I have learnt my lesson well. The truth is out there I can tell.
Don't look back and don't succumb to their lies and goodbyes.
Live your life without regret. Don't be someone who they forget.
When you're lost reach out for me. And you'll see she's not far.
Northern Star.

Melanie C - Northern Star

Sivut

tiistai 26. joulukuuta 2017

Joulukuumetta

Tuli sitten podettua joulukuumetta ihan kirjaimellisesti. Huh. On muuten melkoinen urheilusuoritus keholle tuo sairastaminen! Onnekseni olin tehnyt haluamani valmistelut riittävän hyvälle mallille, niin "pieni" aatonaaton horkka ei kauheasti haitannut.

Käsittämättömän vähällä sairastamisella selvisin. Perjantai-iltana oli hieman kipeä olo ja samoin seuraavana aamuna. Sitten alkoikin palella ja iski kunnon kuume. Päivällä väreilin 38,4:n asteen lämmössä, kunnes kuume vain yhtäkkiä laski. Hissutellen paistoin laatikot ja tein luumu-rusinasopan sekä puuron valmiiksi. Menin lepäämään ja kuume iski uudelleen. Tällä kertaa paljon korkeammaksi. Ylimmillään en edes uskaltanut mitata, niin kipeänä olin. Sen mitä tajunnan rajamailla vielä mittasin, oli 39,2.

Tästä piti tulla kakku lahjaksi.. näytti jo valmiiksi dogibägiltä..
Joskus nuoruudessani olen viimeksi viettänyt joulun seudun pyjamassa ja päivän kokonaan sisätiloissa. Joulu kaiketi on rentoutumista ja rauhoittumista varten, se ainakin toteutui! Aattoaamu valkeni edellispäivän myrskyn jäljiltä kireässä pakkasessa, ja minulla ei ollut enää kuumetta! Ihmeen kaupalla onnistuin siis nitistämään pahimman taudin liki vuorokaudessa. Tässähän alkaa kehittyä joka saralla. ;)

Kun lauantaina en uskaltanut työntää edes nenääni ulos ovesta, aattona piti jo päästä hieman haistelemaan joulun tuulia. Olin varsin iloinen kuullessani ja nähdessäni heti kotiovella tilhiä. Kovin kummoisia jouluperinteitä minulla ei ole, mutta lintujen näkeminen ja ruokkiminen tuottaa valtavasti iloa ja tuo joulumieltä. Hiivin hiljaa kuin tonttujoukko varpahillaan, ja myös melkein alle sillan. Koskikaroille olen tavannut käydä huikkaamassa joulutervehdyksen tutulla yöpymispaikalla, ja sainpa mukavan vastauksen takaisinkin (Instagramissa video, klik!). Hihkuin onnesta.
..ei pelastanut koristelutkaan, mutta vaniljakastike toimii aina! ;)

Piparkakut jäi leipomatta ja sauna siivoamatta. Mitäpä sitten, kun en tässä kunnossa olisi pystynyt lauteille kiipeämään. Piparkakutkin tuntuvat vähän karheilta kurkulle, joten laatikot
ja kala tuntui juuri sopivalle potilasruoalle. Veti vertoja aatonaaton jaffalle ja jäätelölle, muu ei silloin oikein uponnut. Viinit jäi juomatta (onneksi otin koemaiston valkkaria jo torstaina, haha), mutta illalla teki mieli jo kahvia. Se on sen merkki, että alan todella tervehtyä.
Uusi lempi-cd


Ääneni tosin kuulostaa joltain Tina Turnerin ja Barry Whiten välimaastosta, nenä vuotaa ja silmiin sattuu. Kyllä tämä olotila on silti parempi kuin kuume. Joulupäivänä selviydyin jopa käymään perheeni luona kotikonnuilla Kärsämäellä. Oli ihana nähdä ja kokoontua hetkeksi yhteen. Tapaninpäivän hyvän sään ansiosta kävin Jannen kanssa lintuhommissa. Ulkoilma teki eetvarttia. Rehkimään en kylläkään pysty, ja onneksi ei tarvitse.

Not much, but enough.

Lähinnä tässä on aika kulunut sohvan ja sängyn välillä; niinkuin varmaan useimmilla meistä. Televisiota en päivisin juurikaan katso, ehkä nippanappa urheiluruudun ja vaikka ampumahiihtoa tai jonkun luonto-ohjelman tallenteelta. No, nyt tuli katsottua pari elokuvaa ja useampi dokumenttikin. Mitenpä tämän joulun paremmin paketoisi kuin siteeraamalla Tonttu Toljanteria elokuvasta Joulumieli: "Onni yksillä, joulu kaikilla." Niinpä.





