhelimessa. Sateen vuoksi oli pakko siirtyä yhteyden katkeamisen uhalla sisemmäksi. Oven jätin säppiin avonaiseksi. Yhtäkkiä näin, kun järveltä päin alkoi vyöryä järkyttävän kova tuulenpuuska. En tiedä tarkkaan, mikä trombi tai syöksyvirtaus se oikein oli, mutta luonto näytti kyllä kertalaakista voimansa.

Siskoni kuunteli hieman huvittuneenakin luurin toisessa päässä, kun raportoin hänelle suoraa lähetystä. Ensiksi putoili lehtiä ja oksia ja "roskaa" oli paljon ilmassa. Sitten puuska nosti rannalla olleen lasikuituveneen ilmaan ja heitti sen kymmenen metrin päähän pysähtyen jykevään ulkopöytäkalustoon. Seuraavaksi saunan savupiippu sai kyytiä: piipun hattu lensi ties minne ja tiilet murenivat maahan. Minäkin sain osani, tosin vain kovan tuulen muodossa kasvoilleni. Takanani olleet tavarat, kuten kukkaruukut, sen sijaan lentelivät hujan hajan.

Janne oli entisessä kivinavetassa viimeistelemässä aiemmassa tekstissä (tästä klik!) mainitsemaani hakkuuaukolta tuotua viirupöllönpönttöä. Navetan ovi läimähti voimalla kiinni ja hyvä, ettei Jannekin painautunut mahalleen lattialle. Niin kova puhuri se oli. Ihme, ettei linnunpesiä ainakaan pihapiirissä putoillut. Olipahan melkoinen näytelmä!
Rantasipit. Niin ihania ja söpöjä kesäkavereita.

Voimia olen saanut näyttää ja käyttää minäkin. Innoistuin valtavasti isojen pöllien pyörittämisestä ja kantamisesta, joten olemme tehneet sitä hieman lisää. Se on oivaa kestävyys- ja lihaskuntoharjoittelua. Videon voit katsoa Instagtamistani täältä. Vielä mukavammaksi homman tekee se, että joku päivä niissä toivottavasti pesii pöllö tai telkkä.

On hienoa, että monien vuosien vaikeuksien jälkeen sitä tuntee jälleen pystyvänsä johonkin. Mahtavaa olla jaksava, menevä ja tekevä. Sellainen olen pohjimmiltani. Olen siis saanut fyysiset ja henkiset voimani takaisin. Ehdin jo luulla, etten niitä enää koskaan saavuttaisi. Todellisuudessa ne ovat koko ajan olleet minussa. Ne piti vain saada käyttöön. Joogan avulla ymmärsin tämän yhtälön.

Luonto on antanut ja näyttänyt minulle parhaat puolensa. Olen saanut ja saan sieltä edelleen niin paljon. Nyt vihdoin, kun koen olevani tarpeeksi vahva, on minun vuoroni antaa jotakin takaisin. Olen osa luontoa ja se on osa minua. Laitetaan yhdessä isot pyörät pyörimään - luonnon ja itsemme hyväksi.


The power of nature is amazing. I had a great opportunity to feel it a week ago. I was at the summer cottage with my coach Janne. The evening was warm, but when it started to rain, the temperature fell a bit. I was talking on the phone with my sister. I watched rain at the entry cottage. Suddenly, I saw a huge blast coming from the lake. It got bigger and bigger.

Punakylkirastas ruokkimassa nälkäisiä poikasia. Mato on ainakin paksu!
Firstly, it blew leaves and branches from trees. Then happened something very powerful: wind flew the rowboat over ten meters! After that, the pipe of the sauna crashed on the top. I was only reporting the live show to my sister and wondering what just happened. Finally, the gust arrived up to the cottage. Man, it blew hard! Flowerpots and other items fell right behind me. I only realized the blow on my face. Luckily nothing bad happened. My coach was making the birdhouse for Ural Owl in the old byre. Wind slammed the door and still, he felt it strongly there too. What a spectacle!

Well, I have had a chance to show my power too. I got very excited about carrying and rolling logs. It's very good training by the way. The best part of it is that hopefully someday an owl or a Golden Eye may nest in those. Great!

