Hupi ja hyöty

Digiboksillani on odottanut tallenteena pari luontodokumenttia, jotka ajattelin katsoa, kun sopiva hetki tulee. Toisin sanoen, pläräsin huvin vuoksi tallenteelta poistuvia ohjelmia ja halusin nuo pahkasioista ja lyhytnokkahanhista olevat pätkät katsoa viime tingassa. En hirmu paljon katso muutenkaan televisiota. Kaikenlaista tulee laitettua talteen, mutta sinne ne useimmiten jäävät.

Luonto-ohjelmia ja urheilua tallennan eniten. Suorina lähetyksinä en katso oikeastaan mitään, sillä olen harvoin kotona, kun jotain minulle mielenkiintoista sattuu tulemaan. Televisio on päivällä kiinni (paitsi nyt, kun Eurosportilta tulee tenniksen Australian avoimet aamuaskareiden aikaan). Useimmiten olen ruudun äärellä vasta illalla, joten kaikki urheilulähetyksetkin katson jälkikäteen. Älkää siis paljastako minulle tuloksia! :D

Hyötyliikuntaa mökillä tarjolla, anyone? :D

Huippu-urheilijoilta ja luonnoneläimiltä voi oppia paljon. Maailmanluokan urheilijan suoritus on todella vaivattoman ja yksinkertaisen näköinen. Sitä samaa on myös gepardin kiihdytys vain hetkessä yli sadan kilometrin tuntivauhtiin. Siinä ei voi eikä ehdi tehdä mitään ylimääräistä, tai suoritus on pilalla.

Tai ehkä odotetaan vain kevääseen...

On oikeastaan käsittämätöntä, että ihmisen täytyy opetella kaikki juurta jaksaen, kun eläinmaailmassa kehitys tulee luonnostaan. Sekin on outoa, ettei yksikään nelijalkainen juokse väärin tai lintu ei tee virheliikkeitä. Ihmiselle näitä kompastuksia sattuu päivittäin. Harva meistä osaa käyttää kehoaan jatkuvasti kokonaisvaltaisesti.


Luonnossa ei ole hupia ilman hyötyä. Kun karhunpennut painivat keskenään, se opettaa heitä tulevaisuuden tositilanteita varten. Ehkä silläkin on syvempi merkityksensä, kun täysikasvuinen saukko laskee mäkeä. Ihmiseltä tämmöinen leikinomainen kehittyminen tahtoo aikuisiällä unohtua. Me otamme kaiken niin vakavissamme ja tosissaan, ja kaikki tarvittava pitäisi muka jo osata. Ehkä heittäytyminen lapsentasolle arveluttaa. Kumma kyllä, osaamme sitten kuitenkin kiukutella toisillemme ja käyttäytyä välillä kuin pahaiset kakarat.

Mulla on välillä Peppi Pitkätossu -olo.

Osittain kehityksen jarru on selitettävissä sillä, kun tietoa on liikaa ja sitä unohtaa asian alkuperäisen idean, joka on yksinkertaisuus. Ei juokseminen tai hiihtäminen ole loppujen lopuksi monimutkaista.

Minä olen saanut viime aikoina uutta intoa ja ideaa omaan tekemiseeni katsomalla huippu-urheilijoiden videoita. Kiitos Instagramin ja Youtuben, niitä on olemassa paljon! Eläimet ovat mallioppijoita, samoin myös ihminen. Luonnossa useimmiten vanhemman esimerkki opastaa alkutaipaleelle ja auttaa selviytymään hengissä.

Miksei siis ihminenkin voisi jatkossa valmistella itseään tulevia koitoksia varten huvin kautta. Vaikka sitten videoita tai tallenteita katselemalla.



There's a lot that we can learn from animals but top athletes as well. Every time the performance of a top athlete looks so easy and simple. You can say same about the cheetah when speeding up very smoothly over a hundred kilometers per hour of full speed. You don't have time to do some extra moves, or the performance is ruined and the catch is gone.

I wonder, why does the human need to practice for. If you are an animal, you'll learn things by naturally. What will be our way? It's weird that none of the horses runs badly and I've ever seen a bird flying wrongly. Why is it so hard to use our body overall and all the time? Well, I don't have an answer for that yet, but I have invented a good way for me. Firstly it's important not to take everything so serious. Secondly, it's good if you don't have too much knowledge. Then you are focusing on the main idea - so, just keep it simple! And recently I have benefited from Instagram and Youtube. There are a billion of videos by top athletes and their training. Yes, I learn by watching. In wildlife, you always have a good example too.