Maybe I was too enthusiastic about Christmas, because I really got fever just right before the Eve. Well, luckily I did not have many preparations left and I had a chance to rest properly. I had very high fever on Saturday (over 39 degrees!), but it settled down soon which felt like a miracle. On Christmas Eve no fever, but a bad flu. Fine for me. Just visited quickly outside to say Merry Christmas for the nature too. The Dippers made me really happy. Feels like I got the answear back (video on Instagram, click here).

Still, my voice sounds something between Tina Turner and Barry White, my nose is burning and eyes hurting, but this definitely beats the fever. I felt enough good on Monday to visit my childhood home and see my dear family. It was lovely to gather together for a while. I'm very thankful about that. It was fresh and good weather on Boxing Day, so I went ringing some birds with Janne. I couldn't have done much, and luckily it's not necessary at the moment. Have just get some rest, ate Christmas food and watched movies and documentaries (which I rarely do). Not complaing at all. I really had a wonderful Christmas time despite the flu.

torstai 21. joulukuuta 2017

Sydämeeni joulun teen


Olen seonnut. Varmaan lopullisesti. Nyt ei ole tarkoitus kehuskella, ihmettelen vain ääneen. En ole vielä koskaan ennen saanut niin paljon aikaiseksi kuin mitä viimeviikkoina on tullut tehtyä. Joulua on ollut joka vuosi mukava laittaa, mutta (entisten) tapojeni mukaan tein sen aina melko myöhään. Ja juuri kun koristeet sai paikalleen, ne saikin jo riisua pois.

Luumu-rusinasoppaa, nam!
Ei se elämäntapa sinällään haitannut; jokaisesta hetkestä olen kyllä nauttinut täydestä sydämestäni. Haaveilin vain sellaisesta, että olisin ajoissa ja saisin aikaan. No, nyt se on vihdoin totta! Olen ällistyttänyt itseni moneen otteeseen. Alustavan joulusiivouksen (=lue, välttämätön pakko pitkän moppitauon jälkeen) tein jo puolitoista viikkoa sitten ja sain aikaiseksi jopa askarrella joulukortteja ja vieläpä lähetin ne aikanaan! Seuraavaksi ehdin varmaan vielä siivota saunankin. No, joo. Ei nyt liiotella.

Tontunovi minun malliin.
Jouluintoani ja kirkasta mieltäni ei ole tuntunut pysäyttävän mikään. Tosin, sunnuntai-iltana muutuin mietteliääksi. Kävin silloin kirkossa laulamassa Kauneimpia joululauluja. Tapahtuma on mieluinen joka vuosi, mutta tällä kertaa jokin oli vain toisin. Olin aluksi kyllä haltioissani tunnelmasta ja muistoista sekä ympärillä olevista ihmisistä, kunnes sisäinen mielensäpahoittaja astui mukaan kuvioon. Viereeni istui yksikseen nuori poika, joka räpläsi noin kolmen minuutin välein puhelintaan, muka huomaamatta. Ärsyynnyin. Kuinka joku ei kestä noin pientä hetkeä ilman What's Appia?

Ehkä olen liian vanhanaikainen, mutta toivoisin kunnioitusta tapahtumaa ja kanssaolijoita kohtaan. Huomautin asiasta pojalle ystävällisesti ja kiitos hänelle siitä, että kännykkä pysyi loppuajan taskussa. Ei ollut mukavaa olla tuossa tilanteessa "tiukkapipo", ikävä maku jäi itsellenikin.

Oli rentouttavaa askarrella vuosien tauon jälkeen.
Kaiken kukkuraksi kuulin kirkon pihalla, kylläkin tahattomasti, kahden teinitytön keskustelun. Toinen oli etsinyt joululahjojaan joka paikasta, mutta ei ollut niitä tänä vuonna vielä mistään löytänyt. Siis mitä?!? Minulle tämä on aivan vierasta. Minusta on mahtavaa, kun on yllätyksiä, ja kun voi ja saa aidosti yllättyä!


Lahjoja on ihana antaa ja saada, vuodenajasta riippumatta. Varsinkin, jos toinen on sen ajatuksella ja lämmöllä paketoinut. Sen sijaan karsastan, että jotakin täytyy ostaa vain tavan vuoksi. Siitä huolimatta, minun jouluni syntyy aivan muista asoista kuin muovikääreistä ja yltäkylläisyydestä. En väitä, etteikö ole mukavaa, kun joulun eteen nähdään vaivaa ja aikaa. Niin minäkin teen. Pidän silti oman jouluni omasta mielestäni melko pienimuotoisena ja ennen kaikkea stressittömänä.

Hetkellisestä hämmennyksestä toivuttuani olen jatkanut oman arkeni keskellä valmistautumista ihanaan jouluun. Ja niinhän se on, ettei ole oikea tai väärää tapaa juhlistaa joulua. Ainoa toiveeni on, että muistamme kunnioittaa itseämme, toisiamme ja luontoa. Kiireetöntä ja rauhallista joulua!