After a few hard years, it is so great to feel powerful again. I found it impossible. All the good was already inside of me. Just needed to dig it out. And I am thanking yoga for that too. Nature has given me a lot. So, now it's my turn to give something back. Strong enough to do something. I'm part of nature and it's part of me. I hope you are with me. Let's take deep care of it - for the good of both.
Kaksi ääripäätä kohtasivat: myrsky ja pouta.

lauantai 19. toukokuuta 2018

Kaikenlaisia laskuja

Minulla on tapana ynnätä päivän aikana paljon asioita. Vaikka tiedän, että kotiovelleni on 19 porrasta, silti aina lasken montako askelta olen edennyt. Kun soitan, lasken montako kertaa puhelin hälyyttää. Uintireissulla järvessä lasken kylmän veden aikana vähintään 50:een tai ainakin ottamani käsivedot. Ja toki lintuja, niitä on mukava summata jokaiselta vuodelta yhteen. Tähän mennessä luku on 119.
Tuomen tuoksua.
Joskus joutuu laskemaan pennosiaan, mihin ne riittävät. Rahaa vaativia laskuja kun ei voi laskea läpi sormien. Joskus mäenlasku on riemunkiljahdusten täyttämää. Joskus vauhtia tuupataan, vaikkei yhtään hymyilytä. Siksi on hyvä osata laskea vähintään kymmeneen ennen kuin jatkaa matkaansa. Joogan ja meditaation avulla olenkin onnistunut tasaamaan omaa vuoristorataani.

En ole innokas tilastoija enkä ole matemaattisesti nero. Päässälaskutaitoa olen viime vuosina pyrkinyt kehittämään ja siinä olen myös jokseenkin onnistunut. Vaikka mittaan harjoituksissa tuloksiani, eivät ne hallitse elämääni. Luvut vain kertovat, missä menen. Niiden varaan voi laskea tai olla laskematta.

Savossa kun ollaan, myös vääräleukaisuutta mahtuu laskutoimituksiin. Täällä osataan laskea kissa ulos ovesta ja kahvikuppi kädestä. Naurunremakassa vahingossa myös alleen. Ja kaakanan voi laskea havainnoksi. Päiväkirjaan voinee merkitä myös kuulleensa suorastaan kaunista laulua. Tämän takia rakastan Savoa ja savolaisuutta sekä rikasta ja monimerkityksellistä suomen kieltä.

Tämä kevät on ollut kaikkinensa erikoinen. Ensin oli hirvittävän hyytävää ja tuntui, ettei lumet sula millään. Sitten yhtäkkiä tulikin helleaalto ja nyt tuomi kukkii. Odotin lintujen muuttorysäystä. Sitä ei kuitenkaan tullut. Vaikka olin tutuilla paikoilla havainnoimassa, lajikirjo jäi melko pieneksi ja määrät vähäisiksi. Ehkä talvehtimisalueella on tapahtunut jotain, ehkä ne vain muuttivat eri reittiä tai vain niin huomaamatta hyvän sään ansiosta. Silti lintuja tuntuu edelleen olevan vähän. Ihmettelen.
Joskus vain tarvitsee Peppiä heti aamusta. <3

Kevääseen on mahtunut niin iloisia kuin surullisiakin uutisia. Nautin suuresti vuodenajan äänistä. Sammakoiden ja rupikonnien kurnutukset saavat minut hilpeälle tuulelle. Ne tuovat mieleen mukavia muistoja lapsuudesta ja ajasta serkkujen kanssa mökillä. Olen myös erittäin iloinen ja innoissani ystäväni puolesta, joka odottaa esikoistaan.

Väk-väk-vik-kurrr!
Vaikka käärmeet ovat hieman pelottavia, odotan joka kevät niiden näkemistä. Tähän mennessä olen nähnyt vain kaksi auton alle jäänyttä. Toivottavasti vielä lähipäivinä lykästää. Surulliseksi minut tekee myös keväthakkuut. Kaunista lähimetsää on kaadettu paljon ympäriltäni. Linnunpesät ja reviirit sekä hyvät marjamaat menevät siinä samalla. Eikä kaksi sähkölankoihin lentänyttä laulujoutsenta ja auton alle liiskaunut siili parantanut oloani.

Viinimarja kukkii jo!
Haikeaksi ja mietteliääksi on vetänyt myös tunne elämän rajallisuudesta. Koskaan ei tiedä, milloin on lähdön aika. Muutama tuttu on vast'ikään menehtynyt lyhyen ajan sisään. Entä jos tietäisin, montako päivää elinaikaani on jäljellä, laskisinko? Todennäköisesti. Toivon suuresti, ettei oma aurinkoni laske vielä vähään aikaan, sillä sain sen vasta nousemaan. Olympiaunelmanikin syttyi uudestaan. 2020. Nousevan auringon maassa.


I don't know about you, but I count many things through all day. I have 19 steps to my front door and I always count, how many times a phone is ringing before someone answers. And when dipping into icy water, I count there at least to 50. Birds of course, nice to sum. So far I've seen 119 species.

Why this came into my mind? This spring has been quite weird. Good and bad has happened. Firstly, my dear friend is pregnant. So happy and excited for her! I am also pleased with great weather. A few weeks ago it felt like snow will ever melt and now it has been lovely, sunny and warm. The blossom really exploded. I waited a lot of birds to come, but it didn't happen. Wonder when and where went they. Instead, I have heard and seen a lot of frogs. They make me in the good mood too.