Tasapainoilua

Oma hetki lammastossuissa.

Au, au, au ja kerran vielä au. Nyt on mennyt treeni perille tai sitten olen vain ollut heikkoa tekoa. Kinusin jokunen kuukausi takaperin valmentajaltani, että koska me oikein alamme harjoitella. Vakuutin olevani vihdoin valmis. Tuumasta toimeen. Hirmu hauskaa on ollut ja paljon uusia asioita on tullut tehtyä. Ihmeen hyvin lihaksetkin ovat kestäneet, ja ennen kaikkea minä muutenkin. :D

Olen pystynyt tekemään harjoitteita, joista aiemmin vain uneksin. Lisämotivaatiota olen saanut, kun olen voinut ikään kuin heittäytyä lapsenomaiseen maailmaan - kaikki on uutta ja ihmeellistä. On vapaus tehdä asioita toisella tavalla ja ennen kaikkea eri lailla kuin ennen. Virheet ja epäonnistumiset eivät enää haittaa. Kun kaadun, nousen ylös ja nauran. En olisi ikinä uskonut tällaista piirrettä itsestäni löytyvän.

Uusi ja vanha kohtaavat myös loikkapiikkareissa.

Tuo ilo ja into löytyi puolivahingossa. Halusin kokeilla jotain normaalista harjoittelustani poikkeavaa. Osasin joskus ala-asteella ollessani etuperin puolivoltin ja vähän kävellä käsillä, ja huvin vuoksi halusin oppia nuo taidot uudestaan. Käsilläkävelyn "muistin" melko äkkiä, mutta kehonhallinta oli vielä muuten melko vajavaista. Olen valtavan ylpeä itsestäni, että olen oppinut uusia temppuja. Jee! Tästä linkistä näet yhden uuden hallitsemani taidon.

Aamun nautinnot. <3

Mikä parasta, tuon leikkimielisyyden ansiosta myös siitä normaalista harjoittelusta on tullut aivan toisella tavalla sujuvaa. Ei harjoittelu ole pakkopullalta tuntunut oikeastaan koskaan, mutta sellainen jatkuva huoli omasta kunnostani on poistunut. On mukavaa olla utelias ja kokeilla, mihin kehoni pystyy.

Rajojen vetäminen sekä tasapainon löytäminen harjoittelun ja levon suhteen onkin sitten aina toinen haaste. Näin varmasti itse kelläkin. Olin niin innoissani uusista lihaskuntoharjoitteista, että tein niitä erittäin mielelläni ja päivittäin. Jumi tuli varkain. En ole pahassa jamassa, mutta kyynärpää olisi kiittänyt huilista jo himpun aikaisemmin.

Nyt tässä pari päivää huilattuani tajuan, kuinka puhki koko kehoni olikaan. Vauhti sokaisee. Tällä kertaa älysin jarruttaa melko ajoissa. Onneksi. Ai että on tehnyt hyvää nukkua vähän pidemmät yöunet ja antaa keholle lupa palautua. Tässä alkaa hiljalleen olla taas kuin uusi ihminen.

Että ei, en ole enkä ole ollut heikko tai huono. Välillä on oikeasti järkevää vetää hieman happea. Olen hyvilläni, että minusta löytyi uusia lihaksia ja ilokseni sain niitä käyttöön. Nyt ne saavat ansaitun palautumisen. Kyllä eläintenkin lihaksia kolottaa ruoanhankintareissun tai henkensä edestä paon takia ihan varmasti. Siksi nekin välillä pysähtyvät ja keräilevät voimia. Aivan, normaalia ja luonnollista.


Ouch, my muscles are hurting! That's only a good thing because I have probably found some new of them too. I have surprised myself many times lately. I could have done things and trainings I only could have dreamed about. I've felt like a little girl. It's nice to be fearless and try something totally new and it's okay to fail too. Earlier all the mistakes made me feel sad. Now I just can laugh for it. I really thought, that it will impossible for me. Feels good to develop physically and mentally at the same time.

So, I have found balance for my body. Literally. Here's a link for a one skill I've learned, if you want to check. The other thing is to find balance between trainings and having rest. I've been so excited about new exercises that I made them daily and very willingly and yes, a lot too. I do not have pain and I'm not injured, but my elbow could have been more thankful if I have stopped to strain it just a little bit earlier. Well, lesson learned again. Now I have taken a couple of days easier. It was quite a shock to realize, how stressed my whole body really was and partly still is. Feels good to let my body recover well. Bit by bit I am starting to feel like a new person again. :)

Se on kaakana!