Saukkokin kävi jättämässä joulutervehdyksensä mökille. Ilahduin. :)


I've gone crazy with Christmas. I wonder how much I have already done. Decoration and cleaning mostly, but before this year I feel I've always been late. This is amazing to be on time. I've dreamed about this condition, and now it's finally true. I am proud about what I've accomplished. I've been as excited as when I was a little girl. I really do wait the Christmas Eve, it doesn't have to wait for me. I feel I'm ready, although I still do have a lot of preparation to do, like baking and cooking. No stress, just a good feeling and the Christmas mood.

The only thing, which got me a little confused, was in the church on Sunday. I went to listening and singing Christmas carols. The young boy next to me was texting like in a every third minute. I felt it disrespectful. And by accidently I heard two teenage girls conversation at church yard. The other girl was sought her presents everywhere without finding them this year. Whaaaat? I love surprises and Christmas is one of the best time for them. Well, maybe those things are okay to somebody. All in all, there's no wrong or right way to celebrate Christmas. My only hope is to respect ourselves, the others and the nature. I wish you a peaceful and relaxing Christmas!

sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Joulu on taas

My mom made these by herself. <3
Olen jouluihminen. Olen aina ollut. Mumminikin oli. Häntä alkoi joulu syyhyttää jo marraskuun alussa. Meidän molempien onnea oli koristella mummin asunto lattiasta kattoon kaikenlaisilla koristeilla. Ei paikkaa, mihin tonttu ei olisi sopinut eikä kimallenauha passanut.

Joulukoristelaatikko poltteli näppejäni poikkeuksellisen aikaisin tänä vuonna. Mitä sitten. Annoin mennä, kun kerta joululta jo tuntui. Mummin kanssa joulun laittaminen oli yksi vuotuisista tähtihetkistä. Samalla kun loihdimme asunnolle uutta ilmettä, hän kertoi minulle tarinoita. Oveen kiinnitettäville tontuille piti aina olla pari tai vähintään toisen tontun piti tulla tervehtien vastaan. Kukaan ei saanut olla yksin.

Valoja ja koristeita oli paljon, ja joka puolella. Se oli minun joulumaani. Ja on edelleen. Vaikka mummi on nukkunut ikiunta jo yli yhdeksän vuotta, on hän silti luonani läsnä. Pieni perintökuusi nostattaa lapsenomaisen ilon joka vuosi, kun saan pukea sen jouluun. Tosin, koristeiden määrä on nykyisin ehkä hieman hillitympää. ;)

Mummi teki usein myös riisipuuroa. Liekö sukuvika vai mikä, mutta onhan tuota jo useampi kattilallinen tullut kiehautettua tälle syksylle. Porkkanalaatikkoakin tein ensimmäisen kerran jo lokakuussa. Hih. Jouluruoista puolestaan tulee mieleen toinen mummoni, äitini äiti. Hän todella osasi nauttia hyvästä ruoasta. Mummo arvosti suuresti nätisti katettua pöytää, kauniita astioita, yhdessäoloa ja rakkaudella tehtyä, perinteistä ruokaa.

Pidän itsekin valtavasti astioista ja onnekseni sain niitä mummolta perinnöksi. Tunnen suurta iloa ja mielihyvää voidessani laittaa itsetehtyjä ruokia hyvinpidettyihin astioihin esille. Kaiken lisäksi löysimme äitini kanssa kirpputorilta samaa sarjaa vielä lisää. Mummon muistolle on mukava kokkailla.

I went crazy. Like this a lot.
Jostain syystä tänä vuonna olen tuntenut intoa ja haikeutta enemmän kuin vuosiin. Yhteisiä hetkiä on ikävä, joskin niitä on aivan ihana muistella. Joulu alkoi viimeistään, kun mummo ja pappa tulivat yökylään. Aattoillan kohokohta oli, kun mummi ja hänen siskonsa tai kaksi tulivat myös kotiimme jouluaterialle. Miten mukavaa oli kokoontua samaan pöytään ja hyvän ruoan ääreen.

Sisälläni hehkuu lempeä lämpö, kun matkustan ajassa taaksepäin. Arvostan perinteitä ja nautin niistä kovasti. Mutta. En tiedä, onko minusta tullut vanha vai hullu; voisin kuvitella viettäväni joulun myös yksin ilman mitään mukavuuksia. Joulun sanoma on tänä päivänä välillä niin kaukana mieltämästäni, että ihan hyvilläni olisinkin siitä kokonaan irti.