I feel sad about forests. Why they need to cut down? And why in spring? There's no more place to nest and where we can find berries for now on? In addition, a few persons I used to know, has passed away. That's why all this wondering. What if I knew the days I have left. Would I count? Probably yes. I hope my Sun won't set for a while, because I just got it rising. My Olympic dream got also on fire. Tokyo 2020.

Nousee päivä, laskee päivä.

keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Silmissä vihertää

Ei, en ole kateudesta vihreä. En ole koskaan mielestäni ollutkaan. Minua ei haittaa, että toiset urheilijat leireilevät etelän lämmössä pitkiä jaksoja. En kadehdi myöskään heitä, jotka lomailevat ulkomailla. Rakastan lähiympäristöäni vuodenajasta riippumatta vain niin paljon. Viihdyn täällä mainiosti.

Etenkin tämä aika vuodesta. Wau! En tällä hetkellä malttaisi edes olla missään muualla kuin kotoisassa Savon ympäristössä. Toki helle tuntuu kylmän talven ja sateisen viime kesän jälkeen aivan ihanalta, mutta muutenkin luonnossa on mahtavaa liikkua juuri nyt. Hyttysiäkään ei ole vielä riesaksi asti, paarmoista puhumattakaan. Voi valtava tätä lajien kirjoa ja kauneuden määrää!

Linnunpoikia en vielä ole päässyt näkemään, mutta pari komeaa ukkometsoa kylläkin. Ovat olleet niin hormonipöllyssä, että haastavat ihmisen tai vaikka auton taisteluparikseen. Kuvat jäi osaltani jostain syystä ottamatta. Ei tehnyt mieli lähteä ottamaan nelikiloisesta kanalinnusta mittaa. On se komistus!

Olen ollut innoissani myös siitä, että olen päässyt taas ulos harjoittelemaan. Kotoinen Sankariniemen kenttä tuntuu mukavalta jalkojen alla. Nyt on jälleen uusi hieno kesä edessä aikaa hakea lentoa menoon. Tähän asti kaikki on sujunut oikein kivasti.
Mustikkakin kukkii pian. Nam.

Varsinaiset harjoitukset hoitelen urheilukentällä, mutta liikuntaa tulee paljon myös luonnonhelmassa. Valmentajani kotimökillä saa kantaa puita ja vettä, mikäli mielii saunoa. Puuhun kiipeän mielelläni, välillä syystä, välillä ihan vain huvikseni. Korkealta saa kivoja kuvia!

Toissailtana kävin Jannen kanssa hakemassa hakkuuaukolta ison puupökkelön, jonka sahasimme valmiiksi jo viime syksynä. Siitä on tarkoitus tehdä pönttö viirupöllölle. Vaikka ontto puu oli ehtinyt vähän jo kuivahtaa, se painoi takuulla yli 60 kiloa. Siinä tuli sopiva iltapuhde helteiseen keliin, kun sitä kiertin, vyörytin ja kannoin metsätien varteen. Matkaa oli kiitettävät parisataa metriä.

Onneksi urakan jälkeen pääsin suoraan uimaan. Järvivesi on lämmennyt jo melko paljon. Ihastelin rantavedessä upeaa auringonlaskua. Joutsen kutsui pariaan järven toiselta puolelta ja telkät lensivät kunniakierrosta ohitseni. Rantaraidassa pörisivät kimalaiset ja sammakot kurnuttivat sen juurella. Kirjosiepon ja pajulinnun laulut säestivät täydellistä kevätiltaa.

En olisi uskonut, että hetki olisi voinut muuttua vielä paremmaksi, mutta niin tapahtui: vastarannalta kaikui viirupöllön huhuilu. Hihkuin sisäisesti riemusta. Tuli niin onnellinen ja hyvä tunne. Ihan kuin olisin saanut kiitoksen jo etukäteen. Nyt täytyy alkaa taistella niiden elinympäristön puolesta tosissaan.

Kaiken lisäksi kovasti odottamani ja kaipaamani tervapääskyt saapuivat tänään. Tuomikin kukkii muutaman päivän sisään. Kesä voi alkaa.


Oh, wow! Everything is turning into green. I love the place, where I live and at the moment I even wouldn't like to be anywhere else. Yes, the warm air feels wonderful after cold winter and rainy last summer. But anyway nature is very tempting right now. I am also excited that I can train outside again. The home track feels wonderful under my feet. Moreover, I have a whole summer time to learn to fly.