Helpoista lajeista on hyvä aloittaa.

Alunperin pohjalaisena tänne Savoon muutettuani oli edessä pienehkö kielimuuri. Vieläkin törmään kummiin lausahduksiin ja sanaparsiin milteinpä päivittäin. Mummoni oli Savonmualta kotoisin ja äidinäidin siskon luona Kuopiossa tuli hänen elinaikanaan usein käytyä, joten täysin vierasta kieltä Savo ei ole minulle ollut.

Pienenä toki ihmetytti, kun olimme äitini ja siskoni kanssa kalakukkokaupungissa Maija-tädin luona yökylässä ja aamulla hän tarjosi meille "kaarapuuroo" ja "verestä leipee". Siskon kanssa huuli pyöreänä ja kysyvä katse äitiin. Turvallista oli syödä.

Näiden avulla oppii paljon.

Ensimmäisinä työpäivinäni toimittajana Iisalmen Sanomissa oli jälleen mennä sormi suuhun ja puhelu äidille. Päivän hokema lehtitalossa oli "Minkä ihmeen taatta?" Yritin hihitellä mukana. Ei ollut hajuakaan, mistä puhuttiin. :'D ja kun uusia tuttavuuksia vähitellen tuli, udeltiin olisinko illalla pihassa. Öö.. joo..? Nykyään puhun sujuvasti sekaisin Oulun ja Savon murretta. Riippuu tosin hieman, kenen kanssa huastelen.

Söpöjä urpiaisia on nyt paljon liikkeellä.

Vähän samanlaista tuttavuutta olen viimeisen viiden vuoden aikana tehnyt lintumaailman kanssa. Lähtötilanteeni oli se, että erotin nipinnapin harakan ja variksen toisistaan. Linnut ovat aina kiehtoneet kovasti, mutta niiden tunnistamiseen en aiemmin ollut päässyt käsiksi.

Kuin taivaan lahjana, löysin kymmenen vuotta sitten Iisalmeen muutettuani valmentajan ja aloitin yleisurheilu-urani hänen ansiostaan uudelleen. Ja mikä parasta. Hän tuntee siivekkäät! Voi minua onnekasta. Alkuun hävetti kulkea Jannen mukana, kun en oikeasti tunnistanut yhtään mitään. Viisi vuotta sitten lähdin ensimmäistä kertaa rengastusretkelle ja sillä tiellä olen edelleen.

Metsäretkien kohokohta on tavata seurallinen kuukkeli.

Voi mahtavaa, miten paljon olen tuona aikana oppinut luonnosta ja linnuista! Nyt voisin jo rohkeasti väittää, että pystyn itsenäisesti tunnistamaan yli sata lintulajia. Varpuslinnut ja pöllöt ovat tutuimpia, vesilinnut ja kahlaajat vielä osittain melko vaikeita. En varsinaisesti bongaile tai kerää vuoden aikana "lintupinnoja", mutta huvikseni lasken, kuinka monta olen tunnistanut.

Viime vuoden saldoksi tuli 139. Osaan sain tosin kokeneemmilta konkareilta apua. Aika kiva määrä kuitenkin. Ja sanottakoon esimerkiksi, että opin vasta viime keväänä tunnistamaan kiurun laulun. Noloa, mutta totta. Nyt kun kerta olen liittynyt jo Instagramiinkin ajattelin repäistä myös lintumaailman puolella. Tein tunnukset Tiira-lintutietopalveluun ja aion ilmoitella sinne havaintojani.

Lajikirjo on mukava kirjata ylös.

Jos innostuit myös, niin Birdlife Suomen sivuilla (klikkaa tästä) on hyvä starttipaketti. Sieltä löytyy yhteystiedot myös paikallisiin lintuyhdistyksiin. Niin, ja ne savolaiset linnut. Varoituksen sanana, niitä on kaksi. "Tuolta kuuluu suorastaan kaamea huuto." "Eiku se on kaakana!" Jep. ;)


I've always been very facinated about birds. My only problem was, that I couldn't recognize them. I hardly saw the diffrence between the magpie and the crow. I have been very lucky. Ten years ago, when I moved here in Northern Savonia, I met my coach and he is also a pro with birds! Wonderful! I did my very first birdringing trip with Janne about five years ago. And I am starting to feel as a pro as well. Haha. It totally helps, when somebody really teaches you. Janne is also a birdringer, so I do see the birds very closely. That has helped a lot too.