Silti. Kotini sai jouluasun tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin, joulukalenteri on edelleen tarpeellinen ja odotan jouluaattoa sekä yhteistä jouluateriaa valtavasti. Piparkakkuja aion leipoa ja voisinpa lähettää vaikka korttejakin! Nautitaan tavoillamme. Tehdään joulu sydämestä, ja sydämeen.
Grandmom's traditional Christmas tree. <3



I've always been a big fan of Christmas. My grandmom was too. When I was young, we decorated her apartment from bottom to top of lights and glitter. We might start the decoration already in November and this year I couldn't wait neither any longer. Whoops. But it felt good and I'm more than happy, what I've done here. Not as much sparkles as at my granny's, but still something familiar from the past: grandmom's small Christmas tree. It's more than pleasure to decorate it. I feel like a little girl when doing it. :)
Free evening. Wanted to celebrate a bit. Looked great and tasted fantastic!

In this year, I'm more than excited about Christmas and I even don't know why. I am exceptional early (which does not happen very often) and I feel a bit melancholic too. My grandparents don't live anymore and they have been lately a lot in my thougts. So great memories. We had wonderful time together, especially at Christmas. We used to gather around the same table. Excellent food, good company and relaxing time together. Love it! But nowdays it won't be a problem to spend Christmas on my own. This materialism doesn't fit for me at all. But. I do love Christmas and I already wait for the Eve. Let's enjoy and let the Christmas come from your heart, and also to your heart.

tiistai 21. marraskuuta 2017

Mukavuusalueella

Yksikään eläin ei vaella huvikseen tai lomaillakseen. Susi saattaa tehdä satojen kilometrien reissuja hakiessaan paikkaansa. Lauma taas vartioi tarkoin laajamittaista reviiriään. Lintu ei lennä etelään lomalle, vaan selvitäkseen hengissä talvesta. Sitä ennen täytyy vielä pukukin uusia kokonaan ja keväällä sama ruljanssi on edessä. Käy työstä.


Minäkin heitin melkoisen ketunlenkin etelään reilu viikko sitten. En kaipaa lomaa enkä vapaa-aikaa, mutta kun ystävä tulee Sveitsistä asti Suomeen käymään, niin halusin pikaisen reissun Helsinkiin tehdä. Viihdyn niin hyvin täällä Savon sydämessä, ettei ole tarvetta pakoon lähteä. Ei edes loskaa tai pimeää.

Vaikka asun kaupungissa, en koe olevani kovin city-ihminen. Kuljen mielelläni tuulihousuissa ja ilman meikkiä, jos oikein stereotyyppisesti asia kärjistetään. Mutta muutenkin vietän aikaani niin paljon luonnonhelmassa, etteivät farkut sinne oikein edes istu.

Olen sikäli erittäin onnellisessa asemassa, että pääsen valmentajani mukana luontoon ja maaseudun rauhaan. Jannen syntymäkoti on järven rannalla, rauhallisella paikalla. Mökillä on juuri sopivasti mukavuuksia. Sähköt on, mutta ei talvilämmitystä. Ei juoksevaa vettä, ulkohuussi. Täydellistä.

Monena aamuna on tullut pakattua omat astiat ja puurot mökille mukaan (ihan vain siksi, kun en tähän aikaan vuodesta enää viitsi mökillä tisktata). Olen joka kerta hyvin innoissani, kun hellaan saa laittaa tulet ja odottaa, että tupa alkaa lämmetä. Siinä sivussa ehtii ihastella ruokintapaikan lintuja. Harmaapäätikka käy usein vierailulla ja pari peippoakin siellä vielä tiaisten ja punatulkkujen seassa viihtyy.

Ihmeellistä, että puurosta tulee paljon samettisempaa, kun sen tekee puuhellalla. Maku on aivan eri kuin kotona! Ja hieman viileässä tuvassa puuroa nauttiessa on jotain vain niin mukavan eksoottista. Kahvikin on aromikkaampaa. Ehkä siksi, että ehdin sitä aidosti makustella joka siemauksella. Ja se aito höyry molemmista. Ah.

Ei tosin ole tavatonta, että ruokailu keskeytyy. Jannen kanssa rengastellaan usein samalla lintuja ja "töihin" on tarvittaessa riennettävä kesken suupalan. Ei haittaa. Yllätyksenä kun voi vastassa olla varpuspöllökin. En vaihtaisi näitä hetkiä mihinkään. Tovin päästä tuvassakin on jo yli kymmenen astetta lämmintä ja kohmeiset sormet saa äkkiä lämpimiksi.

Helsingissä on kiva käydä, mutta asumaan en siellä pystyisi. Kuopiokin kun on makuuni liian suuri. Kiire tarttuu, samoin rauhallisuus. Valitsen jälkimmäisen, vaikka menossa koko ajan olenkin. Näkökulmia laajentaakseen voi välillä käydä poissa. Pääasia, että pääsen takaisin mukavuusalueelleni, rakkaaseen Ylä-Savoon.