I still do some exercises in nature too. A good example is from some days ago. I and my coach have searched good trunks from logging areas to make them for birdhouses. Well, this was quite big. The log weighted over 60 kgs and I rolled it nearly 200 meters. And here has been very warm (+25-29 degrees) lately. Quite a sweaty work. But I already got the best prize ever. After the workout, I went swimming. The sunset was once again amazing and guess what I heard, the Ural Owl. <3

Kuikkien seurassa on kiva uida. Black-throated Loons are nice swimming company.

keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Uusvanha maailma

Viirupöllö on suosikkini. Awwww. <3
Miksi luonto on aina tasapainossa, mutta ihminen horjuu ja huojuu, ja välillä katkeaakin? Ovatkohan eläimet pitkävihaisia toisilleen tai ymmärtävätkö ne anteeksiannon? Käyttäytyykö poikanen kuin pahainen teini? Kiukutteluun ei luonnossa ole varaa, mikäli haluaa säilyttää henkikultansa.

Luonnossa mikään ei tapahdu tarkoituksetta eikä umpimähkään. Emo ei komenna poikastaan aiheetta. Kaiken perustana on selviytyminen ja elämän jatkuminen. Kaikilla kasveilla ja kivilläkin on oma tärkeä merkityksensä universumissa. Mikä on ihmisen tehtävä?

Mikä on minun roolini? Mitä aidosti haluan? Kaikki on käsieni ulottuvilla, mutta en saa mistään kiinni. Miksi?

Näillä eväillä ensimmäistä kertaa Ouluun. Mikä matka!
Kun kerran Konmarin opeilla pääsiin tutustumaan tarkemmin itseeni, halusin jatkaa löytöretkeilyä. Kodin raivauksen yhteydessä tuli lopullinen tarve henkisen tasapainon löytämiseksi. Tiesin olevani lukossa ja aika lailla hukassa, vaikka perusarkeni ihan sujuvaa on ollutkin.

Jooga oli kiehtonut minua jo pidempään ja olisin halunnut kovasti päästä tunneille, mutta liikkuvan aikatauluni vuoksi oli mahdotonta sitoutua sellaiseen. Kokeilin ensimmäisen kerran joogaa jo reilu kymmenen vuotta sitten, mutta se ei jäänyt osaksi elämääni. Olin kai liian kiireinen keskittyäkseni itseeni. Tärkeämpää oli olla menossa; tehokkuushan on nykypäivän avainsana.
Ekat ulkotreenit 6.5. Jee! :)

Ajatus muhi sisälläni ja varmaan vain odotti ajan olevan sopivan. Niin kuin useasti, sattumien summien kautta, päädyin vuosi sitten maaliskuussa joogan pariin. Uskon johdatukseen ja siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Tuntui merkityksen mukaiselta, että minun ja joogavalmentajani Siltalan Jennyn tiet kohtasivat juuri tuolloin. Pitkäaikainen haaveeni siis toteutui. Mennyt vuosi on ollut kertakaikkisen upea.

Olen niin kiitollinen ja onnellinen, että olen saanut henkilökohtaista joogavalmennusta. Tämä on koitunut lopulliseksi pelastuksekseni. Moni lukko on auennut ja moneen on vielä avain hukassa - matkani on vasta alussa. Parasta on, että jooga on tullut osaksi arkeani ja se näyttää tukevan hyvin harjoitteluani. Nyt minulla on vihdoin tilaa, aikaa ja halua toteuttaa sitä. Kirjoittelen kokemastani tulevaisuudessa lisää.

Jos luonto löytää tasapainon kaiken välille, minäkin voin pystyä samaan. Vuosia kestäneen myllerryksen jälkeen alkaa sisälläni olla rauha. Olen päässyt lähemmäs luontoani ja aion pitää siitä tiukasti kiinni.

Näissä auringonlaskuissa voisi viettää ikuisuuden. Hope these moments could last forever. I love sunsets.

Nature is always in balance. Why is it so hard for a human? If each and every rock has its meaning in this Universe, what's mine? Well, during the KonMari project I had a chance to get known myself better and I wanted to extend that understanding. My everyday life has been okay, not complaining. But when bulldozing my apartment, I felt a huge necessity to reach a mental balance too.

I believe, that everything happens for a reason. I have dreamed about yoga over ten years. I have tried it a couple of times, but it never got a room of my life. Until now. Accidentally I ended up for a private yoga lesson. I feel so thankful that I have had a chance to cooperate with great Jenny Siltala.

So pleased to get personal yoga teaching. That has saved a lot. Many problems have been solved, but still, have a lot of work to do. My journey is just about to begin. But the best thing is, that yoga is nowadays finally part of my life and it seems to support my training too. Now I do have room, time and willing to fulfil my dream. Getting closer to my inner nature and balance. Wow.