Talviunille

Puun ja kuoren (tai tyynyjen) väliin mahtuu hyvin

Moni tuntee itsensä väsyneeksi talvella. Valoa on vähän ja sitä kestää vain lyhyen hetken. Ei ihme, että karhukin vetäytyy tuhisemaan talvipesään. Itse pyrin olemaan mahdollisimman tehokas auringonnousun ja -laskun välisen ajan, ja viettämään sen myös ulkosalla. Näin minä pysyn virkeänä. Olen yrittänyt oppia tätä rytmiä päiväeläimiltä.

Käsitreeni meneillään

Linnut hyörivät ahkerasti päivän ruokintapaikoilla ja vetäytyvät hämärän tullen suojaisaan paikkaan nukkumaan. Ei ole vara riskeerata hengellään pimeällä. Pian peto vie. Minun uhkani illan tullen lienee sitten televisio. Onnekseni tuon paholaisen voi sammuttaa nappia painamalla. Eläimillä se ei ole ihan niin yksinkertaista.

"Älä lyö sormilles." En, en.

Oman korteni talvikekoon olen kantanut rakentamalla linnuille pönttöjä. Syksyn aikana tuli aherrettua kymmeniä pikkulinnun-, telkän- ja viirupöllönpönttöjä. Hyvää treeniä paitsi tekeminen, myös niiden vieminen maastoon. Kilometrejä kertyi niin askeltamalla kuin soutamalla. Voimaharjoitteluakin tuli, kun tasapainoili 70 kiloa painavan viirupöllönpöntön kanssa tikapuilla. Tokihan se piti myös ensiksi puun äärelle kantaa, ja vieläpä suon läpi. Tarpeellista ja hyödyllistä, molemmille.

Parasta pehmikettä

Nyt on asumuksia erikokoisille linnuille talveksi ja kevääksi pesimäpuuhia varten valmiina. Hyvä yöpymispaikka on yksi elinehto talvesta selviytymiseen. Siksi ei ole niin väliä, mihin aikaan vuodesta pönttöjä korjaa tai vie luontoon. Niistä on apua vuoden ympäri. Telkälle ja pöllöille pönttöihin täytyy muistaa laittaa pehmikkeitä patjaksi ja tyynyksi pöntön pohjalle, sillä ne eivät kanna sinne mitään itse. Kuiva lahopuu on oivaa materiaalia.

Muutama pikkulinnun pönttö valmiina vietäväksi

Minäkin olen panostanut omiin pehmikkeisiini viime aikoina. Ostin kaksi uutta tyynyä sekä uuden petauspatjan. Ah, kyllä kelpaa nyt nukkua. Aamulla kolottavat niska- ja selkävaivat hävisivät niiden myötä. Lisäksi olen aina kuvitellut, että tarvitsen paljon unta. Olen kuitenkin nukkunut huomattavasti vähemmän kuin aikaisemmin ja olen virkeämpi ja kehoni toimii paremmin. Outoa. Ehkä ihminen on sittenkin luotu liikkumaan.

Näillä mennään!

Pöllön eväs oli jäänyt tarjottimelle

Some people might feel tiredness during the winter, special here in North. The time of daylight is very short, only six hours and it still gets shorter. I have tried to take a lesson from dayactive animals. Do as much as you can between the sunrise and sunset. It works! I feel very lively and I have accomplished a lot. This autumn I have also made many birdhouses for different birds. By this you can help them to survive from wintertime and of course there's a nest box ready for spring. It was fun and useful. It's good for me as a practise and for birds as a cover. For owls and goldeneye it's important to remember to put something soft to the birdhouse, because they won't carry there anything. Rotten wood is the best pillow and mattress they can get. I invested also for my bedclothes. Two new cushions and a mattress. No more pain in neck or back in the mornings and I don't need as much sleep anymore. Maybe, after all, human is made for moving.

Kauniissa syyssäässä kelpasi evästaukoa pitää pönttöjen viennin ohessa.

Naisesta mittaa

Puolukastakin tuli kokeiltua uusia juttuja

Viime aikoina olen kohdannut asioita, joita en olisi kuuna päivänä uskonut tekeväni tai joihin en todellakaan ajatellut pystyväni. Olen ottanut itsestäni mittaa ihan kunnolla. Olen kohdannut pelkotiloja ja ennakkoluuloja.