I do love the place where I live so much, that I don't have need for a vacation or travelling at all. Not even because it's dark, cold and slushy here in Northern Savonia. But, I visited Helsinki recently. I did it willingly, because my friend from Switzerland was while in the town and I got luckily time for a lunch with my high school friend too. It was okay to have a quick visit in the big city, but I can not believe myself to live in there. Even Kuopio is too big for me. In Helsinki, there is too much traffic and people, plus everyone seems so busy and it takes surprisingly much time to move few kilometers. Why they run for the bus or train when the next one will leave in a minute? I don't get it. Maybe beacuse I don't rush, I'm usually late from everywhere. But not that often anymore what I used to! :D

But where I really feel comfortable is my coache's childhood house. It's nowdays a summer cottage. There is electricity, but no running water and the dry toilet of course. Rooms are at the same temperature as outside, so if you want to heat them, you need to put the fire in the oven. Perfect! Me and Janne have spent many days there by watching and ringing birds. Maybe it is the atmosphere, but I feel the porridge and coffee tastes different and much better there. You get the right feeling because they are steaming in chilly room too. Great! Your home is where your heart is. And my heart beats for the Northern Savonia. Love this area and it's nature.

torstai 9. marraskuuta 2017

Ihme ja kumma

Kuten viimekertaisessa blogitekstissä kerroin, makromaailma on vienyt minut täysin mukanaan. Pysähdyn kuvaamaan lähes aina kun vaan voin. Se vei kyllä kertalaakista mennessään. Ihmeteltävää on kaikkialla!

Pääosin kuvaan arkielämääni kännykkäkameralla. Se riittää minulle mainiosti blogin ja Instagramin päivitykseen. Mutta kun haluan oikeasti valokuvata, teen sen järjestelmäkameralla. Puhelimella toki saa kivoja kuvia, mutta kunnon välineillä touhusta tulee suorastaan hifistelyä. Kännykkä ei tarkenna edes niin lähelle kuin haluaisin ja valotuksiin ei voi vaikuttaa, ainakaan minun luurilla.

Aika hyvin olen oppinut jo kameran asetuksia säätämään. Valmentajani aina painottaa, että täytyy osata ottaa kuvia niin, ettei niitä tarvitse jälkikäteen muokata tai käsitellä. Siinä piilee melkoinen viisaus, ihan kaikkeen. Mitäpä sitä samaa työtä kahteen kertaan tekemään. En siis harrasta photoshoppausta ollenkaan.

Täytyy myöntää, etten ole koskaan tutkinut ympäristöäni näin tarkasti. Uusia kasveja on tullut valtavasti vastaan. Seuraavaksi täytyy suunnata kirjastoon, jotta tiedän, mitä kuvaan. Huvittavaa on ollut olla järven jäällä (kyllä, se kesti hetkellisesti jo rannasta!) ja maastossa pötköllään. Uusia kuvakulmia on löytynyt sekä ruutuihin että elämääni.

Jotenkin tuon makromaailman ansiosta olen voinut antaa arvon omille tekemisilleni ja päässyt ajatuksiini myös paremmin sisälle. Jopa mitättömän pieniltäkin tuntuvat asiat saavat kokonaiskuvassa suuren merkityksen. Näinhän se on. Oli sitten kyse hammasvälien puhdistamisesta tai loppuverryttelystä.

Vaikka näen ympärilläni paljon kaunista ja hyvää, mietin silti liikaa, mitä jäi näkemättä ja mitä menetin. Tässä kohtaa törmään väkisin siihen, ettei ihmiselle riitä mikään. En voi olettaa, että pystyisin näkemään jokaisen auringonlaskun eri vivahteet tai ohilentävän linnun määränpään. Tietyt asiat on vain tarkoitettu mahdottomiksi. Ja hyvä niin.

Asiat ovat juuri niin kuin ne haluaa nähdä. Oikukas ihmismieli meinaa välillä vain vääristellä totuutta. Suuruudenhulluudessani minäkin tavoittelin kuuta taivaalta, vaikka kuusen latvakin olisi riittänyt. On tärkeämpää mitä minulla on, kun mitä minulla ei ole. Vast'edes aion siis pitää jalat maassa ja pään pilvissä. Niin, ja valokuvatessani myös tarvittaessa pään pensaassa. Kataja on muuten läheltä varsin kaunis. Kuvasin!


I've gone crazy with macroworld! I take photos every now and then. Mostly I photograph my daily life with cell phone, which has a good camera in it. But if I really want to take good photos, I change for the systems camera. You can get better and more specific pictures with different kind of objectives. And right now I am most excited about the macro objective. Something new and beautiful is everywhere! It really is a very facinating world. And my next stop will be the library, because I don't know many of the plants I've shooted. Fun and useful. I highly recommend. :)

And what comes to photoshopping, I don't use it at all. My coach always says, I have to learn to take enough good photos, that I don't have to edit them later. That's why it is important to learn camera's set up well. And I agree with Janne, why bother to do same job twice? That makes sense overall everywhere, or what? 