Koskikara on ihanan sympaattinen ja touhukas lintu.

I have come a long way to this. Firstly I was so shamed to even walk in the nature with Janne, because I knew nearly nothing. I was only interested. Slowly, I learned. Now I can proudly say that I can identify unassisted over a hundred birds. Passerines and owls I do know best, but wading birds and water birds I find more challenging. Well yes, there are a lot of difficult passerines too. Like I learned the Eurasian Skylarks song as late as last spring - without speaking about special birds. My knowledge is only in the usual ones. I don't truly twitch, but it's nice to count how many species I get in a year. Last years summary was 139. Pretty good, I think. I got some help too. But, if you get interested in birds, here is a link for a beginning. :)

Taas on uusi vuosi

Vuosi vaihtui, jälleen kerran. Jestas. "Kiitävi aika, vierähtävät vuodet." Tuo virren kohta hätkähdyttää joka kerta ja näin vanhemmiten aina vain enemmän. Vuosi on yhtä aikaa pitkä ja lyhyt aika. Siinä ehtii tapahtua paljon, mutta toisaalta vaikkapa kasvuprosessin kannalta se on varsin vähäinen määre.

Ennen muinoin uskottiin, että vuoden vaihtuessa pahoja henkiä saatiin peloteltua ja karkotettua paukuttelun avulla. Ainoa paha henki, jota olen luonnossa kuullut hätisteltävän ja vieläpä tässä ihan viimepäivinä, on ollut varpuspöllö. Minustahan se on maailman suloisin taskuraketti, mutta tiaiset, urpiaiset ja etenkin käpytikka ovat kovasti kanssani eri mieltä.

No kyllä minäkin hätäilisin, jos henkeni olisi uhattuna. Meteli pikkupöllön ympärillä on ihan mahdoton. Tikka rätisee melkein konekiväärin lailla ja seuraa vaaran aiheuttajaa herkeämättä. Kun pöllö piiloutuu, rähinä rauhoittuu, mutta uhka on jälleen ilmassa. Hälytysjärjestelmä tosin on melko pätevä, ei voi kuin ihailla.

Mökillä on kirjaimellisesti tontunovi. :D

Tuli tässä uudenvuoden alkajaisiksi myös mieleen, että onko luonnollista tehdä lupauksia? Ei taida hirvi ajatella, että tänä vuonna syön terveellisemmin ja aloitan kuntoilun. Tuskin muurahainen lupaa olla entistä ahkerampi tai kuusi kasvavansa todella jykeväksi. Minäkin olen luvannut eläessäni vaikka mitä, huonolla menestyksellä. Järkevä ihminen kun löytää aina kiertotien mukavampaan elämään.

Siksi en enää lupaa mitään, vaan laitan toteen. Niin luontokin toimii. Kaikki tarvittava tehdään varmasti. Haluan jatkossa pitää itsestäni ja ympäristöstäni parempaa huolta. Tarvitaan enemmän tekoja lupausten sijaan.

Uusi vuosi on siihen mainio aika. Voi aloittaa puhtaalta pöydältä. Luontokin tekee tuon omalla tavallaan vuodenaikojen mukaan. Nerokasta! Vanha peittyy alle, kun uusi kasvaa päälle. Vain seuraava hetki merkitsee.

Tämä viluinen tonttu lämmitteli uunin päällä. :)

Tartutaan mekin siihen, uuteen mahdollisuuteen. Sitä paitsi, päivä on jatkunut täällä Savon seudulla yhteensä jo vartin verran. Sen melkein jo huomaa. No okei, ainakin on tuntevinaan. Vauhti kiihtyy kevättä kohti. Laitetaan hyvät asiat pyörimään!


It's a new year, again! Oh, come on. Time is absolutely running very fast. Should I rush too? Yes and no. If I want to make things happen before it's too late, I totally need to hurry up. But. I do want to do everything in naturally way and big changes just takes time. We all need to stay patient and at the same time a little bit restless too.

And what about promises we use to make for a new year. I've been one of those who always fails. That's why I do not promise anything anymore. For now on I just do it. That's how the nature works too. In the nature everything necessary will be done. When the season changes, the past will be covered by the new. Brilliant! New year, a new chance. I want to take better care of the environment and myself too. What a good decicion! Let's make things rolling. :)