Ja perinteisiä makuja, tottakai

Suurin ihme tapahtui reilu kuukausi takaperin. Uskokaa tai älkää, söin hernekeittoa!!! Ja nyt mietitään, mitäs kummallista siinä on. Siinä on paljonkin ihmeen aihetta. Nujersin kammon lapsuudesta. En ole suostunut koskemaan sillä kuuluisalla pitkällä tikullakaan hernekeittoon yli kahteenkymmeneen vuoteen. Nimittäin kerran yhdellä leirillä lautanen oli pakko syödä tyhjäksi. Kyllä tyhjeni vatsakin sen jälkeen enkä ole sen koomin hernerokkaan päin katsellut. Nyt tarjoutui turvallinen mahdollisuus maistaa kotitekoista soppaa. Epäröiden nostin lusikan huulille. Ja toisen. Sehän oli hyvää. Meni lautasellinen! Voin tulevaisuudessa tehdä hernekeittoa itsekin. Tykkisoppaan ja purkkihernekeittoon suhtaudun vielä varauksella. Kaiken varalta.

Rohkea mykyrokan syö. Nykyään suurta herkkuani!

Olen muutenkin äärimmäisen nirso. Ananasta opin syömään kesällä 2012 (nykyään se on suurta herkkuani). Sienet eivät myöskään ole lukeutuneet lempiruokiini. Sain nyt lokakuussa maistettavaksi vastapoimittuja voissa paistettuja kantarellejä. Nam! Vetelin niitäkin kuin aikapoika Arttu Kummelissa konsanaan. Ja uskomatonta kyllä, tein yhtenä päivänä ihan itse kantarellirisottoa. Ei mitään makujen sinfoniaa, mutta ihan hyvää ja alas meni. Ei oikein tuo sienien koostumus miellytä. Paitsi näköjään voissa pannulla.

Porkkanoita voisin syödä vaikka kuinka. Ja sitä sienirisottoa...

Vielä yhden kammokkeen, sipulin, kohtasin jokin aika sitten. Tilasin salaattiannoksen enkä älynnyt kysyä, mitä kaikkea se sisältää. Lasten nähden en kehdannut alkaa siirrellä punasipulirenkaita lautasella sivuun. Eipähän tarvinnut niellä ylpeyttään. Oliivit tosin jätin reunalle. En edes tiedä, miltä ne maistuvat. En ole koskaan kokeillut! Majoneesistakaan en järemmin pidä. Onneksi se pehmensi sipulin makua. Yllättävän hyvä yhdistelmä, maistui. Mutta en kotioloissa tekisi.

Vaan enpä ole yksin, sillä linnuistakin on tullut nirppanokkia. Ainakin osittain. Niille ei enää kelpaa "kunnon ruoka", kun tarjolla on herkkuja: talipalloja ja auringonkukansiemeniä. Oravillekaan ei kävyt maistu, vaikka niitäkin olisi ruokintapaikalla tarjolla. Herkkusiemenien perässä nekin kulkevat. Helppoa pikaruokaa. Luonnoneläimet tosin tietävät, mitä tarvitsevat. Niillä ei ole varaa epäröidä ja empiä.

Lohisalaatti minun makuuni, nam! Ei kastikkeita, kiitos.

Jotta minä tietäisin, mitä tarvitsen, turvauduin ravintoainemittaukseen. Tästä mainitsin aiemmassa kirjoituksessani (täällä). Testi tehtiin Iisalmen Lifessa kesällä. Huvittavinta testituloksissa oli se, että kehon vajeita korjatakseni minun juuri kannattaisi syödä muun muassa sipulia ja sieniä... No, kokeiltu on. Tuskinpa näin pienet määrät vielä suuresti auttavat. Katsotaan, mitä olen saanut aikaiseksi, kun testiin uudemman kerran tässä vielä tämän vuoden puolella menen. Voin kertoa mittauksesta sen jälkeen syvällisemmin, kun on vertailupohjaa. Siihen asti jatkan itseni haastamista. Kannattaa kokeilla!

Terveellinen kotiburgeri bataatista. Ranskalaisina myös bataattitikkuja, ja ananasta! ;)

You won't guess how choosy I am. And I'm talking about food. There are many foodstuff I dislike: onions, mushrooms, snails, shells, mayonnaise just a few to name. It might tell a lot, that I learned to eat pineapple in the summer of 2012. But nowdays I love it! There are also some dishes, which I will not eat gladly. One of my fears has been pea soup. It's funny, because I have always been a fan of peas. Well, about twenty years ago I was forced to eat pea soup in a camp. I threw up and I haven't eat it since. But, I finally faced my darkest food memory: I ate home made pea soup! And you know what, it was good! I could eat it some day again.

Recently I have challenged myself to eat dishes, which I have found doubtful earlier. I have tasted chanterelles, which were fried in butter. Delicious! And I even made risotto by myself about those mushrooms. Quite good, some pro could make much better. ;) But don't get me wrong. If someone has made food, which includes for example onion, I can eat it (not willingly, if it tastes a lot, but I will do it). I dare not leave it eaten. But if I have a choice, I don't take it. But for now, I'm more open for new experiences. Whatever it will be, food or any other situation in my life. Let's try it!