I have taken photos on lake's ice (yep, it was thick enough for a while) and on the ground. This different kind of wiev has already given me a lot. By photographing specific targets, I have realized, how big influence the small things really have in my life. Things which might feel insignificant, they do have an impact in the future. Like doing cool down after workout or flossing your teeth. There is a lot of good things around us. So, from now on, I will definitely focus on what I do have instead of what I don't.

perjantai 27. lokakuuta 2017

Likinäkökulma

Tiedäthän tunteen, kun olet omasta mielestäsi maailman (tai ainakin takapihan) toisella laidalla ja vastaan tuleekin tuttu. Jännittävää ja ihmeellistä - mitä sinä täällä? Minulle tällainen kohtaaminen ei nyt käynyt ihmisten kanssa, vaan luonnon.

Jännä homma, että sitä jollakin lailla turtuu (liian) lähellä oleviin asioihin. En haluaisi pitää mitään itsestäänselvyytenä, mutta jotenkin sitä vain olettaa nähneensä jo kaiken omasta navastaankin. Mitä vielä!

Olen saanut kokea oikeaa löytämisen riemua viime viikkoina. Valmentajallani on työnsä takia hyvät valokuvausvälineet ja olen siitä sitä kautta myös kovasti innostunut. Olen harjoitellut kuvaamista noin pari vuotta Jannen mukana urheilutapahtumissa ja luonnossa. Täysin uusi ja tuntematon maailma avautui kuitenkin makroputkella.

Voi valtava, mitä värejä ja kuvioita kuvatessa on paljastunut. Makroputkella pääsee niin lähelle kohdetta, etten ole voinut vastaavaa kuvitellakaan. Ihmissilmällä ei noin yksityiskohtaisia hienouksia erota. Ja kaikki tuo on ulko-oven avaamisen jälkeen ulottuvillani. Aivan harmittaa, että olen omassa suuruudessani jättänyt tuon maailman liki huomiotta. Ihmeellistä, miten "tavallisesta" sammalestakin tulee yhtäkkiä aivan uskomattoman kiinnostava ja niin erilainen tarkasteltava.

Huvittavinta tässä on se, että olen ihan oikeasti likinäköinen. Ilman piilolinssejä tai silmälaseja en näe kauas, lähelle kyllä. Siksi onkin ironista, että en ole makromaailmaan aiemmin kunnolla perehtynyt. Sinne, minne näen ilman apuvälineitä.

Tämän lähimaailman tutkiskelun ansiosta olen innostunut vähän kaikesta uudelleen. Useita blogitekstejä on valmiina odottamassa julkaisua ja valokuvaamiseen olen hurahtanut täysin. Instagramiin on ollut hauska päivittää omia tarinoita ja luontoretkistäkin olen saanut itselleni paljon enemmän kuin pitkiin aikoihin. Kaiken kukkuraksi harjoittelu sujuu flunssan jälkimainingeista huolimatta ihan hyvin, mitä nyt vähän muutakin pientä vaivaa on.

Kaiken kaikkiaan teki tavattoman hyvää löytää omaan arkeeni ja ajatusmaailmaani uusi näkövinkkeli. Osaan arvostaa itseäni ja minua ympäröiviä asioita jälleen toisella tavalla. Meissä jokaisessa on yksityiskohtia, jotka eivät välttämättä näy ulospäin. Mutta kun pysähtyy tarkemmin ihmettelemään ja tutkimaan, niitä voi alkaa nähdä ja ymmärtää. Minulta meni aiemmin paljon ohi. Pienillä asioilla on todellakin suuri merkitys.


I have learned photographing over two years and I have had the best teacher in the world, my coach Janne. In this month I made a huge found - the macro world. I've ever even known, how beautiful and amazing it really is. I've been too hurry or just have ignored it somehow. But now, with the great macro objective, I have shooted something totally new. And oh my, what I've found. Some another world, I might say. The shapes, the colours, the beauty. You just can't see it with human eye, no matter how close you are. But with this objective, the new world is open!
This is what I shooted..


I have been as excited as a child can be with something new. And all I needed to do, was just to open the door. Yes! And what's the funniest part. I really do have myopic, so I can't see far. But close I see clearly without glasses or contact lenses and it took this long to realize this all. I am very thankful to macro world. It showed me something important and I took a lesson. We all have some details not shown. But when you stop and you have time to wonder, you might find something new and great, about yourself or someone around you. Small things does matter! Sometimes you need a different objective to see it and sometimes you just need to let the camera speak the rest.
..And this is how it really looks like. Wow!



tiistai 3. lokakuuta 2017

Vannomatta paras

Minulla on periaatteita ja periaatteitten periaatteita. Yksi niistä on ollut sosiaalisen median välttely. Miksikö? Minun todellinen elämä ei ole puhelimessa eikä tietokoneella. Sitäpaitsi koen sen hirvittävänä aikasyöppönä.

Todettakoon, että tokihan olin Facebookin alkuaikana jäsenenä. Irtauduin tästä huvituksesta kuitenkin jo hyvissä ajoin vuonna 2010. Katunut en ole enkä myöskään ole kokenut tarvetta liittyä uudelleen. Minulla oli siellä 500 "kaveria", mutta näiden vaikeiden vuosien aikana ystävät on voinut laskea yhden käden sormilla. Se siitä todellisuudesta.

Blogin kirjoittamista en ole kokenut järin sosiaaliseksi toiminnaksi. Minusta on vain mukava laittaa ajatuksia ylös ja joskus ottaa kantaakin. Ja tietenkin kiva näin digitaalisena aikana, jos joku näitä lukee ja saa siitä jotakin itselleen. Niin sen tarkoitin. Kommentteja teksteihin ei ole juurikaan tullut. Tarvittaessa voin niihin palata, mutta kommenttikentässä en varsinaisesti keskustele. Pahoitteluni tästä.

Nyt olen kuitenkin rikkomassa yhden periaatteeni tai oikeastaan tein sen jo. Päätin liittyä Instagramiin, kuten edellisessä kirjoituksessani jo vähän uhosin. Syy, miksi päätin antautua tälle, on luonto. En osaa sanoa, saanko Instagramin kautta sen enempää lukijoita kuin niitä nyt on, mutta toivon näin. Mielestäni minulla on paljon annettavaa ja kerrottavaa meitä ympäröivästä kauneudesta.

Toivon, että kirjoituksillani toisin luontoa lähemmäs jokaisen elämään. Lisäksi se kaikki hyvä, mitä sieltä saa, olisi hienoa saada kaikkien ulottuville. En puhu nyt pelkästään terveysvaikutuksista ja marjoista ja sienistä, vaan myös ihan tietämättömyydestä. Minulle on omilla retkillä auennut aivan uusi maailma ja käsitykseni ihmiskunnasta on romuttunut.

Olen äärimmäisen huolissani luonnon katoamisesta. Me olemme hyvää vauhtia tuhoamassa sitä. Ajattelin, että jos saan yhdenkin samoja asioita arvostavan lukijan toimimaan kanssani, tällä planeetalla on vielä toivoa ja pidempi tulevaisuus edessä. Jos en, niin ainakin haluan yrittää ja ravisuttaa joka tapauksessa muidenkin ajatusmaailmoja.

Se vain pätee niin kaikessa, että pienistä puroista kasvaa suuri joki. Ja lopulta juuri ne pienet asiat ratkaisevat kaiken, niin urheilussa kuin arjessakin. Omilla valinnoilla voi vaikuttaa mihin vain, samoin suhtautumisella. Tästä olisi kosolti tarinaa ja esimerkkejä. Jatketaan toisella kerralla.

Ja mitä vielä tulee sananlaskuihin - ei todellakaan pitäisi sanoa koskaan "ei koskaan". Olin varma, etten ainakaan tässä asiassa joutuisi syömään sanojani. Silloin uuden urheilu-urani alkutaipaleella valmentajani ehdotti, että minusta voisi tulla hyvä keihäänheittäjä. Nauroin tuolle väitteelle puoli tuntia ja sanoin: "Toivotonta. Ennemmin opetat lehmän puhumaan kuin minut heittämään keihästä." Aika näyttää, mutta voi olla, että jälleen joudun perumaan puheitani. Ehkä hyvä niin, kun ei ole tuon vakavammasta asiasta kyse. ;)


Oh, no! I did it! For now on you can find me also on Instagram! The main reason I joined, is the nature. I hope I'll get more readers for my blog, because I find that I have a lot of to tell you about the nature. I'm really worried that all this beauty around us is fading away and disappearing. And it's only because of us. I wish I can shake your way of thinking and that you'll get the nature also to your livingroom or wherever you'll read my texts. There's a lot we can do for the dear nature. This way of living isn't good for it.

I really hope we can give extra years by working together. I doesn't take much, but it will have a large effect. It's all about how we releate and what kind of choices we make. This all matters at work or in sports. I do have a good example. When I was starting my sports career, my coach said "I think you would be a wonderful javelin thrower." I laughed about a half an hour and said that it's easier to teach a cow to speak than me throw a stick. Well, never say never. We'll see. ;)

maanantai 25. syyskuuta 2017

Alkusyksyn satoa

Voihan räkä ja ät-siu! Sain ihan karmean flunssan (tai lenssun, niinkuin meilläpäin on tapana sanoa, kiitos sisko muistutuksesta :D). Pari viikkoa meni harakoille, lähes kirjaimellisesti. Ei tehnyt mieli harjoitella tukkoisella nenällä ja turvonneilla poskionteloilla. Asuin päivät luonnossa valmentajan mukana lintuja rengastellen ja marjoja keräillen. Ei hassumpaa.

Tällä kertaa pystyin ja jaksoin selättää taudin kotikonstein. En kyllä koske antibiootteihin, ellei ole aivan välttämätön pakko. Inkivääriä on kulunut mukavasti ja nenäkannulla on tullut huljuteltua onteloita auki. Toimii! Joku uusi pöpökin vielä yrittää pukata päälle, mutta minä aion olla vahvempi. Ehkä oma vaikutuksensa on poimituilla mustaherukoilla, joita olen vedellyt kaksin käsin naamaan. Niitä teki ja tekee edelleen aivan hulluna mielikin - taitaa keho kaivata kipeästi c-vitamiinia.

Vitamiineja onkin ollut kosolti tarjolla. Selkä vääränä on tullut poimittua lakkoja (niitä oli järisyttävän paljon!), mustikoita, villivadelmia ja herukoita oman maan mansikkaa unohtamatta. Viimevuotiset marjat ovat 1,5 litraa vaille puolukoita loppuneet. Paras puolukka-aika alkaa täällä onneksi olla vasta käsillä. Siinä määrin on tullut mättäillä riehuttua ja könyttyä, että täytyi ostaa uusi pakastin. Eh. Uusi ei ole vielä aivan täynnä, mutta vanha on toistaiseksi tyhjillään. Uudesta isommasta vapautuu tosin hyvää tahtia tilaa, niin mukava marjoja on makustella. Ja ensi talvena ei tarvitse onneksi pihistellä.

En ole mikään sieni-guru, enkä aiemmin ole juurikaan edes sieniä syönyt saati laittanut. Tänä vuonna tein hirvittävän harppauksen. Löysin sattumalta mukavan pompsin kantarelleja. Vähän hirvitti, että ovatko ne edes niitä. Piti kysyä kaiken varalta tutuilta apua. Löytö osoittautui oikeaksi ja pitihän sitä jo kokeilla jotain kokkailla. Risottoriisiä ja kantarellikastiketta. Oli muuten aika hyvää! Maistiaiset pannulla ja loput pakkaseen. Tämähän oli valtavan kivaa!

Nyt on parempi olo, vaikka en ole vieläkään täysin terve. Neljä viikkoa tässä on tullut jo sitkuteltua. Hissukseen ja kehoa kuunnellen olen voinut jälleen hikoilla kuntopallojen äärellä ja urheilukentällä. Eikä kuntokaan ehtinyt tuona aikana romahtaa. Sitä pelkäsin eniten, sillä aiemmin näin on käynyt. Taitaa harjoittelu olla oikeanlaista, kun voin jatkaa siitä, mihin ennen taukoa jäin. Hyviä merkkejä siis ruskan ohella ilmassa. Olen innoissani molemmista.

Luonto tarjoaa tällä hetkellä kaunista näytelmää ja saan olla siinä mukana, ainakin katsojana ja kuuntelijana. Valmentajan kotipaikan järvellä koin unohtumattoman elämyksen pari päivää sitten, kun illan hämärässä järvi alkoi täyttyä joutsenista. Ehdin laskea niitä ensin 26, kunnes paikalle lensi vielä kaksi ja hetken päästä ylitseni suhahti vielä kymmenen lisää. Voi sitä tööttäilyä! Olin haltioissani enkä olisi millään malttanut lähteä kotiin. Kaiken kukkuraksi kuikka kisaili joutsenten seassa. Kun lähisuolta kuului vielä kurkien trumpettisointuja ja kotimatkalla näin tienvarressa helmipöllön, oli päivä kruunattu.

PS. Minun on täytynyt olla todella sairas. Harkitsen liittymistä Instagramiin. Saapa nähdä...



I must be really sick. I am considering to join Instagram! We'll see. But honestly I have had a very bad flu. Two weeks doing nothing and after four weeks I'm still not totally ok. No antibiotics this time (and hopefully never again), but homemade tricks with ginger has helped a lot. If we look the positive sides, I was lucky to get sick, when berries are at best. I have practically lived outside to picking up different kind of berries and the vitamins are something I really need right now. Yummu. And first time of my life, I also picked up chanterelles! So excited. New experiences, great.




 I also have had good time with my coach and ringing birds. Despite the flu I am slowly getting back to trainings. I was a little bit afraid what the break will do for me. This time no breakdown! Just continuing where I left, yes! Finally right kind of trainings and body seems to work how it should. I really enjoy of autumn. Trees looks beautiful in different colours and sounds of moving birds is something so wonderful. All good. :)